Sosiaalinen "saamattomuus"

["vieras"]

Onko muita, jotka ovat väsyneet pitämään yllä kontakteja ystäviinsä/läheisiinsä? Tuntuu, että voimat eivät riitä kutsumaan ihmisiä kylään tai mennä itse vieraisille? Ja kyse ei ole siitä, etteikö välittäisi ko. ihmisistä? Sitten ärsyttää, kun ei jaksa pitää ystävyyttä yllä ja vähitellen ystävyyssuhteet lopahtavat oman saamattomuuden takia? Kohtalotovereita?

 

["vieras"]

On täällä joo :wave: Kaikkien noiden ajatusten lisäksi minusta tuntuu, että en ole kovin haluttu kaveri.

 

[-]

Minä! Jotenkin se on aina vaan kivempi olla omassa kodissa omassa rauhassa oman perheen kanssa... Oon kait vaan semmonen kotikissa sitten. Tykkään kyllä kovasti käydä sukuloimassa ja saada sukulaisia kylään mutta ystävät/kaverit on jotenkin eri juttu. Tosin yhden ystävän kanssa jaksan pitää yhteyttä ja vaikka välillä olisi pitkäkin tauko, niin ollaan aina päästy juttuun kuitenkin.

 

[-]

Mustakin tuntuu nimenomaan siltä, etten oikeen oo haluttu kaveri. En oikein tiedä, että mikä ihme mussa mättää vai onko mulla vaan huono itsetunto ja kuvittelen aina kaiken..

 

["ansku"]

ainut läheinen ihminen on miehen ja lapsen lisäksi oma pikkusiskoni,muitten kanssa on välit lopahtanu.facebookissa vielä ollessa oli eres joku kontakti,mutta enää en ole sielläkään.
Oon kyllä ollu aina vähä ollu erakkoluontoonen ja hiljainen sekä ujo.
tierä sitte mikä mussa on vikana.

 

["juu"]

Pidän itseäni sosiaalisena ihmisenä, vaikka meillä käy vain harvoin vieraita.

Nautin erittäin paljon small talkista, olen kiinnostunut lähes kaikesta, töissä olen tykännyt käydä aina juuri sen takia, että saa joka päivä jutella ihmisten kanssa, kivojen ja erilaisten ja samanhenkisten.

Syy miksi meillä ei käy vieraita, on se, että kaikki ystävät ja sukulaiset ovat jääneet kauas. kaikilla omat perheet, oma elämä, lasten harrastukset, tai monta pientä lasta. Ei voimia puolin eikä toisin yökylävierailuihin ainakaan talvisaikaan, ja päiväseltään ei jaksa pitkää matkaa ajaa.

Jos asuisin samalla paikkakunnalla edelleen, tai 100 km säteellä paikkakunnasta, jossa kävin peruskoulun ja elin lapsuuden, niin meillä kävisi varmaan aika usein vieraita ja itsekin kävisin kyläässä usein.

Mutta vanhemmiten ystävien saaminen on lähes mahdotonta. On pettynyt jo niin usein, että ei enää halua edes tutustua keneenkän paremmin.

 

["Mä kans"]

Saamaton olen, en viitsis oikein kyläillä ees sukulaisissa =( Meille ottaisin riemumielin vieraita vaikka joka päivä. Mut eipä meilläkään kukaan tätä nykyä käy...

 

[Foortti harmaana]

Mä teen liikaa töitä ja tunnen huonoa omaatuntoa, kun sinä yhtenä vapaana päivänä viikossa pitäis vielä kyläillä yms. =(

 

["Minä"]

No täällä todellinen epäsosiaalisuuden huipentuma. Perheen kans sentään puhun, mut ystävät jossain ja kavereita ei ole. Ihan vain olenkäpertyny omaan elämääni tänne keskelle ei niin yhtään mitään. Täältä korvesta ei tule lähdettyä mihinkään, kukaan ei ajele tänne korpeen...tänne jään ja tänne unohdun. Ihanaa olla "maajussin morsian".

 

["Kenguru"]

Kavereita tulee nähtyä liian harvoin. Töiden jälkeen ei oikein enää jaksa lähteä mihinkään (varsinkin näin talvella), ja viikonloppuna on muka niin paljon muuta ohjelmaa oman peheen parissa.
Onneksi kaverit on samoilla linjoilla, tarkoitan siis, että vaikka näemme harvemmin, ei ystävyys katoa.

 

[Mahza]

Mä elin vuosikaudet niin, ettei meillä kyläillyt kukaan. Nyt oon alkanu luomaan uudestaan sosiaalisia verkkoja, ja oon saanu uuden tuttavan joka meillä vierailee aina silloin tällöin. Ja se tuntuu mukavalle
Mutta en mä edelleenkään jaksais sitä et joka ilta joku tulee kylään. Kerta/pari viikossa riittää mulle.

 

[Babylonin Riippuva Puutarha]

Mä oon vähän toistaitoinen niissä. Se on luonteessa enkä ole oikein päässyt siitä, vaikka olen yrittänyt. Oman hankaluutensa luo sekin, että suurella osalla mun lähemmistä ystävistä on allergiaa perheessä ja meidän koirat on jonkinasteinen ongelma silloin kun pitäisi olla vastavuoroinen.