P
Piukusti
Vieras
Tajusin tässä aamulla jotakin. Istuin sohvalla kahvikuppi kädessä ja katselin tuon taaperon leikkimistä mieheni ja vauvan vielä nukkuessa yläkerrassa. Samalla silmäilin taloa ja mietin mitä kaikkea täytyy siivota ja tehdä ennen joulua ja miten sen ehdin ollessani kahden alle kaksi vuotiaan kanssa keskenään kotona kun mies on töissä koko joulun alusviikon lähes kellon ympäri. On siivottava, vaihdettava lakanat, leivottava,tehtävä laatikoita jne,lista on loputon että saa lapsille ja koko perheelle täydellisen joulun.
Sitten se iski, ei tuo banaania lattiaan hierova pellavapäinen pikkupoika välitä pyöriikö sohvan alla pölyä tai onko keittiön lattialla leivän murusia,kiiltääkö kaapin ovet ja onhan hyllyt järjestyksessä. Ei, ei ne asiat tee hänelle täydellistä joulua. Ei ne tee kenellekkään täydellistä joulua.
Sen sijaan että äiti pyörisi pinna kireällä,huhkisi hikihatussa ja kiukuttelisi väsyneenä, hullun kiilto silmissä taloa puunatessa joulukuntoon,arvostaa tuo poika ja muukin perhe paljon enemmän äitiä joka unohtaa täydellisyyden tavoittelun ja leipoo lasten kanssa pipareita, koristelee kuusen jossa jokainen koriste on samalla oksalla, katsoen ylpeänä taaperoa joka laittaa jo kymmenettä palloa samaan kasaan kuusen oksalle ja taputtaa itselleen.
Antaa keittiön peittyä jauhoihin ja piparin tuoksuun, ei se pieni pyykkivuori pilaa kenenkään joulutunnelmaa.
Tehdään laatikot yhdessä, ei se haittaa vaikka soseita on joka kohdassa, jopa sohvassa, lauletaan ja nauretaan yhdessä, puhutaan pukista ja tontuista ja ihmetellään yhdessä enkelikellon kilinää.
Tehdään joulu yhdessä, lapsen intoa joulupukista, nauraen leipoen ja kokaten, ei stressata onko jokainen kirja suorassa nyt varmasti tuossa hyllyssä. Sen lapsen silmissä se naurava ja hassutteleva, samalla innolla joulua odottava ja joululaulujen tahtiin tanssiva ja laulava äiti saa paljon enemmän arvostusta kuin se joka imuri ja rätti kädessä heiluu viikot ennen joulua.
Minä aion ottaa rennosti, tehdä joulun lapsieni kanssa,yhdessä. Ja antaa myös miehelleni sen lahjan etten ole kokoajan pahalla tuulella ja väsynyt.
Ei sen talon tarvitse kiiltää, perussiisti riittää tänä jouluna
Sitten se iski, ei tuo banaania lattiaan hierova pellavapäinen pikkupoika välitä pyöriikö sohvan alla pölyä tai onko keittiön lattialla leivän murusia,kiiltääkö kaapin ovet ja onhan hyllyt järjestyksessä. Ei, ei ne asiat tee hänelle täydellistä joulua. Ei ne tee kenellekkään täydellistä joulua.
Sen sijaan että äiti pyörisi pinna kireällä,huhkisi hikihatussa ja kiukuttelisi väsyneenä, hullun kiilto silmissä taloa puunatessa joulukuntoon,arvostaa tuo poika ja muukin perhe paljon enemmän äitiä joka unohtaa täydellisyyden tavoittelun ja leipoo lasten kanssa pipareita, koristelee kuusen jossa jokainen koriste on samalla oksalla, katsoen ylpeänä taaperoa joka laittaa jo kymmenettä palloa samaan kasaan kuusen oksalle ja taputtaa itselleen.
Antaa keittiön peittyä jauhoihin ja piparin tuoksuun, ei se pieni pyykkivuori pilaa kenenkään joulutunnelmaa.
Tehdään laatikot yhdessä, ei se haittaa vaikka soseita on joka kohdassa, jopa sohvassa, lauletaan ja nauretaan yhdessä, puhutaan pukista ja tontuista ja ihmetellään yhdessä enkelikellon kilinää.
Tehdään joulu yhdessä, lapsen intoa joulupukista, nauraen leipoen ja kokaten, ei stressata onko jokainen kirja suorassa nyt varmasti tuossa hyllyssä. Sen lapsen silmissä se naurava ja hassutteleva, samalla innolla joulua odottava ja joululaulujen tahtiin tanssiva ja laulava äiti saa paljon enemmän arvostusta kuin se joka imuri ja rätti kädessä heiluu viikot ennen joulua.
Minä aion ottaa rennosti, tehdä joulun lapsieni kanssa,yhdessä. Ja antaa myös miehelleni sen lahjan etten ole kokoajan pahalla tuulella ja väsynyt.
Ei sen talon tarvitse kiiltää, perussiisti riittää tänä jouluna
