sitoutumiskammosta pakkomielteeseen

[ei tuu mistään mittään]

Olen yli 30 ja koskaan en ole rakastunut niin, että olisin ollut heti varma yhtään mistään ja valmis 'heittäytymään' suhteeseen. En rakastu tai ihastu kovinkaan helposti ja silloinkin kun niin tapahtuu, en oikein pysty antamaan suhteelle mahdollisuutta, kun ajatuskin alkaa ahdistaa ihan vietävästi. Yleensä ajan asiat mahdottomaan tilanteeseen ja suhde loppuu. En ole koskaan kaivannut poikaystävää, vaikka olen seurusteluakin kokeillut, enkä ole haaveillut perheestä tai lapsista.

2,5 vuotta sitten yksi mies pääsi joten kuten luikertelemaan elämääni. Tavattiin ja tultiin poikkeuksellisen hyvin juttuun. Mies oli juuri eronnut pitkästä suhteesta, jossa entinen tyttöystävä petti ja loukkasi tosi pahasti ja kaipasi uutta seuraa, joka ei tiedä entisestä elämästä mitään. Minä taas ajattelin, että kivaa, voidaan käydä leffassa ja syömässä ja rupatella ihan rauhassa, kun tästä ei voi tulla mitään, kukaan ei halua uutta suhdetta niin pian uuden jälkeen.

Aika kului nähtiin ja viestiteltiin tiiviimmin ja tiiviimmin. Kun puoli vuotta oli mennyt, mies sanoi, että hän ei pysty vielä oikeaan suhteeseen, mutta jos haluan jatkaa tapailua, niin se olis kivaa. Silloin joku napsahti mun päässäni. Hitto, mähän olen rakastunut ja tästä voisi tullakin jotain. Niinpä me sitten ollaan tapailtu tähän päivään asti. Nyt vaan on tilanne muuttunut niin, että tämä tapailu ei enää riitä mulle. Mä haluan seurustella ihan oikeesti ja miehestä tuntuu, että hän ei ole vieläkään valmis uuteen suhteeseen.

Tapailua on nyt jo jatkunut naurettavan kauan. Kaikki mun ja miehen kaverit pitää meitä parina, mutta jotenkin epämääräisenä parina. Mä en tiedä pitäisikö tämä suhde jättää tähän, jos ei ole valmis ei ole valmis ja nyt mä olen. Ongelma on, että mä en tiedä haluanko mä luovuttaa, koska ekaa kertaa elämässäni musta tuntuu, että tässä oikeesti vois olla jotain. Lisäksi joku kieroutunut ääni mun takaraivossani sanoo, että onko tä vaan joku haaste, josta on tullut pakkomielle ja jos mies haluaisi muuttaa yhteen, mua alkaisi taas ahdistaa ja haluaisin pois suhteesta. Tai sitten musta on vihdoinkin tullut aikuinen ja mä olen valmis oikeaan ihmissuhteeseen. Äh, onko jollain muulla samanlaisia hulluja ajatuksia ja mitä mun pitäis uskoa? Ja jos joku vielä 2,5v jälkeen ei ole valmis seurustelemaan oikeasti, voiko se joskus olla? Mun on vaikeeta uskoa.

 

[kokenut mies]

Pidä tuo vaihe! Pidä homma tapailuna, jolloin jännitys säilyy. Älkää ihmeessä muuttako yhteen. Silloin alkaa arki. Ei lupauksia puoleen eikä toiseen - se pitää molemmat virkeänä. Varo parisuhdetta! Omistakaa toisianne vähän, mutta antakaa vapautta!

 

[Neilikkainen]

Luulen että olet noin kiinnostunut miehestä juuri sen takia että mies on ns. vaikeasti pyydystettävä. Heti kun mies vannoo sinulle ikuista rakkautta ja tarjoaa sormusta, mielenkiintosi lopahtaa. Mies ei olekaan enää saalis, vaan arkinen vanha nakki. Tuttu kuvio joka tulee toistumaan elämässäsi useamminkin. Olet koukussa rakkaussuhteen epävarmuudesta johtuvaan jännitykseen ja romantiikkaan.

Pidä juttu tällä tasolla, niin olette molemmat onnellisia, miehen ei tarvitse mukamas seurustella, vaikka saakin kaikki seurustelun edut, ja sinulle riittää jännittävää aprikoitavaa vuosiksi että rakastaako se vai eikö se rakasta....

 

[Kultahippu1]

Luulen että olet noin kiinnostunut miehestä juuri sen takia että mies on ns. vaikeasti pyydystettävä. Heti kun mies vannoo sinulle ikuista rakkautta ja tarjoaa sormusta, mielenkiintosi lopahtaa. Mies ei olekaan enää saalis, vaan arkinen vanha nakki. Tuttu kuvio joka tulee toistumaan elämässäsi useamminkin. Olet koukussa rakkaussuhteen epävarmuudesta johtuvaan jännitykseen ja romantiikkaan.

Pidä juttu tällä tasolla, niin olette molemmat onnellisia, miehen ei tarvitse mukamas seurustella, vaikka saakin kaikki seurustelun edut, ja sinulle riittää jännittävää aprikoitavaa vuosiksi että rakastaako se vai eikö se rakasta....

Luulenpa, että osuit aivan oikeaan.

 

[ei tuu mistään mittään]

Huh, tuntuu hurjalta ajatella, että musta olis tullut temppuilija, joka leikkii suhteilla. Ennemminkin mulla on tapana sanoa varmuuden vuoksi jyrkkä ei, kun tilanne menee liian mutkikkaaksi ja antaa koko jutun olla. Tai ainakin ennen on ollut niin.

Tässä tapailuseurustelussa on monia hyviä puolia, joiden takia se ehkä onkin jatkunut näin pitkään. Nykyään kuitenkin enemmän ja enemmän kaipaisin kumppanuutta ja vaikka sitä tietynlainen läheisyys pysyykin vaikkei joka päivä ole yhteydessä, on kuitenkin raastavan selvää miten erilliset elämät meillä on.

 

[vierailija1]

"Olet koukussa rakkaussuhteen epävarmuudesta johtuvaan jännitykseen ja romantiikkaan. "
Olen vähän erimieltä. Kaksi ja puoli vuotta on kuitenkin sen verran pitkä aika, että suhteessa (vaikka ei se virallinen ole) tulee jo arki vastaan. Jos pelkästään tuota jännitystä ja epävarmuutta hakisit, tietoisesti tai tiedostomatta, uskoisin, että olisit jo unohtanut koko miehen. Ja ehtinyt kokea monta uutta suhdetta tai suhteen alkua.

Oletko miettinyt taukoa? Vähän outo käsite, myönnetään. Mutta jos ette vähään aikaan näe toisianne olisi miehesi ehkä helpompi miettiä mitä oikeesti haluaa.

 

[vierailija1]

Jatkoa äskeiseen..
En tarkoittanut tauon pitämisellä, että painostaisit miestäsi valinnan suhteen.
Olet varmasti tärkeä hänelle ja hän oikeasti välittää sinusta. Sitä en epäile. Mutta kuten itsekkin kirjoitit "Silloin joku napsahti mun päässäni. Hitto, mähän olen rakastunut ja tästä voisi tullakin jotain. "
Luulisi, että miehesi olisi tämän kahden ja puolen vuoden aikana kokenut saman, jos olisi. Jos oikeasti ihastuu/rakastuu johonkin, sillon haluaa olla vain hänen kanssaan, vaikka pelkäisi pahinta...Ottaa sen riskin. Jos hänelle edelleen riittää vain tapailu niin en usko hänen olevan tosissaan suhteesi.

Mutta, enhän minä teitä tunne, tilannetta tiedä tarkempaa, joten neuvoni ja mielipiteeni voivat olla ihan väärässäkin. Hyvää kesää sinulle.

 

[ei tuu mistään mittään]

Kiitoksia vastauksesta ja hyvää kesää myös sinulle. Vierailija1:n vastaus on hyvin lähellä omia ajatuksiani. Taukoa kyllä itse vierastan siitä syystä, että silloin kuitenkin odottaa suhteen jatkuvan jossain vaiheessa ja on edelleen sitoutunut toiseen. Ero on selvempi ja silloin vasta on vapaa toisen odotuksista. Ainakin mun päässäni.

Kun ollaan tästä asiasta puhuttu, mies sanoo, että uskoo tämän epäröinnin johtuvan siitä, että ruvettiin tapailemaan ennen kuin hän oli irtautunut vanhasta suhteesta ja päässyt eroon sen tuomasta taakasta. En oikein ymmärrä miksi hän ei halua erota, koska itse vastaavassa tilanteessa olisin eronnut jo kauan sitten. Mun suurin epäröintini johtuu siitä, että silloin menettäisin läheisimmän kaverini ja mahdollisuuden, että tämä kehittyisi joskus vielä oikeaksi suhteeksi. Kausittain meille tulee lähentymisjaksoja, jolloin luulen, että edistystä tapahtuu, mutta sitten mies taas vetäytyy.

Nykyinen tilanne on molemmille epäreilu. Ja ehkä sitä tajuaa, mitä on ollut, kun sen menettää. Täytyy vaan kerätä vielä hetki voimaa ja rohkeutta.

 

[ei kiitos saman katon alle enää ikinä]

Pidä tuo vaihe! Pidä homma tapailuna, jolloin jännitys säilyy. Älkää ihmeessä muuttako yhteen. Silloin alkaa arki. Ei lupauksia puoleen eikä toiseen - se pitää molemmat virkeänä. Varo parisuhdetta! Omistakaa toisianne vähän, mutta antakaa vapautta!

Nimimerkki Mies puhuu asiaa.

Noin se vaan on ja menee! Tiedän sen, ja kun saa kuulla tarinoita toisiltakin miten epäonnellisia ja miten kyllästyneitä ovat omaan partneriinsa heti kun yhteen muuttivat,niin tuon takia en enää ikinä ikinä never never! halua asua jonkun tyypin kanssa saman katon alla! alku huuma on ihanaa ! mutta alkuhuuman jälkeen peliin ilmestyy AINA 'kyllästynyt/haluan omaa aikaa huumaa!

ei jokainen asukoot yksin jos haluaa että suhde toimii jatkossakin ja kauemmin tai ikuisesti... ;D heidoooooooooooooo!

 

[vieralija1]

Olen edelleen eri mieltä "ei kiitos saman katon alle enää ikinä" Mies puhuu asiaa.
Eikö sen huomaa (viimeistään)vasta alkuhuuman jälkeen kun oikeasti oppii tuntemaan toista, että rakastaako oikeasti. Jos yhteenmuuton jälkeen kyllästyttää ja ahdistaa, niin eihän silloin ole kyseessä "se oikea"? Tietysti parisuhteessa pitää olla omaa aikaa ja oma elämä ja eihän se ole yhtä vapaata kuin sinkkuna ollessa.. Enkä usko, että kaikkia on tarkoitettu parisuhteeseen, toisille se oma vapaus on tärkeintä ja he ovat onnelisempia niin. No, joo..

Luin iloisena tuon kohdan että miehesi ei halua erota. Ehkä hänellä vain ei ole vielä valmis vakampaa. (Miten loistava johtopäätös. Siis jos hän haluaa vielä jatkaa, niin eikä kannattaisi vielä yrittää? Koska jos tämä tosiaan on ensimmäinen kerta kun tunnet näin ja niitä ihmisiä on aika harvassa joihin syvästi rakastuu. Toisaalta reilut kaksi vuotta ei ole pitkä aika, etenkään eron jälkeen. Mutta todella raastava tuo tilanne kuitenkin on. Hyviä jatkoja jokatapauksessa, mihin päädyttekään!

 

[Voi olla näinkin]

Hei joskus ihmiset ei vaan halua erota koska eivät ole vielä keksineet mitä muutakaan tekisivät (lue uutta ei ole vielä löytynyt), eivätkä välttämättä se takia että ovatkin itse asiassa kauhean rakastuneita mutta eivät ole oikein tajunneet sitä vielä itse.

Eikö muka kukaan ole kuullut tai kokenut sitä tilannetta että ollaan vaan yhdessä kun ei ole mitään parempaakaan löytynyt. Sitten menee jonain kauniina päivänä jommalta kummalta jalat alta kun se oikea Suuri Rakkaus astuu elämään, ja sittenhän on ihan pakko antaa tunteilleen valta ja ruveta pettämään.

Oma elämänkokemus on opettanut että kyllä mies ainakin tietää kun on tosissaan rakastunut naiseen eikä siinä tarvitse miettiä ja pähkiä vuosikausia. Empiminen on selvä merkki että tunteet ovat melkoisen laimeat.

 

[Yksi tapaus]

Tämä ei välttämättä vie sinua oikeaan suuntaan ja on ehkä vähän ikäväkin kommentti, mutta kerron silti omakohtaisen kokemuksen.

Erosin pitkästä suhteesta poikaystäväni kanssa vuosi sitten, ja olemme läheisiä edelleen, itse seurustelen jo toisen kanssa. Erostamme asti exäni on tapaillut erästä naista, mutta satunnaisesti käynyt treffeillä myös muiden kanssa. (en tiedä, tietääkö nainen näistä muista)

Olen kysellyt, että miksi edelleen olette tapailuasteella - eikö nainen jo hermostu ja halua enemmän. Exäni sanoo, että 1: haluaa ja 2: hermostuu. Tenttasin, että mikä sitten on syy. Hän totesi, että sen olisi pitänyt kolahtaa heti ja täysillä. Nyt, kun ei ole kolahtanut, niin on ihan hyvä pitää tilanne leppoisana ja mukavana ilman että tekee lopullista ratkaisua asiaan suuntaan eikä toiseen. Kerron tämän siksi, että myös exäni on sanonut naiselle syyksi, että ei ole vielä valmis uuteen suhteeseen.

(koska mä olin niin superihana, ha! no ei kai... )

Tämä on kuitenkin vain yksi tapaus, luultavasti ja todennäköisesti syyt ovat erilaiset eri suhteissa.

 

[ei tuu mistään mittään]

Kyllä mäkin sen niin näen, että jos jotain olisi tullut, se olisi jo tullut. En vaan edelleenkään ymmärrä miksi joku jaksaa roikkua edes tapailuasteella jonkun kanssa, jos ei ole kiinnostunut. Tai kun en ennen tätä ole kumppania kaivannut, niin ehkä on vaikeaa ymmärtää. Ja jotenkin eikös se estä tapaamasta elämän naista, jos pyörii naisen kanssa, josta ei ole kiinnostunut. Tai tietysti joo, jos tapailee muita siinä sivussa.

Jollain tavalla haluaisin myös luottaa intuitiooni. Se miten mies katsoo ja koskettaa, kertoo että siellä on tunteita. Mutta kai sitä 2,5v tapailun aikana toisesta alkaa välittää. Hmmm... edelleen tuntuu oudolta, mutta ehkä joitain pelottaa yksin oleminen. Olen kuitenkin tehnyt oman ratkaisuni jatkon suhteen ja vielä odottelen miehen vastausta. Tämä tapailu on nyt nähty. Nyt pitää mennä suuntaan tai toiseen.

 

[Elama on laiffii]

Kyllä mäkin sen niin näen, että jos jotain olisi tullut, se olisi jo tullut. En vaan edelleenkään ymmärrä miksi joku jaksaa roikkua edes tapailuasteella jonkun kanssa, jos ei ole kiinnostunut. Tai kun en ennen tätä ole kumppania kaivannut, niin ehkä on vaikeaa ymmärtää. Ja jotenkin eikös se estä tapaamasta elämän naista, jos pyörii naisen kanssa, josta ei ole kiinnostunut. Tai tietysti joo, jos tapailee muita siinä sivussa.

Jollain tavalla haluaisin myös luottaa intuitiooni. Se miten mies katsoo ja koskettaa, kertoo että siellä on tunteita. Mutta kai sitä 2,5v tapailun aikana toisesta alkaa välittää. Hmmm... edelleen tuntuu oudolta, mutta ehkä joitain pelottaa yksin oleminen. Olen kuitenkin tehnyt oman ratkaisuni jatkon suhteen ja vielä odottelen miehen vastausta. Tämä tapailu on nyt nähty. Nyt pitää mennä suuntaan tai toiseen.

Ihmiset roikkuu toisissaan ilman rakkautta koska silla lailla on edes joku jota tapailla. Jos eroaa kokonaan eika ole viela uutta, tulee luuserimaimen olo. Vrt. vaikkapa uuden tyopaikan haku: jos on toita jo ennestaan niin helpompi saada uusia, versus tyoton, jolle kukaan ei halua tarjota mitaan toita, koska ajatelee etta jos tyoton ei kerran ole kelvannut muillekaan niin miksi kelpaisi meille.

Todella typeraa, mutta nain se ikava kylla toimii.

 

[Heini N]

Voisko olla niin että sillä miehellä on jäänyt entisestä suhteesta niin pahoja arpia, ettei hän uskalla sitoutua kunnolla ja esimerkiksi muuttaa yhteen kanssasi. Jospa hän pelkää että yhteenmuutto (lue: suhteen arkistuminen) kyllästyttää sinutkin ja ajaa myös sinut pettämisen tielle.

 

[Rakkaus on rajua]

Jospa mies vain yksinkertaisesti edelleen rakastaa exäänsä. Joskus se ei vain hellitä. Silloin on aika mahdotonta rakastua johonkuhun toiseen, vaikka tuntuisi muuten kuinka mukavalta olla yhdessä.

 

[Mikaela*]

Vuosia sitten tapasin baarireissulla ihanan miehen, jonka ajattelin vain olevan yhden illan juttu, sillä hän oli juuri eronnut pitkäaikaisesta tyttöystävästään. Mutta jo seuraavana päivänä hän soitti, ja sitä seuraavana päivänä tavattiin. Kului muutama päivä, ja tunsin ihastuneeni häneen. Tapailua jatkui kuukauden ajan, kunnes eräänä iltana hän ilmoitti yrittävänsä vielä kerran entisen naisensa kanssa. Kuinka hän onnistuikin satuttamaan pahasti. En päässyt yli enkä ympäri hänestä, ajatukset aina palasivat tuohon maailman ihanimpaan mieheen. Kahvittelimme hänen seurustelustaan huolimatta, baarissakin joskus törmäsimme. Yksi asia johti toiseen, ja pian huomasin olevani toinen nainen. Toisena naisena oleminen ei haitannut minua, sillä välitin hänestä enemmän kuin kenestäkään muusta. Tätä jatkui reilun puolen vuoden ajan, kunnes kuulin hänen jälleen eronneen. Ajattelin, että tässä olisi minun tilaisuuteni päästä "ykkösnaiseksi", jota ei sitten tapahtunutkaan.

Tapailua/hengailua jatkui jatkumistaan. Lopulta rakastuin häneen, tunsin hänen olevani elämäni mies, jonka kanssa haluan jakaa loppuelämäni. Yksi ainoa mutta asiassa oli. Hän ei halunnut samaa.. Hän halusi olla vapaa, mutta myös viettää iltoja minun kanssani säännöllisesti.. Käyttäydyimme kuin "oikea pariskunta", reissasimme, kävimme yhdessä baarissa, riitelimme ym. Noin 3-4 vuoden hengailun jälkeen hän antoi minulle avaimen hänen asuntoonsa, jonne sain etukäteen ilmoittamalla mennä odottamaan häntä töistä tai omien töideni jälkeen. Silloin ajattelin, että tästä voisi tulla jotakin vakavempaa. Ei kai kukaan tosta vaan anna vara-avaintansa naiselle, josta ei välittäisi?
Lisäksi olimme jutelleet lapsitoiveista, yhteenmuutosta, unelmiemme talosta, jonne joskus muuttaisimme. Ja hänkin sanoi rakastavansa minua, mutta ei silti halunnut seurustella minun kanssani.

Tällä hetkellä tämä tapailu jatkuu edelleen. Olemme tunteneet kohta 7 vuotta, koettu yhdessä monta asiaa, rakastamme toisiamme.. Mutta seurustelun asteelle emme tunnu pääsevän. Usein haluaisin luovuttaa, sillä kiusaan ja kidutan vaan itseäni. Tiedän hänellä olevan muitakin naisia yhden illan juttuina, onhan hän jäännyt kiinni ns. pettämisestään. Mutta kaikesta paskasta huolimatta aion vielä odottaa, ja toivoa hänen haluavan minut naisekseen. Tiedän, että jos joskus seurustelemme oikeasti ja muutamme yhteen, niin hän jatkaa kyllä pettämistään. Lohdutan itseäni, että vaikka hän kuinka satuttaa minua teoillaan, niin hän aina palaa minun luokseni..

Usein olen ollut aivan rikki, itkenyt itseni uneen. Tätäkö rakkaus on? Valheita, satuttamista, loukkaavia sanoja ja tekoja? Niinhän sitä sanotaan, että "kaiken se kärsii, kaiken se kestää"..

 

[Sitoutumiskammoinen mies]

Kaikki tarinat eivät ole samanlaisia. Olin miehelle ensimmäinen pidempi seurustelusuhde, vaikka hän oli jo yli 30 v. Hän oli ns.pinttynyt vanhapoika.

Oltiin seurusteltu jo vuosi, kun mies meinasi ihan varoittamatta jättää minut. Ilman mitään syytä! Hän oli vain kyllästynyt. Oudointa oli, että kuulin asiasta vasta vuosia myöhemmin, en siis sillä hetkellä, jolloin minulla ei ollut aavistustakaan, että jotain oli pielessä. Mutta ne asiat, joiden vuoksi hän oli siis aikonut jättää, olivat sellaisia, että yleensä toinen ei lähde edes treffeille toisen kanssa, saatikka sitten seurustele peräti vuoden ajan! Joten itselleni ne syyt kuullostivat lähinnä tekosyiltä.

Vuoden seurustelun jälkeen, kun sitä eroa ei sitten tullukaan, mies otti aloitteen ja rupesi puhumaan yhteenmuutosta. Todella yksityiskohtaisesti huonekalujen paikoista, kuluista, kuka maksaa mitä jne. Mutta kun ajatus piti pistää toteen, hän alkoikin perääntyä sanoen, ettei voi muuttaa yhteen, koska ei voi juuri sillä hetkellä myydä omaa asuntoaan. No, itse olin valmis odottamaan, eihän tässä mikään kiire ollut.

Kolmen vuoden seurustelun jälkeen muutin asumaan vanhaan rintamamiestaloon ja nyt olikin miehellä uusi tekosyy olla muuttamatta yhteen: Ei hän voi asua hajoamispisteessä olevassa asunnossa. Kuitenkin hänelle ei käynyt se vaihtoehto, että oltaisiin yhdessä ostettu uusi.

Olin valmis elämään kahden talouden parisuhteessa koko loppuelämäni. Tosin mies vietti suurimman osan ajasta talossani, eihän me oltaisiin muuten voitu viettää yhdessä niin paljon aikaa, epäsäännöllisten työaikojen vuoksi ei oltaisiin koskaan nähty toisiamme. Kuitenkin puolitoista vuotta sitten hän sai talosta tarpeeksi, ja sanoi, ettei hän kestä siellä enää vuottakaan, että eiköhän osteta yhdessä asunto.

Niinpä sitten muutettiin viimeinkin, yli 7 vuoden seurustelun jälkeen yhdessä asumaan yhteiseen asuntoon. Näin oli kuitenkin parempi, ettei kummankaan tarvinnut muuttaa toisen asuntoon, jossa ei viihtynyt, vaan aloitettiin ns.puhtaalta pöydältä.

 

[Lukija..]

"Usein olen ollut aivan rikki, itkenyt itseni uneen. Tätäkö rakkaus on? Valheita, satuttamista, loukkaavia sanoja ja tekoja? Niinhän sitä sanotaan, että "kaiken se kärsii, kaiken se kestää".. "

Ei, sitä ei ole rakkaus. Mieti itse, haluatko tapailla muita miehiä, satuttaa häntä jota rakastat? Puhutko hänelle rakkaudesta, yhteisestä tulevaisuudestanne, silti tekemättä mitään asian eteen?

Hän "kuvittelee" kanssasi tulevia vuosia, mutta ei silti halua seurustella kanssasi?
Vaikka edellinen suhde olisi ollut kuinka vaikea.. Silti itse haluaisin, kun rakastun aloittaa uudestaa ns. "puhtaalta pöydältä". Rakkaus tekee ihmeellisiä asioita.

Ehkä hän on vain pelkuri. Tai sinä olet? Onhan se ihanaa, että joku joka odottaa kotona työpäivän jälkeen. Se on helpompaa ja onnellisempaa, kun on vain joku josta välittää. Mutta ei rakasta. Sillä se voisi jo satuttaa. Uudestaan. Varmasti hän välittää sinusta paljon ja olet tärkeä hänelle. Mutta luetko uudestaan oman tekstisi ja mieti mitä vastaisit kirjoittajalle?

"Vaikka seitsemän vuotta olette tapailleet, hän varmasti haluua viettää loppuelämäsi kanssasi. Niinhän hän lupaa sinulle. Tosin hän ei vieläkään halua seurustella kanssasi ja tapailee muita naisia. Odota vielä ja toivo parasta, kyllä se päivä vielä koittaa. Hän tapailee muita naisia samalla ja jos ei rakastu kehenkään heistä hän voi olla sinun kanssasi. Muutoin hän varmasti pettää sinua tulevaisuudessakin, mutta älä välitä siitä. Sinua hän rakastaa"
Ihan sama kun sanoisi perheväkivallasta kärsivälle tai alkoholistin puolisolle, kestä se, ei hän sitä tarkoita ja hän oikeasti rakastaa sinua.

Miksi petät itseäsi? Miksi ymmärrät miestäsi noin paljon? Rakastat miestäsi, mutta hän ei oikeasti rakasta sinua. Eikä ole valmis sitoutumaan. Ehkä joskus, mutta onko se sen arvoista? Vaikka viettäisit loppuelämäsi miehen kanssa, joka ei löytänyt oikeaa rakkautta ja tyytyi sinuun. EI OLE. Varmasti löydät onnellisemman tulevaisuuden.

En halua pahoittaa mieltäsi, mutta eräs tuttavani on ollut vuosi naimissa miehen kanssa. Heillä oli sama tilanne ja kumpikaan ei ole koskaan ole ollut täysin onnellinen, kun pettämistä jatkuu aina. Oletko oikeasti valmis siihen, sinulla olisi vielä mahdollisuus miettiä valintaasi.. Ellei hän tosiaan jätä sinua ensin.

 

[taustakuva]

Oman mieheni kanssa oli aluksi vain satunnaista seksiä noin puolen vuoden ajan. Sitten huomasimme, että viihdymme yhdessä muutenkin, joten vietettiin satunnaisesti viikonloppuja yhdessä. Tiesin, että jos patistan ja hoputan miestä avoliittoon, hän pelästyy ja karkaa. Hänellä ei aiemmin ole ollut yhtään pitkää suhdetta, vaan kaikki ovat kariutuneet naisten pettämiseen, naisten halusta muuttaa nopeasti yhteen jne.

Annoin ajan kulua, en puhunut muuttamisesta mitään, mutta puhuimme tulevaisuuden haaveista. Lopulta tuli myyntiin asunto kivalta alueelta, joten otimme riskin ja muutimme yhteen. Elämämme jatkuu isolta osin ihan samoin kuin ennenkin sillä erotuksella, että nyt näemme toisiamme enemmän. Loppujenlopuksi siis miehen pelkäämä sitoutuminen ei ollutkaan sen kummoisempi juttu.

Eräästä aiemmasta suhteestani taas kokemus oli päinvastainen. Mies haikaili aina sitä, mitä ei voi saada: sinkkuna halusi tukea, turvaa ja vakisuhdetta, parisuhteessa halusi pettämistä, vapautta ja omaa rauhaa. Hänet jättäessäni totesin hänelle suoraan, että hänen ei kannata koskaan harkita avoliittoa, vaan ainoa vaihtoehto olisi omat asunnot ja avoin suhde. En siis jaksanut alkaa "koluttamaan" miestä uskolliseksi jne, vaan jätin miehen ensimmäisen pettämisen jälkeen.

Miehesi saattaa pelätä sitoutumista tai toisaalta voi olla, että hänelle sopii nykyinen tilanne hyvin: saa vapautta ja kuitenkin heti halutessaan saa vakisuhdetta. Mieti itse, paljonko olet valmis joustamaan miehen vuoksi ja kauanko annat miehelle aikaa. Jos oma olosi tuntuu jatkuvasti surulliselta, kaipaat miestäsi ja koet, että nykyinen suhde ei ole tarpeeksi tiivis, niin ota asia puheeksi miehen kanssa. Sen jälkeen kannattaa miettiä, että oletko valmis suhteeseen, joka tapahtuu miehen ehdoilla, mutta jossa joudut tukahduttamaan omat tarpeesi ja omat haluamisesi.