Sopeutuminen yh rooliin

  • Viestiketjun aloittaja Iskä ja lapset
  • Ensimmäinen viesti
Iskä ja lapset
Aluksi pelotti ja tuntui että laskee alleen =) Kun se päivä koitti, niin kaikki alkoi heti sujumaan kuin sitä olisi aina tehnyt.
Vaatehuolto vaati keskittymistä... kerrospukeutumiset jne... aina jotain hukassa tai jotain oli liikaa =) Jotenkin vaan kaikki lähti surusta huolimatta rullaamaan ihan hyvin. Itkettykkin on ja paljon, en sitä kiellä, mutta lapset on aivan ihanan yhteistyökykyisiä (varsinkin alussa tarvitsin apua jopa lapsilta=) Ne kyllä kertoi mitä tarvii päälle ja mitä ei. Ruoka puoli on ok. Tehdään yhdessä ja tykkään kokata. Siivouskin on 8- tasolla, eli toimii. Vaatteiden lajittelu pesun jälkeen on kamalaa vieläkin =) Yhteistyöllä sekin sujuu. Siivouksessa ja vaatehuollossa pinnistän vielä. Tulevan viikon projekti on siivota koti. Huomenna kun aloittaa niin ensi pe pitäisi olla joka huone tip top. Huone per päivä =) Ei liikaa yhdelle päivälle! Neuvoksi muillekkin=) Ei pidä luulla olevansa super suoriutuja! Nyt vaan odottelen että tulet sammuu ja pellit kiinni ja nukkumaan... siis piipun pellit =)
 
Kiva kuulla että olet selviytyjäluonne ja jaksat arkea noin hyvin surun keskellä! :) Vanhemmuus on kumma asia, kun sitä vaan pääsee vaikka läpi harmaan kiven jos lapsista on kyse..

Hatunnosto sinulle ja kaikille muillekin yksinhuoltajille jotka päivästä päivään kantavat vastuuta yksin!! Kuulosti siltä että et ennen vaimosi menettämistä ole pahemmin kotihommia tehnyt, ja niinhän se usein menee että isä painaa töitä eikä noihin juttuihin ehdi paneutumaan.. Mutta hienolta kuulostaa, pidät langat tiukasti käsissäsi, vaikka kaikki on ollut uutta.

Hyvät jatkot sinulle ja lapsillesi! :flower:
 
pelottavaa se vaan on ja paikoittain todella raskasta. itse olin todella rikki eron jälkeen, olen osittain vieläkin vaik erosta ko 9kk. meil ei ollu todellakaan mikään siisti ero.. lapset kantaa eteenpäin. pakko on joka aamu nousta.. pukea, ruokkia, siivota ja pyykätä. lapset muutenkin niin pieniä.. pienimmäinen oli 3kk, kun jäin yksin. iltaisin itkettää.. olen väsynyt kuluneesta vuodesta ja lapsista, vaik ovatkin kauneimmillaan juuri illalla kun nukkuvat käppyrässä ja tuhisevat. isompi uneksii yöllä ja huutaa äitiä.. sekin itkettää ja se kuinka poika jo välillä puhuu ettei hänellä ole isää kun isä ei ole käynyt tapaamassa niin pitkään aikaan.. silti, kaikesta väsymyksestä ja itkunsekaisista illoista huolimatta, yritän jaksaa uskoa siihen et kaikki kääntyy viel parempaan, et kun oon jaksanut tänne asti, ni jaksan eteenpäinkin. ja et mua ja lapsia varten on tulossa jotain parempaa.. et tää ei ollut kaikki, mitä elämä on meille varannut.<br><br>
 
nöppönen miljoonasti voima :hug: sinulle! Elämällä on varmasti tarjota enemmän, pitää vain jaksaa vaikeiden aikojen läpi. Itse en sinällään ole missään asemassa kyllä neuvomaan, kun omakin elämä tuntuu romahtavan käsiin mutta päivän valoisana aikana kaikki muukin tuntuu valoisammalle :) Iltaa kauhulla odotellessa...

iskä ja lapset mahtavaa on kuulla ettei ole mennyt sormi suuhun ja kodinhuolto pelaa! Minusta erityisen koskettavaa oli se, että lapset ovat kirjoituksestasi päätellen niin kovasti arjen askareissa mukana :heart: Toivottavasti osaan itsekin kasvattaa tulokkaan niin että ei ole äidin homma tehdä kaikkia kotitöitä vaan pienestä pitäen pitää osallistua kodinhoitoon :)

Mulla tuo sopeutuminen käy varmaan helpommin kun ei ole muusta kokemusta. Esikko tulossa ja yksin olen ollut odotuksen alkumetreiltä lähtien, joten "en tiedä paremmasta". Vaikeinta on ollut sopeutua siihen ajatukseen että lapsen isälle on tulossa jo toinen, josta kuulemani mukaan aikoo ottaa täyden vastuun. Toivon että pääsen joskus aloittamaan ketjun missä pohdin että kuinka sopeutuminen iskä-äiskä-lapset-rooliin sujuu ;)

Ihania hetkiä lasten kanssa teille kaikille! :flower:
 
kiitos. meillä ero meni kyl tosi rumaksi.. ehkä sen teki suurimmalta osaltaan osapuolet. miehelläni oli ollut suhde parhaan ystäväni kanssa viimeisen vuoden ajan.. koko sen ajan kun rakennettiin omaa taloa ja odotin toista lastamme. tytön ollessa 3kk, mies jätti meidät TEKSTIVIESTILLÄ! ja kävi sitten seuraavana päivänä kertomassa heidän suhteestaan, häiden suunnittelusta ja siit millaisen tulevaisuuden olivat suunnitelleen. nyt heilläkin lapsi (entinen ystäväni oli jo raskaana siinä vaiheessa kun meidät heivattiin kuvioista).. tapaamiset takkuaa ja mun pitää kuulemma vaan ymmärtää ja elää heidän pillinsä mukaan. multa meni erossa, avioliitto, koti, ehjä perhe ja ystävät.
 
Iskä ja lapset
Nöppöselle voimia! Hiukan samoja piirteitä tarinassa. Tiedän, että siitä selviää. Tänään oli vaikea päivä täällä ja itkua pidätellen tein 25% siitä mitä olin ajatellut. Silti olen iloinen että tein 25% tavoitteesta=)

Loput löytää toki edestään huomenna, mutta ihan sama. Huominen voi olla parempi!
 
Iskä ja lapset
Neiti Terä. Anteeksi että edellisessä en kiitänyt sinua... Jaksat kannustaa ja olla positiivinen!

Itse asiassa mukavaa sunnuntai päivää kaikille ja otetaan ihan vaikka teemaksi "iisisti ja rennosti"! Ei mietitä tekemättömiä töitä. Mennään vaikka lasten kanssa ulkoilemaan!
 
nöppönen \|O \|O \|O Kyllä ihminen on toiselle ihmiselle susi! Paras ystävä ja oma mies.. Huhhuh! Tämä tekstiviestillä jättäminen on kyllä jo aika paksua. Se on paksua muutenkin mutta että tuossa tilanteessa?! :headwall:

Voimia sulle ihan tositosi paljon! Ja käyt tänne meille purkamassa tuntoja:) Mitenkäs, ootko harkinnu terapiaa? Itse oon käynyt terapoimassa vaihtelevalla menestyksellä 15-vuotiaasta lähtien erinäisistä syistä ja on siitä kyllä minusta apua ainakin siinä mielessä että saa puhua ihan hyvällä omallatunnolla vaan itsestään :) Ja monesti asiat järjestyy mieleen ihan eri tavalla kun on puhunut ne ääneen.

Iskä ja lapset Kiitosta :) Ja nou hätä, ne tekemättömät hommat ehtii kyllä tehdä, ei ne mihinkään karkaa :D

Stressitöntä sunnuntaita kaikille! :flower:
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 28.01.2007 klo 00:52 Neiti Terä kirjoitti:
nöppönen \|O \|O \|O Kyllä ihminen on toiselle ihmiselle susi! Paras ystävä ja oma mies.. Huhhuh! Tämä tekstiviestillä jättäminen on kyllä jo aika paksua. Se on paksua muutenkin mutta että tuossa tilanteessa?! :headwall:

Voimia sulle ihan tositosi paljon! Ja käyt tänne meille purkamassa tuntoja:) Mitenkäs, ootko harkinnu terapiaa? Itse oon käynyt terapoimassa vaihtelevalla menestyksellä 15-vuotiaasta lähtien erinäisistä syistä ja on siitä kyllä minusta apua ainakin siinä mielessä että saa puhua ihan hyvällä omallatunnolla vaan itsestään :) Ja monesti asiat järjestyy mieleen ihan eri tavalla kun on puhunut ne ääneen.
olen kyl käynyt psykologin luona useamman kuukauden ajan.. vaikea sitä asiaa on kuitenkin sisäistää. ikinä en olis uskonut et he voisivat tehdä mulle ja lapsille näin. mulle tää netti on henkireikä.. tänne kun voi purkaa ilman et toiset näkee tai mahdollisesti tunnistaakaan..
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 28.01.2007 klo 10:12 nöppönen kirjoitti:
olen kyl käynyt psykologin luona useamman kuukauden ajan.. vaikea sitä asiaa on kuitenkin sisäistää. ikinä en olis uskonut et he voisivat tehdä mulle ja lapsille näin. mulle tää netti on henkireikä.. tänne kun voi purkaa ilman et toiset näkee tai mahdollisesti tunnistaakaan..
Peesi! Itse toimin ihan samoin. Vaikka mulla on kyllä tukijoukkoja muutenkin hankaliin tilanteisiin, mutta joskus tuntuu ettei kaikkea voi sanoa muuten kuin "anonyymisti". Ja itse tietyssä määrin arastelenkin vuodattaa kaikkea ystäville, kun tunnen sitten itseni niin itsekkääksi ym.. Mutta terapeutille/psykologille sen voi tehdä ihan hyvällä omalla tunnolla :) Varmasti asiaa on vaikea sisäistää, mutta eipä tuommoista asiaa kyllä olis minunkaan kovin helppo käsittää!
 
samat oli mullakin tunteet ensimmäisinä päivinä... kaikki tuli kohdalle niinkuin salama kirkkaalta taivaalta. miten tästä vois selvitä,muistan hokeneeni, vaikka olinkin äiti :(

mietin kuumeisesti ratkaisua,mutta ei siihen mitään ratkaisua ollut. kaikki oli vaan opeteltava. sinä äitienpäivänä,kun jäin yksin kuopus oli vain muutaman kuukauden ja esikoinenkin vajaa kaksi vuotta. miten viedä koira ulos iltaisin,kun lapsia ei viitsinyt/kehdannut myöhään ulos viedä? No,nopea pissitys tuohon pellon reunaan oli ratkaisu... yhtänopea pyrähdys,kun olisi itse vessassa käynyt.

kyllä sitä monta kertaa mietti ja itki. haki ratkaisuja. onneksi tukiverkosto oli olemassa,mutta heistä moni kävi töissä. ostin sellaiset hyökkäysvaunut,jotta päästäisiin kulkemaan kauppaan. siis sellaiset kaksostenvaunut. meillä ei meinaan ole autoa. ja kauppaankin on toista kilometriä matkaa. bussiyhteyttä ei silloin vielä kaupoille mennyt. nyt sekin on. =)

no,aikaakin on kulunut jo monta vuotta... melkein neljä. ja selvitty on kaikesta. aloitin vuosi sitten työt ja nyt ollaan sopeuduttu vuorotyö arkeen. tullaan ja mennään ilman minkäänlaista rytmiä. lapsista se on toisaalta jännää,kun ollaan aamu-ja iltavuoroissa. onneksi päiväkoti on ihana paikka ja sinne on lapset helppo jättää ja lapsetkin siellä viihtyvät.

halaukset kaikille samassa tilanteessa oleville. :hug:
 
Niin...
Meillä isä muutti toiselle paikkakunnalle odottamaan meitä muuttamaan perässä. Yks kaks puhelut loppuivat kuin seinään. Seuraavalla viikolla kuulin, että lapsen isä on menossa naimisiin uuden löytönsä kanssa...

Lapsi kaipaa isäänsä, mutta en voi tehdä asialle mitään. Rankkaa tämä on minullekin, mutta ehkä joku päivä meidänkin elämässä aurinko vielä paistaa.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 10.02.2007 klo 11:32 Tähtisilmä kirjoitti:
Niin...
Meillä isä muutti toiselle paikkakunnalle odottamaan meitä muuttamaan perässä. Yks kaks puhelut loppuivat kuin seinään. Seuraavalla viikolla kuulin, että lapsen isä on menossa naimisiin uuden löytönsä kanssa...

Lapsi kaipaa isäänsä, mutta en voi tehdä asialle mitään. Rankkaa tämä on minullekin, mutta ehkä joku päivä meidänkin elämässä aurinko vielä paistaa.
no huh huh.. voimia :hug:
 
Välillä on hieman vaikeuksia olla lapselle sekä äiti, että isä. Isää ei kiinnosta millään tavalla olla meidän elämässä mukana, joten päivä kerrallaan koitetaan vaan selviytyä. Vaikeinta on se, että isää ei saa puhelimellakaan kiinni, ei ole antanut osoitettakaan meille, ja kun lapsi itkee isäänsä, en voi tehdä muuta, kuin lohduttaa.

Itselleni lapsi on kaikki kaikessa, enkä sen vuoksi voi ymmärtää lapsen isää, joka pystyy elämään kuukausiakin kuulematta mitään lapsestaan. Tosin hänellä on aikasemmasta suhteesta toinen lapsi, jota myös isovanhemmat pitää ainoana lapsenlapsenaan, joten myös isä on yhteydessä vanhempaan lapseensa enemmän, kun meihin.

En vie lapselta isää, mutta vaikeeta on pitää yhteyttä isään, joka ei halua olla isänä omalle lapselleen...
 
Meillä hankalaa, mies ei ole sopeutunut pikkulapsielämään...Ykskaks ilmoitti, että minun takiani nyt sitten suhde loppu. Oli myös mukana alkon vetovoima. Päälisinpuolin kaikki ok, hyvä työ, koulutus, varallisuutta. Mutta alko vie ja samoin kyllästyminen perhe-elämään kun lapset vie suuren osan ajasta.

En järkyty jos lähtee, ainoastaan jos elareista tulee kiistaa, koska tulisi tal. tiukkaa ja ylitöitä en halua tehdä kun lapset pieniä. Nyt kyllä luvannut että saan tietyn summan, jos lähtee.

 
Itse olen ollut alusta saakka yh. Isä ei ole mukana elämässä millään lailla, asuu ulkomailla. Yksinhuoltajuus on ollut alusta saakka itsestään selvyys, joten siihen ei ole tarvinnut sen kummemmin sopeutua. Sen sijaan nyt kun olen tapaillut puolisen vuotta mukavaa miestä, on minulla ollut vähän sopeutumisongelmia :) Mutta eiköhän ne voiteta, sillä tämä suhde tuntuu ensimmäistä kertaa elämässäni hyvältä ja mies on kultainen lapselleni.
 
voittaja
voi kun tulee paha mieli teidän puolesta..teidän tarinat nöppönen ja neiti terä ja muutkin..
noi on rankkoja asioita mutta ajan kanssa niistä, uskokaa pois..selviää. mullakin on vastaavia kokemuksia. odotin toista lastani ja raskaus oli toisella kuulla kun selvisi että lapsen isä seurustelee myös eksän kanssa. ei raukka itse osannut tehdä valintaa kumman kanssa olisi joten helpotin hänen valintaa käskemällä jättää minut rauhaan. ja tämän tein vain oman mielenterveyteni takia. kävin psykologilla juttelemassa ja pikku hiljaa kaikkien vaikeuksien jälkeen pääsin jaloilleni ja kun sitten vauva syntyi niin olin maailman onnellisin ihminen enkä murehtinut enää koko miestä. harmi vaan että raskaus sujui hieman apaattisissa tunnelmissa. mutta selvisin kuitenkin ja mulla on ihania lapsia..tekin selviitte..ihan varmasti!
voimia ihan kamalasti kaikille.. :flower:
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 11.02.2007 klo 12:45 voittaja kirjoitti:
voi kun tulee paha mieli teidän puolesta..teidän tarinat nöppönen ja neiti terä ja muutkin..
noi on rankkoja asioita mutta ajan kanssa niistä, uskokaa pois..selviää. mullakin on vastaavia kokemuksia. odotin toista lastani ja raskaus oli toisella kuulla kun selvisi että lapsen isä seurustelee myös eksän kanssa. ei raukka itse osannut tehdä valintaa kumman kanssa olisi joten helpotin hänen valintaa käskemällä jättää minut rauhaan. ja tämän tein vain oman mielenterveyteni takia. kävin psykologilla juttelemassa ja pikku hiljaa kaikkien vaikeuksien jälkeen pääsin jaloilleni ja kun sitten vauva syntyi niin olin maailman onnellisin ihminen enkä murehtinut enää koko miestä. harmi vaan että raskaus sujui hieman apaattisissa tunnelmissa. mutta selvisin kuitenkin ja mulla on ihania lapsia..tekin selviitte..ihan varmasti!
voimia ihan kamalasti kaikille.. :flower:
kiitos..
 
yhna kymmenen vuotta
Silloin oli vaan pakko sopeutua. Lapset oli 4,5 kk, 2v ja 3v8kk vanhoja, eikä ollut muuta vaihtoehtoa, kun pärjätä. Isä halua kokea elämää ja muutti sitten yksiin opiskelukaverinsa kanssa. Eli katseli sitä elämää pienten lasten etäisänä ja murkkuikäisten isäpuolena. Vaan lasten vuoksi oli sopeuduttava ja joustettava.
No olihan se rankkakin, mutta on antanut paljon itsevarmuutta. Uskon, että mistä vaan selviää. Juu, kyllä mä kaipaan sitä, että rakastuisin. Että tuntuis jalat menevän alta... tai ainakin, että olisi sellainen joka oikeasti välittäisi, halaisi ja tulisi toimeen lasten kanssa. Paljon muuta en toivokaan...
 

Yhteistyössä