V
vai jo hiipunut
Vieras
En tiedä edes mistä aloittaa.
Tuntuu jotenkin pahalta ilta toisensa jälkeen vain mielistellä ja pyöristää mielipiteitänsä. Sanon rakastavani vain että pääsisin helpommalla eikä taas tarvitsisi istua pitkälle aamuyöhön murehtimassa. Vaimoani kestän vielä yhteisien lapsiemme takia. Muuta yhteistä meillä ei sitten enää tunnu olevankaan. Viikolla riitelyä ja väittelyä vielä toistaiseksi jaksaa, mutta rasittaa se jo lapsiakin. Viikonloppuisin kaikki menee sitten jo yli. Riitoja tulee ajan käytöstä, kotimme puhtaudesta, tavaroiden paikoista, ja kaikesta mistä yleensä vähänkin vain tulla voi. Olen henkisesti niin väsynyt tilanteeseen. Ainuttakaan päivää ei selvitä ilman kinaa tai riitaa. Saan usein kuulla, että syy riitoihin on yksin minussa. Minä puen lapset väärin, siivoan väärin, käytän astianpesukonetta väärin, pukeudun pihalle lähtiessäni väärin, taittelen pyykit väärin ja niin edelleen.
Tiedän, että on väärin ajatella näin, mutta kesä onnellisin hetki on, kun vaimoni lähtee aamulla töihin ja minä jään lasten kanssa kotiin. Koko työpäivän ajan ei huutoa, ei stressiä, ei riitelyä vaan normaalia arjen touhua. Pyykkejä, hiekkaa, ruokaa ja päiväunia. Niin surullista
.
Alustavasti saan osan elämääni takaisin 19.9.2016. Silloin palautan eroanomukseni yhdellä tai kahdella nimikirjoituksella varustettuna. Tuolloin vaimoni on valmistunut koulustaan ja toivottavasti päässyt työelämään ja uuteen ammattiinsa.
Tuona päivänä tai viikkona se on hän, jonka siirrän menneen elämäni lehdelle ja aloitan uuden lapsieni kanssa. Vielä pitäisi kestää, mutta hyvää kannattaa odottaa. En usko että tässä suhteessa on enää sitä kantavaa voimaa.
Tuntuu jotenkin pahalta ilta toisensa jälkeen vain mielistellä ja pyöristää mielipiteitänsä. Sanon rakastavani vain että pääsisin helpommalla eikä taas tarvitsisi istua pitkälle aamuyöhön murehtimassa. Vaimoani kestän vielä yhteisien lapsiemme takia. Muuta yhteistä meillä ei sitten enää tunnu olevankaan. Viikolla riitelyä ja väittelyä vielä toistaiseksi jaksaa, mutta rasittaa se jo lapsiakin. Viikonloppuisin kaikki menee sitten jo yli. Riitoja tulee ajan käytöstä, kotimme puhtaudesta, tavaroiden paikoista, ja kaikesta mistä yleensä vähänkin vain tulla voi. Olen henkisesti niin väsynyt tilanteeseen. Ainuttakaan päivää ei selvitä ilman kinaa tai riitaa. Saan usein kuulla, että syy riitoihin on yksin minussa. Minä puen lapset väärin, siivoan väärin, käytän astianpesukonetta väärin, pukeudun pihalle lähtiessäni väärin, taittelen pyykit väärin ja niin edelleen.
Tiedän, että on väärin ajatella näin, mutta kesä onnellisin hetki on, kun vaimoni lähtee aamulla töihin ja minä jään lasten kanssa kotiin. Koko työpäivän ajan ei huutoa, ei stressiä, ei riitelyä vaan normaalia arjen touhua. Pyykkejä, hiekkaa, ruokaa ja päiväunia. Niin surullista
Alustavasti saan osan elämääni takaisin 19.9.2016. Silloin palautan eroanomukseni yhdellä tai kahdella nimikirjoituksella varustettuna. Tuolloin vaimoni on valmistunut koulustaan ja toivottavasti päässyt työelämään ja uuteen ammattiinsa.
Tuona päivänä tai viikkona se on hän, jonka siirrän menneen elämäni lehdelle ja aloitan uuden lapsieni kanssa. Vielä pitäisi kestää, mutta hyvää kannattaa odottaa. En usko että tässä suhteessa on enää sitä kantavaa voimaa.