vierailija
Kelassa toimeentulotukihakemukset ovat ruuhkautuneet ja jengi painaa ylityötä kolminkertaisella liksalla. Sosiaalityöntekijän tyypillisellä 27,5 euron tuntipalkalla ja 16 tunnin tuplavuorolla rahaa tulee 1292 euroa päivässä. Kyllä sossujen kelpaa!
[/i]"Kelan perustoimeentulotuen palveluyksikön johtaja Petri Hannula vahvistaa Ylelle, että käsittelyssä olevia hakemuksia on paljon. Hänen mukaansa kyse ei ole kuitenkaan ruuhkautumisesta.
Hän myös vahvistaa, että ihmisiä on pyydetty tulemaan töihin pyhinä ja he ovat olleet jo viikolla ylitöissä.
Hannulan mukaan tarjotut ylityökorvaukset ovat työehtosopimuksen mukaisia. Hän ei suoraan kommentoi, onko työntekijöille tarjottu kolminkertaista palkkaa."[/i]
Toimeentulotuen hakemuksia vanhenee käsiin järjestelmävirheen vuoksi – Kela pyysi henkilökuntaa ylitöihin pyhäpäiviksi
Ylen lähteen mukaan jopa tuhansia toimeentulotukihakemuksia on jo vanhentunut ja vanhenee vielä lisää, koska Kela ei ehdi käsitellä niitä ajoissa.
yle.fi