Srk:n kerhosta epäilyksiä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja hihhuleitako
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

hihhuleitako

Vieras
Meillä on poika vähän niinkuin vahingossa mukana seurakunnan kerhossa. Millaisia mietteitä teissä herättää tämä:

Käytiin pariin kertaan ennen joulua srk:n avoimessa kerhossa, mutta jäätiin pois kun ei sopinut aikatauluihin. Kerhon täti soitteli keväällä että on ihmetellyt kun ei meitä ole näkynyt ja että tuleehan poika 4-vuotiaiden kerhoon. Lupasin hammasta purren sitten "katsella asiaa" lähempänä syksyä, minusta tuo soittelijan tenttaava tyyli oli tungettelevaa. Sitten nainen laittoi tekstiviestin kesälomareissun aikaan että kerho alkaa sinä ja sinä päivänä, tervetuloa. En ehtinyt kesken kesälomareissun asiaan sen kummemmin reagoida, ja niin vein pojan kerhoon kyseisenä päivänä. Sitten sainkin tietää että pojallamme olisi kerho KAHTENA päivänä viikossa. Vähän tuota ihmettelin, ja paljastuikin, että tuo srk:n täti on laittanut pojan ilmoittautuneisiin kahteen eri kerhoryhmään. Kerhossa on vain 3-5 lasta kerralla ja tuntuu minusta oudolta pitää niin pieniä ryhmiä kahteen kertaan, varsinkin kun osa lapsista on samoja. Eräs äiti kommentoikin minulle että miten näitä lapsia on näin vähän kun ilmoittautuneita oli ollut vaikka kuinka paljon - hän oli nähnyt vissiin jonkun listan tai liekö oli täti sellaista hänelle puhunut. Onkohan kerhoon ilmoittautuneiden listoja vääristelty että srk:n tädeillä näyttäis riittävän töitä?

Toinen niskakarvoja nostattava asia on kerhosta tullut lappu, jossa selitetään että "ei pidä huolestua jos lapsi on levoton ja riehuu kerhopäivinä" kun väsymys kuulemma purkautuu sillä tavalla. Tosiaan, on esiintynyt levottomuutta ja riehumista erikä poika kunnolla kerro mitä siellä kerhossa on puuhattu. Uskallanko mä enää viedä poikaa sinne????
 
Eikö ole ihanaa, että on pieni ryhmä ja teistä pidetään huolta?
Täällä meillä ainakin on 4v:t kaksi kertaa viikossa ihan normaalisti.

Miksi et menisi itse seuraamaan kerhoon kerran tai kaksi? JA miksi ihmeessä et ole mennyt aiemmin? Kyllä siellä saa (ja minusta pitääkin) käydä myös vanhemman katsomassa, miten homma toimii ja mitä siellä tapahtuu.
 
No miksi sitten veit pojan sinne, jos et alunperinkään halunnut? Meillä päin ainakin srk:n kerhot ovat kaksi kertaa viikossa, ei siinä ole mitään omituista. Ja miten tuo ilmoittautumisten määrä on epäilyttävää ja mistä tämä äiti, jonka kanssa sitten keskustelit tietää ilmoittautuneiden määrän? Meillä päin kerhoja on useassa ryhmässä ja paikassa. Ja ne osallistujamäärät voivat vaihdella paljonkin, joskus on kymmenen lasta ja joskus kolme.
 
  • Tykkää
Reactions: Pesky Pixie
Ja oletteko te jotain syrjäytyneitä tai työttömiä tai jotain? Se selittäisi myös seurakunnan työntekijöiden kiinnostuksen teidän hyvinvointia kohtaan. Ja se on siis vain hyvä asia. Ja muutenkin, joskus saa hyvää palvelua omituisissa paikoissa.
 
Meilläkin kävivät aikanaan srk:n kerhossa 2xvko joten ihan normaalilta kuulostaa. Ja eikö se ole hyvä kun on pienet ryhmät kun on pienet lapsetkin? Taidat turhaan epäluulostella, ei niissä kerhoissa mitään pimeitä menoja harrasteta.
 
Meillä poika oli hyvin levoton ja peloissaa viime syksynä kun kerhossa puhuttiin kuolemasta ja varmasti myös ylösnousemuksesta. Itkeskeli, ettei halua kuolla eikä halua, että äiti kuolee. Jossakin vaiheessa tietysti kuolemasta pitää kertoa, mutta ehkä 4 vee on vähän pieni siihen.

Kerho kerran viikossa.
 
Teillä varmaan pieni paikkakunta? Täällä srk:n kerho on kahdesti viikkoon ja siellä on yli 10 lasta, täysi ryhmä.
Vähän hassulta tuon tädin tyyli kuullostaa, mutta täällä (muussa kuin srk:n kerhossa) on vähän samanlainen täti, vanhempi jo ja aika hössöttäjä.

Jos vaivaa, kysy miksi niin vähän lapsia? Jas sano et haluat lapsen käyvän vaan 1krt viikkoon, tai ota lapsi pois kokonaan jos et tykkää.
Täällä srk:n kerhot on tosi suosittuja, pitäjät ammattitaitoisia ja kivoja.
 
[QUOTE="vieras";24497728]Teillä varmaan pieni paikkakunta? Täällä srk:n kerho on kahdesti viikkoon ja siellä on yli 10 lasta, täysi ryhmä.
Vähän hassulta tuon tädin tyyli kuullostaa, mutta täällä (muussa kuin srk:n kerhossa) on vähän samanlainen täti, vanhempi jo ja aika hössöttäjä.

Jos vaivaa, kysy miksi niin vähän lapsia? Jas sano et haluat lapsen käyvän vaan 1krt viikkoon, tai ota lapsi pois kokonaan jos et tykkää.
Täällä srk:n kerhot on tosi suosittuja, pitäjät ammattitaitoisia ja kivoja.[/QUOTE]

Jeps.Oman tyttöni 4v kerho on kaksi kertaa viikossa.Osa lapsista käy vaan kerran viikossa kerhossa.
 
Joo.. siis vaikea vastata kun en oikein ymmärtänyt mitä kysytään. :p

Siis se on ihan normaalia, että lapsi riehuu kerhopäivinä, joskus se on väsyttävää.

Se myös on normaalia, että lapsi käy kerhossa useamman kerran viikossa. Useissa seurakunnissa ne on 1-3 kertaa viikossa, jokainen vanhempi vie siihen kerhoon lapsensa missä on tilaa ja/tai itse haluaa.

Kerhoon ilmoittautuneiden listoja tuskin pystytään vääristelemään, eikä sitä tehdä varsinkaan äideille. Ei kerhon tätejä tuosta vaan lähdetä irtisanomaan siksi, että joku kerho loppuu, vaan yleensä keksitään joku muu toiminta, mihin he voivat osallistua. Voihan olla, että kaikki lapset eivät ole vielä aloittaneet tai eivät käy kerhossa kovin säännöllisesti?

Sekin on ihan tavallista, että 4-v poika ei kunnolla halua tai pysty kertomaan mitä kerhossa on tehty tai tapahtunut, on ihan tavallista,että tuon ikäinen ei muista kaikkea tapahtunutta tai osaa sitä esiin tuoda. Jos haluat tietää mitä siellä tehdään, niin avaa ihmeessä suusi ja kysy.

Kaikki kuvailemasi vaikuttaa normaalilta toiminnalta, paitsi se, että sinä "hammasta purren" lupasit viedä lapsen kerhoon, saati että viet hänet sinne kaksi kertaa viikossa jos et kerran halua. Se on perin kummallista. Kyllä aikuisella nyt sen verran selkärankaa pitää olla, että sanoo, ettei lapsi tarvitse ko. palvelua, jos ei halua lasta sinne viedä.
 
Ok eli vika on vaan mun päässä. Se täti vaan jotenkin.. "tökkii" mua. Se on ärsyttävä lasten kanssa, puhuuu niille kuin imbesilleille jne. Mut noh, poika saa käydä kerran viikossa kerhossa, se riittää.
 
Kaikki kuvailemasi vaikuttaa normaalilta toiminnalta, paitsi se, että sinä "hammasta purren" lupasit viedä lapsen kerhoon, saati että viet hänet sinne kaksi kertaa viikossa jos et kerran halua. Se on perin kummallista. Kyllä aikuisella nyt sen verran selkärankaa pitää olla, että sanoo, ettei lapsi tarvitse ko. palvelua, jos ei halua lasta sinne viedä.

Siksi vein, että täti antoi ymmärtää, että koko kerhon järjestäminen on meidän osallistumisesta kiinni :/ Ja tiedän, en osaa sanoa ei, mulla ei ole selkärankaa :( :(

Eikä tietääkseni olla mitenkään syrjäytyneitä. Äitiyslomalla olen ja mies töissä :D
 
itse olen seurakunnalla lastenohjaajana ja varsin merkilliseltä kuullostaa.Ensinnäkään meillä ei 3-5llä lapsella perusteta kerhoryhmiä vaan silloin yhdistetään eri ikäiset ns.sekaryhmäksi.Vaikuttaisi siltä että kerhotädit ovat nähneet aika paljon vaivaa haaliakseen lapsia ryhmiin,saadakseen ryhmän täyteen...jos siellä on minimiryhmäkokona tuo viisi?Harvemmin sitä perään soitellaan,yleensä vanhemmat hakevat itse kerhopaikkaa.No,pienet kerhoryhmät on kivoja ohjaajille ja lapsille.
 
Meillä 3v käy seurakunnan kerhoa ja se on 2 kertaa viikossa. Mun lapsi kuuluu pienten ryhmään, taitavat kaikki olla 3-4-vuotiaita ja noin 10 lasta siinä ryhmässä on.
 
Alkuperäinen kirjoittaja kerhotäti;24498402:
itse olen seurakunnalla lastenohjaajana ja varsin merkilliseltä kuullostaa.Ensinnäkään meillä ei 3-5llä lapsella perusteta kerhoryhmiä vaan silloin yhdistetään eri ikäiset ns.sekaryhmäksi.Vaikuttaisi siltä että kerhotädit ovat nähneet aika paljon vaivaa haaliakseen lapsia ryhmiin,saadakseen ryhmän täyteen...jos siellä on minimiryhmäkokona tuo viisi?Harvemmin sitä perään soitellaan,yleensä vanhemmat hakevat itse kerhopaikkaa.No,pienet kerhoryhmät on kivoja ohjaajille ja lapsille.

Siellä on kaksi henkeä pitämässä kerhoja, ja meidän poika on nyt sit mukana molempien vetämissä kerhoissa. Toinen on 3-5 v ja toinen 4-5 v ryhmä, eli käytännössä samat lapset molemmissa, mut toiseen ei pääse mukaan ne 3-vuotiaat. Onhan se kiva että on ilmaista kerhotoimintaa, mutta musta 3 lapsen ryhmän pitäminen on jo aika höperöä. Mutta nyt sit on huono omatunto että jos en vie sinne toiseen ryhmään niin sit siellä ei oo välttämättä kuin kaksi lasta paikalla.. tai parhaimmillaan yksin siellä kahden tädin kanssa!!
 
[QUOTE="a p";24498477]Siellä on kaksi henkeä pitämässä kerhoja, ja meidän poika on nyt sit mukana molempien vetämissä kerhoissa. Toinen on 3-5 v ja toinen 4-5 v ryhmä, eli käytännössä samat lapset molemmissa, mut toiseen ei pääse mukaan ne 3-vuotiaat. Onhan se kiva että on ilmaista kerhotoimintaa, mutta musta 3 lapsen ryhmän pitäminen on jo aika höperöä. Mutta nyt sit on huono omatunto että jos en vie sinne toiseen ryhmään niin sit siellä ei oo välttämättä kuin kaksi lasta paikalla.. tai parhaimmillaan yksin siellä kahden tädin kanssa!![/QUOTE]

no voithan sinä soittaa lapsityöntoimistoon ja kysyä asiaa lapsityönohjaajalta(heidän esimies).Meillä kyllä esimies valvoo ryhmäkokoja aika tarkkaan..
 
Mä en kyllä edes ymmärtänyt, että mitä tässä pitäisi epäillä? Että täti on joku pedofiili ja haalii lapsia perään soittelemalla kun edelliset ovat päässeet karkuun? Vai siis mikä tässä oli niin outoa???
 
niin jos jotain rikollista epäilet niin kerhonohjaajilta tarkistetaan aina rikosreksiteri ennen kun pääsee lasten pariin työskentelemään.Sama käytäntö kun kunnalla/kaupungilla.Lastenohjaajan koulutus vastaa samaa kun päiväkkodin lastenhoitajan.
 
Voi vitjat sun kanssas ap... olisin niiiiiin onnellinen jos oisi teidän kaltainen tilanne.
Meillä nimittäin just lopetettiin tältä alueelta 3v seurakunnan kerho säästösyistä. Toiselle puolen kaupunkia vois viedä, vaan eipä ole mahdollisuutta sinne kuljettaa!!
Joten ole ihminen tyytyväinen kun teistä pidetään huoli ja annetaan mahdollisuus kerhoon!! Täällä on oltava ainakin 8 lasta, että ryhmä saadaan pystyyn, mutta yleensä ryhmissä on lähemmäs 20 lasta, joka on aivan liian paljon.
Ja ihanhan se on ymmärrettävää, että lapsi on väsy kerhon jälkeen, joten kiukuttelee ja riehuu mahdollisesti sitten kotona!!! Ja ihan normaaleja kerhojuttuja ovat siellä tehneet, mutta ryhmässä olo väsyttää lasta eritavalla kuin pelkkä kotona olo. Ei siellä siis riehuta ja villiinnytä kerhon ajan..
 

Yhteistyössä