Spiritismiä

Nyt vähän hurjempi aloitus, ehkä tyhmää, kun ei ukkokaan ole tulevana yönä vielä kotona... Oletko pelannut nuoruusvuosinasi?

Itse olen monesti ja on toiminut. Niin hyvin toimi, etten enää uskalla edes ajatella lähteväni siihen uudestaan. Mm yhdellä kerralla meille vastaili henki, joka kertoi kuolintapansa, paikan ja lempinimensä. Tuolloin 80-luvulla tiedot jäi tarkistamatta, mutta mieleen jäi kuitenkin. TArkistelin pari vuotta sitten netistä ja sieltähän se tapaus löytyi!

Olen myös kuullut kuka olen ollut aikaisemmassa elämässäni, mitä tehnyt ja miten kuollut. Sitä en ole voinut tarkistaa, koska on niin vanha tapaus ja Englannista. Aika uskomatonta sinänsä, että olen tässä elämässä englantilaisen kanssa naimisissa...

Huhuu... Toivottavasti en nyt kutsu henkiä esiin... :eek:
 
No hyi olkoon, pelattiin joskus 13-vuotiaana ja se todellakin toimi. Testataksemme, ettei kukaan liikuta lasia yksi laitettiin aina ringistä pois ja sit muut kysyi jotain tähän ihmiseen liittyvää, jota kukaan pelaajista ei tiennyt, esim. alushousujen väriä...
Hyi hitto, enää en uskaltais!
 
Joo, nuorena kiinnosti, mutta henkiä ei saatu esiintymään ;) Äitini kertoi kanssa nuorena pelanneensa ja kokeilut loppui siihen kun rupes sänky leijailemaan :eek:
En uskaltaisi kokeilla enää, senverta milikuvitus laukkaa jo ihan arkielossa välillä, mutta ennustajalla olen käynyt ja oli sekin aika Huu! kokemus B)
 
Juu, en todellakaan ole kutsumassa istuntoa pystyyn. Se oli silloin aikoinaan se ja omien kokemusteni perusteella uskon hommaan täysin ja pelkään noita yliluonnollisia juttuja. Mua vain kiinnostaisi kuulla millaisia kokemuksia teillä muilla mahtaa olla.

Eilen illalla muuten, kun istuin tässä koneella, olin ihan varma, että viereiset paperit liikahtivat läpinäkyvässä muovilaatikossa. Taisin siis sittenkin houkutella niitä henkiä esille. :$ Olipahan pelottavaa mennä nukkumaan ja sammuttaa valot...
 
Alkuperäinen kirjoittaja Footballers Wife:

huu... just tuota mä tarkoitan :eek:
1800-luvun talossa asutaan ja niitä henkiä varmasti löytyisi ruuhkaksi asti ;)
parempi antaa olla rauhassa vain :)
 
Ihan totta, parempi olla hissukseen vaan. Meilläkin on vanha talo, tosin vain -59-60 rakennettu, mutta meille tuntematonta menneisyyttä riittää vuosikymmeniä. Kun lapset oli vauvoja, olin varma että täällä kummittelee, mutta tunne taisi johtua vain ylenpalttisesta väsymyksestä ja siitä johtuvista näkö- ja kuuloharhoista ;)
 
Kokeiltu on enkä halua edes muistella koko asiaa. Pelottavaa. 17-vuotias poikani aika vasta kyseli minulta samaa asiaa. Annoin hänelle oikein hyvän neuvon; älä edes mieti asiaa. Aikoi pysyä erossa. Toivon todella, että ottaisi neuvosta vaarin.
 
Yhteistyössä