Sisarukset eri ryhmiin päiväkodissa, tuleeko niille ikävä toisiaan?

Just sain itseni tasapainoon sen ajatuksen kanssa, että muutaman kuukauden päästä, kun päivähoito alkaa, olen erossa lapsistani koko työpäivän ajan. Sitten tajusin, että lapseni joutuvat todennäköisesti eri ryhmiin (3 ja 5 v.), joten kuinkas etenkin nuorempi siitä selviää? Lapset ovat olleet tähän asti aina yhdessä ja tekevät kaiken kimpassa. Isompi kyllä selviää, mutta nyt surettaa, että pienempi joutuu eroamaan koko päiväksi rakkaasta veljestään ja pärjäämään itse. Onko muilla tullut ongelmaa tästä asiasta? Pääseeköhän päiväkodissa moikkaamaan veikkaa, vai pahentaako se vain asiaa..?

 

Meillä lapset lähtivät hoitoon 2 ja 4 vuotiaina tietoisesti eri ryhmiin. Isompi sai omia kavereita ja pienempi omia. Hyvin pärjäsivät, näkivat kuitenkin ulkoiluissa sekä aamuisin olivat yhdessä kun aikaisissa aamuissa oli niin vähän lapsia. Kotona leikitkin maistuivat sovussa hyvin kun olivat olleet päivän omissa jutuissaan. Tämä siis sopi meidän lapsille hyvin. Kaikki riippuu minkäluonteisia lapsesi ovat. Naapurin tytöt taas ovat kovasti kiintyneitä toisiinsa, ja olivat myös samassa ryhmässä päikyssä...

 

Mä kävin halailemassa ja hoivailemassa 3-vuotiasta veljeäni aina ulkoilun aikana. Mä olin vanhempi, enkä kyllä muista, että muuten olisi ikävä ollut, päivät meni omien kavereiden kanssa leikkiessä ja pikkuhiljaa alkoi veljenikin saamaan omia kavereita.

 

Meillä on erikseen. Ensin olin ihan kauhuissani mutta hyvin on syksy mennyt. Isompi saa olla rauhassa ilman huolta pienemmästä ja pienempi oppii itse avaamaan suunsa.

 

Meidän pojat menee ensi syksynä päiväkotiin, ovat silloin 4v ja 2,5v. Ajattelin laittaa eri ryhmiin, jotta saavat myös niitä omia kavereita. Pikkuveli ei ripustaudu isoveljeen ja estä tätä saamasta omia kavereita ja omia juttuja. Ja luulen että pienemmänkin on helpompi löytää uusia ja omia kavereita kun ei ole sitä isoveljeä jonka seuraan jumittua.
Ja toisaalta voisi rauhoittaa veljesten kotona oloa ja nahisteluja, kun ei koko ajan tarvii toisen naamaa katella.

 

Meillä lapset oli 2v ja melkein 4v kun aloittivat syksyllä päiväkodissa. Eri ryhmissä. Minusta se, että lapset on eri ryhmissä on ihan hyvä juttu. Kotona kuitenkin ovat yhdessä. Nyt syksyn aikana kumpikin on saanut omia kavereita, ja kummallakin on omia juttuja. Omia juttuja kerrottavana päivästään. Varsinkin isommalle on ollu hyvä, juttu se, että on ollut eri ryhmässä kuin veljensä, vanhempi on luonteeltaan sellainen, että hänen päivänsä muuten menisi siihen, että huolehtisi vaan pikkuveljestään. Eikä osaisi keskittyä omiin leikkeihinsä.

 

Meillä oli 3v ja eskari aikanaan eri ryhmissä ja varmasti äiti oli se, jota kirpaisi eniten. Pojat näkivät toisiaan ulkoillessa, mutta eivät juurikaan hakeutuneet toistensa seuraan edes.

Mun 1v ja 3v menee ensi viikolla hoitoon. Kuolen.

 

Meillä oli myös lapset eri ryhmissä päiväkodissa, aiemmin oli eri päiväkodissakin. Kumpikin sai omiakin kavereita ja sit ulkoiluissa näkivät toisiaankin. Hyvin meni, ite kans tuota pienempää huolehdin kun oli vähän ujonpuoleinen mut tosi hyvin on menny.

 

Ihan hyvin meni isommilla aikanaan ja varmasti tulee menemään näillä pienemmilläkin sitten kun päiväkotiin päätyvät.

Tosin, meillä ei koskaan ole ollut tilannetta että lapset olisivat kokoajan yhdessä. Tänäänkin neljä lasta on jakaantuneina kolmeen eri paikkaan.

 

Aikoinaan kun lapset menivät tarhaan niin nuorempi oli hieman vaille 3 v ja vanhempi 4 ja joutuivat eri ryhmiin. Kuopus oli erittäin omatoiminen ja olin kovasti vastaan, että joutuivat eri ryhmiin sillä olivat kuin paita ja peppu keskenään. Lapset kertoivat, että aina kun heillä oli mahdollisuus niin karkasivat halaamaan toisiaan ja luulin kaiken olevan hyvin. Niin hoitajat aina sanoivat - hyvin menee. Kunnes yksi hoitajista tuli vaivihkaa kertomaan miten tilanne oikeasti oli. Nuorempi kulki koko päivän unirätti kädessään ja pyyhki siihen kyyneliä - ei itkenyt ääneen eikä kiukutellut. Oli vain äärettömän surullinen. Tuo ihana hoitaja jolle olen edelleenkin kiitollinen sanoi, että älä usko kun sanovat, että menee hyvin. Muiden hoitajien mielestä oli hyvin kun ei nuorimmaiseni aiheuttanut mitään ongelmia - ketään ei haitanut se, että tämä koko päivän pyyhki kyyneliään ja oli pahalla mielellä. Kuultuani miten tilanne oikeasti oli,otin päiväkodin johtajan kanssa todella tiukan "tappelun" asiasta ja vaadin, että nuorempi pääsi isompien ryhmään. Lopulta suostuivat, mutta sanoivat ettei siitä mitään tule. Tulipa hyvinkin ja keväällä jo myönsivät kaikki, että oli aivan oikea ratkaisu.

Eli minun kantani on, että seuraa tilannetta ja sitä miten lapset siihen reagoivat. Älä suostu kaikkeen vain siksi, että näin on aina heillä tehty ja niin tehdään. Kyllä asioita pitää katsoa monelta eri kantilta ja kuunnella myös lapsia.

Ja niille jotka nyt alkavat haukkua tuota hoitajatätiä joka minulle kertoi asian todellisen tilanteen valehtelijaksi; nyt kun lapseni ovat jo isoja ovat he kertoneet tuosta päiväkotikokemuksestaan tarinoita jotka todellakin tukevat tuon hoitan kertomaa. Onneksi kuuntelin häntä ja taistelin lasteni puolesta!