Stokke Sleepi sängystä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja äippä
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Kannattaminen on monesta asiasta kiinni, mutta olemme tyytyväisiä käyttäjiä. En kuitenkaan todennut tarpeelliseksi ostaa paloja siihen mini-vuoteeseen, mutta käytössä laajennettuna tällä hetkellä.

Plussaa on säädettävyys, pyörät ja ulkonäkö. Lisäksi reunan voi avata (pohja ihan alhaalla) pienelle kiipeilijälle pinnasänkyaikana. Laajennettuna sänky on tosiaan 65*165cm ja yhä sellainen pyöreä muoto. Ei tarvitse mitään sivulautoja, koska sängyn voi laskea melkein lattiarajaan. Lisäksi voi käyttää sängyn sijaan kahtena tuolina. Sänkyyn pystyy tekemään hyvin majoja ;)

Me mietittiin tuota pitkään, mutta tultiin siihen tulokseen, että nykyhinnoilla ei kannata. Joskus aiemmin se kai on sisältänyt jo valmiiksi useampia niitä lisäosia, jotka nykyisin pitää sit ostaa erikseen ja ovat tosi kalliita. Samaan hintaan ostaa tavallisen kehdon, pinniksen ja lasten sängyn ja vielä vaikka mitä kuin ostaa sen paketin kaikki osat, et saa sen oikeesti käytettyä sinne juniori-ikään saakka.

Ja sitten taas: kuinka moni oikeasti tahtoo pitää sitä samaa sänkyä kotonaan niin pitkään? Se näyttää kuitenkin kohtuullisen pinnismäiseltä vielä sitten vanhemmallekin kasattuna.. :snotty: Ja jos sisustusvärit muuttuu, joskus on kivakin, et saa vähän uutta.. :whistle:

Eli ei varsinaista käyttäjäkokemusta, mut itse laskettiin, että ei tosiaankaan kannata. Jos ne eri sänkykokojen osat tulis siinä samassa paketissa, ok, mut kun eivät tule vaan ovat lisämaksullisia, niin ei kantsi. :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Työäiti:
Kannattaminen on monesta asiasta kiinni, mutta olemme tyytyväisiä käyttäjiä. En kuitenkaan todennut tarpeelliseksi ostaa paloja siihen mini-vuoteeseen, mutta käytössä laajennettuna tällä hetkellä.

Hei tiedätköhän mistä netissä löytyisi hinnat seuraavalle kokonaisuudelle: minisänky vastasyntyneelle, pinnasänky, nuorisosänky, 2 nojatuolia. Kun kaikkialla vain sanotaan, että saa muutettua, mutta tuskin nyt tuosta yhdestä paketista saa osia pyörittämällä lopulta nuo kaikki? Eli ennen kun tekisin ensimmäistäkään ostosta, haluaisin tietää kuinka kalliiksi nuo kaikki lisäosat lopulta tulisivat. Ajatuksena musta on tosi kiva, ja ajattelin että toihan olisi nuorellekin sitten kiva, jos joskus omassa kodissaan olisi vanhasta pinnasängystään muunneltu nojatuoli... :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Misty:

Muuten... tästä en ole varma enää, kun en kunnolla muista, mut muistelen, et meille opastettiin, et joskus muutamia vuosia sitten, kun se sänkymalli muuttui sellaiseksi, et kaikki pitää ostaa erikseen (siis jos tahdot sen vauvasängyn, ostat eri osat, jos pinniksen, tartteet lisäosia, jos taaperolle sopivan, taas lisäosia jne.), ne myös muutti kai niitä osia niin, et vanhempiin malleihin ei välttämättä sovi ne uudet osat. Ainakin muistelen, et näin meille sanottiin, korjatkoon joku jos oon väärässä (mut kantsii ainakin asia tarkistaa, jos meinaat joitakin osia ostaa käytettynä ja joitakin uutena).
=)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Misty:
Alkuperäinen kirjoittaja Työäiti:
Kannattaminen on monesta asiasta kiinni, mutta olemme tyytyväisiä käyttäjiä. En kuitenkaan todennut tarpeelliseksi ostaa paloja siihen mini-vuoteeseen, mutta käytössä laajennettuna tällä hetkellä.

Hei tiedätköhän mistä netissä löytyisi hinnat seuraavalle kokonaisuudelle: minisänky vastasyntyneelle, pinnasänky, nuorisosänky, 2 nojatuolia. Kun kaikkialla vain sanotaan, että saa muutettua, mutta tuskin nyt tuosta yhdestä paketista saa osia pyörittämällä lopulta nuo kaikki? Eli ennen kun tekisin ensimmäistäkään ostosta, haluaisin tietää kuinka kalliiksi nuo kaikki lisäosat lopulta tulisivat. Ajatuksena musta on tosi kiva, ja ajattelin että toihan olisi nuorellekin sitten kiva, jos joskus omassa kodissaan olisi vanhasta pinnasängystään muunneltu nojatuoli... :)

kodinanttilasta varmaan voi esim kysäistä päivän hinnan.

Joskus se meni niin, että 750e oli mini+pinnis. Noin pelkkä 500e pinnis. Ja me maksoimme noin +250e pinniksen muuttamisesta isommaksi sängyksi.

Nojatuolit tulee tosta isommasta sängystä ilmaiseksi (mutta ei istuintyynyjä, toki voi pistää halutessaan vaikka vauvapatjan puoliksi...)

Mä ainakin hyödynsin kodinanttilan kuponkeja aikoinani. Lisäksi siellähän on joskus näitä "jokuprosenttiale" haluamastasi tuotteesta ja avot, stokke onkin heti huomattavasti halvempaa ;)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kärppänä heinälatoon:
ne myös muutti kai niitä osia niin, et vanhempiin malleihin ei välttämättä sovi ne uudet osat. Ainakin muistelen, et näin meille sanottiin, korjatkoon joku jos oon väärässä (mut kantsii ainakin asia tarkistaa, jos meinaat joitakin osia ostaa käytettynä ja joitakin uutena).
=)

Meiltä selvitettiin pinniksen koodi ennen lisäosien tilaamista, joten ihan oikeat tuli. Mutta oikeassa olet, että kuulemma muutoksia on tehty.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Misty:
Tuolta löysinkin nyt lisäosien hinnat... Aika tyyriiksi tulisi sänky vuosien kuluessa. :(

Jep, samaa laskettiin. ...halvemmalla ostaa tosiaan kehdon, pinniksen ja lasten sängyn (ja riippuen siitä, mitä valkkaa, niin voip vielä saada sit tavallisenkin sängyn) kuin yhden kappaleen Stokkeja lisäosineen. =)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Misty:
Tuolta löysinkin nyt lisäosien hinnat... Aika tyyriiksi tulisi sänky vuosien kuluessa. :(

Musta se mini on vähän turha, sen käyttöaika on todella lyhyt. Siitä en noin 200e+ viitsi maksaa.

Mä tosin ajattelin, että tuosta saa myöhemmin myydessä rahaa takasin. Kyllä sillä on jälleenmyyntiarvoa. Koululaisena varmasti on joku muu sänky käytössä :)
 
Regardless of which kind of strategy your intercontinental hedge fund manager engages, you should be sure that the item works properly together with your general purchase technique. Take the time to examine what you can do prior to deciding to make and turn into prepared to devote more time to objectively assessing the overall possibility vs the returning on your investment. You might find that your dependable global pay for helps make more sense over a equivalent home-based finance on the subject of analyzing the likely returns. http://anna40l.xanga.com/773531096/information-about-michael-zimmerman-hedge-fund/ These kinds of accounts generally try and avert many of the risks a part of your expense by making use of standard market place approaches just like derivatives and small selling. The worth of an hedge deposit can certainly range from you to definitely several million cash with online property, in addition to yucky assets will likely be possibly increased. michael zimmerman prentice capital SPDR Retail store ETF (XRT) will be way up an amazing 48% in just earlier times 8 weeks. Precisely how could this kind of occur? Aren't all of us within the most severe overall economy since the Fantastic Depressive disorders? All of it precipitates to be able to objectives. Immediately after 6-8 straight regular declines, retail product sales increased all of a sudden with January and also January. Quite a few believe what this means is buyer paying possesses bottomed out. And, men and women are ready to start the pouches yet again.
 
Hedge deposit supervisors can easily conquer the marketplace since they're allowed to make use of distinct investment strategies that are given in the hedge pay for agreement themselves. For instance, some administrators work with comparable price techniques which usually focus on the purchase of undervalued stock options along with the sale made connected with overvalued securities so that you can decrease subjection in a certain market. Affair powered techniques, conversely, emphasize this purchase involving undervalued investments which may be in addition to the standard market. For example, mergers or perhaps purchases usually have foreseen side effects with the two purchased corporation and the buying company. The hedge deposit director uses these details to obtain selected stocks and also sell other folks therefore getting a web revenue for everyone buyers inside the account. prentice capital management What can you need to do to generate the actual buying experience enjoyable and/or unique?
 
Yhteistyössä