Siskoni on rakas minulle, mutta menetän hermoni pian hänen kanssaan!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja siskoni on avuton
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
S

siskoni on avuton

Vieras
Sisareni on minua vuoden verran nuorempi. Lapsesta asti hän on ollut kova valittamaan, perus-negatiivinen tyttö kasvoi perus-negatiiviseksi naiseksi. Hänellä on yksi kaksivuotias lapsi, minulla on neljä lasta (vauva, nelivuotiaat kaksoset ja ensimmäisellä luokalla oleva koululainen)

Kuten todettua, on sisareni aina ollut kova valittamaan. Lapsensa syntymän jälkeen valitus ja avuttomaksi tekeytyminen on kuitenkin pahentunut niin, etten enään tiedä miten sitä kestän.

Kuluneen viikon aikana siskoni on soittanut minulle kahdeksan kertaa, valittaakseen asioista jotka ovat hänen mielestään elämässä pielessä. Hissin remontti on niistä suurin ongelma. Hän asuu kerrostalon kakkos-kerroksessa, eikä ole päässyt lapsen kanssa ulos tai ruokaostoksille muutamaan viikkoon, hissin ollessa pois käytöstä. Noin kuukausi sitten lapsi siirtyi jatkettavaan lasten sänkyyn, jossa on pieni turvalaita, eikä sisareni ole sen jälkeen voinut jättää nukkuvaa lasta valvomatta, sillä lapsi saattaa kiivetä ja tipahtaa sängystä. Näistä ja muista " suuren suurista elämän ongelmista " hän soittaa ja valittaa minulle, enkä kestä sitä enää. Miten siskon elämä voi olla näin vaikeaa vain yhden lapsen kanssa!
 
No opastapa siskoasi näkemään asiat toiselta kannalta. Rappuja pääsee ylös ja alas lapsenkin kanssa ja samalla lapsi oppii tärkeitä taitoja. Neuvoo siskoasi laittamaan ylimääräinen patja lapsen sängyn viereen, jotta jos lapsi tippuu sängystä, niin alas tulo on ainakin vähän pehmeämpi. Taitaa olla aika pumpulissa kasvanut 2v. jos ei saa ja pysty rappusia kävelemään ja tippuu sängystä jossa on laita.
 
Mua niin raivostuttaa tämä ahdasmielisyys!

Olisit kerrankin ottanut suuhun saakka, mutta ei, pidä vaan kaveri jännityksessä loppuelämänsä. Vähän voisit ryhdistäytyä ja miettiä muidenkin tarpeita!...
 
vaikeuksien kokeminen on niin subjektiivinen asia. se mikä on sinulle helppoa, voi olla toiselle vaikeaa ja toisinpäin. eli jos on yksi lapsi, ei ole oikeutta sanoa, että on hankalaa? mutta sinulla sitten olisi kun sinulla on 4 lasta. mitäpä jos joku, jolla on 6 lasta tulee sanomaan sinulle, ettet voi tietää hankaluuksista mitään, kun sinulla on vain 4 lasta. siskosi on ollut herkempi ja vaikeammin sopeutuva uusiin asioihin aina...mikä tässä siis yllättää? ei hän tule muuttumaan kovin äkkiä.
 
  • Tykkää
Reactions: Minskii
Kyllä minuakin mietitytti tuollaiset ap:n mielestä typerät asiat on poika oli vauva. Valitan vieläkin yhden lapsen (pian 6v poika) äitinä omalle äidilleni (3 lasta) + siskolle (lapseton) miten kamalaa tää arki välillä on.
 
  • Tykkää
Reactions: TULKINNANVARAINEN
ärsyttäisi ihan pirusti enkä jaksaisi yhtään tuollaista marisijaa, jolla on yksi aika iso kakara. jos ei pääse toisesta kerroksesta alas, niin käskisin opetella lentämään.
 

Yhteistyössä