I
Itku
Vieras
Miksi tämän elämän pitää heitellä näin... Tai sydämen tuntea fiiliksiä, joita ei periaatteessa saisi ja jotka sekoittavat kuvioita...
Olen ollut minun miehen kanssa yhdessä vajaa 4 vuotta. Alussa lähes palvoin miestä, mutta mies valehteli, petti, pahoinpiteli, käyttäytyi kaikin puolin sopimattomasti ja oli minua kohtaan todella törkeä. Olin niin sinisilmäinen, että jatkoin suhdetta, en tiennyt paremmastakaan ja mies oli ensimmäinen vakava suhteeni. No, en vieläkään luota täysin mieheeni, salailua ja lisää ja lisää valehtelua mahtuu näihin vuosiin. Tiedän, ettei hän enää pettäisi minua, mutta en jaksa tätä suhdetta. Mies on liian mustasukkainen (toisinaan aiheestakin...) ja kyttää tekemisiäni jne. Ahdistavaa.
En vaan osaa lähteä. Pelkään elämää ilman tuttua ja "turvallista", ja tiedän, että ehkä koskaan en löydä miestä, joka rakastaa minua yhtä paljon kuin tuo mies. Kai minäkin välitän hänestä ja rakastan häntä... Olen vain paljon yhteydessä erään miehen kanssa, jonka vuoksi jo jätinkin mieheni hetkeksi... Mutta palasimme yhteen, kun mies ei jättänyt mua rauhaan ja koin sen helpoimmaksi niin. (Ei hommannut omaa asuntoa, soitteli, seurasi autolla, ruikutti, itki jne.) Vahvaa läheisriippuvuuttakin...
Nyt olen tavannut tuota miestä salaa. Mitään ei ole tapahtunut, eli ikään kuin kavereina olemme nähneet. Toki poden huonoa omaatuntoa, koska olen kuitenkin ihastunut syvästi tähän toiseen mieheen. En saa häntä mielestäni, mutta silti roikun omassa suhteessani, joka on paikoitellen hyvä ja ihana. Silti... En tiedä rakastanko omaani enää tarpeeksi, haluanko sittenkin jotain muuta.
Meillä ei lapsia vielä.
Olen ollut minun miehen kanssa yhdessä vajaa 4 vuotta. Alussa lähes palvoin miestä, mutta mies valehteli, petti, pahoinpiteli, käyttäytyi kaikin puolin sopimattomasti ja oli minua kohtaan todella törkeä. Olin niin sinisilmäinen, että jatkoin suhdetta, en tiennyt paremmastakaan ja mies oli ensimmäinen vakava suhteeni. No, en vieläkään luota täysin mieheeni, salailua ja lisää ja lisää valehtelua mahtuu näihin vuosiin. Tiedän, ettei hän enää pettäisi minua, mutta en jaksa tätä suhdetta. Mies on liian mustasukkainen (toisinaan aiheestakin...) ja kyttää tekemisiäni jne. Ahdistavaa.
En vaan osaa lähteä. Pelkään elämää ilman tuttua ja "turvallista", ja tiedän, että ehkä koskaan en löydä miestä, joka rakastaa minua yhtä paljon kuin tuo mies. Kai minäkin välitän hänestä ja rakastan häntä... Olen vain paljon yhteydessä erään miehen kanssa, jonka vuoksi jo jätinkin mieheni hetkeksi... Mutta palasimme yhteen, kun mies ei jättänyt mua rauhaan ja koin sen helpoimmaksi niin. (Ei hommannut omaa asuntoa, soitteli, seurasi autolla, ruikutti, itki jne.) Vahvaa läheisriippuvuuttakin...
Nyt olen tavannut tuota miestä salaa. Mitään ei ole tapahtunut, eli ikään kuin kavereina olemme nähneet. Toki poden huonoa omaatuntoa, koska olen kuitenkin ihastunut syvästi tähän toiseen mieheen. En saa häntä mielestäni, mutta silti roikun omassa suhteessani, joka on paikoitellen hyvä ja ihana. Silti... En tiedä rakastanko omaani enää tarpeeksi, haluanko sittenkin jotain muuta.
Meillä ei lapsia vielä.