"Sirpa Selänne ei säästele sanojaan Suomen verotuksesta: "Kerätään hirveät määrät veroeuroja ja lähetetään ne jonnekin Afrikkaan”"

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Hyvä, että Selänteet ovat löytäneet arvoihinsa sopivan uuden kotimaan. Ovat onnekseen sentään saaneet nauttia nuoruusvuosinaan suomalaisten verorahoilla kustannetuista pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan palveluista, kuten koulutuksesta ja terveydenhoidosta, kun eivt vielä varakkaita olleet. Ne eivät vielä ole hyväntekeväisyyden varassa, onneksi.
 
vierailija
Kun on Trump fani ja haluaa asua Trumplandiassa niin ajattelee ja puhuu kuin Trump. Tuolla ei kukaan välitä jos koditon kuolee kadulle. Ainoastaan rahalla on väliä. Kun on rahaa tarpeeksi monta miljoonaa ja ferrari pääsee mihin vaan.
 
vierailija
Sirpa ja Teemu keskittykäähän elämäänne Usassa, suomalaisten verotussysteemin arvostelua ei ole nyt asiallista. Suomi on teidät kouluttanut ilmaiseksi, mitä te olette antaneet vastineeksi muuta kuin jatkuvaa Usan kehumista, suomalaisten arvostelua, itsensä esille tuomista mediassa. Naurettavaa tuo teidän touhu ja lapsellista varsinkin kun ette ole perehtynyt faktoihin. Miksi muutuitte noin negatiiviseksi entistä isänmaatanne kohtaan. Teidän ihailijat on ajat sitten kaikonneet, olette vain tavallisia rivikansalaisia, siis riviusalaisia.
 
vierailija
Selänteiden itsekkäät mielipiteet on kuultu ja nähty. Faktoillahan ei ole mielipiteisiin välttämättä mitään merkitystä. Mutta tässäkin asiassa voidaan osoittaa, että hyvin on unohdettu se, mitä on saatu Suomelta, ennen kuin se Kalifornian elämä on ollut edes mahdollista. täällä Teemukin sai harjoitella ja oppia hyväksi jääkiekkoillijaksi. Eikä siihen silloin välttämättä tarvittu paljon omia rahoja. Ja suomen verotuksen arvosteleminen nyt, tuntuu hieman arveluttavalta ja kertoo enemmänkin ahneudesta kuin tiedosta.
 
vierailija
Hyvä kommentti oikaista näiden Trump-disinformaatiojakajien lausuntoja. Hyvä asia on että he ovat Kaliforniassa eivätkä joudu Suomeen maksamaan veroja. Ei taida olla miehensäkään maksanut veroja Suomeen joten valitukset menevät harakoille. Tällä hetkellä kun kummallakaan ei ole mitään järkevää tekemistä (T.S yrittää esittää fiksua toimittajaa tv-ohjelmassa) on aika kirjoitella omia ajatuksiaan someen. Saahan sitä kirjoittaa mutta häpeämään joutuu kun huomaa molempien tietämättömyyden faktoista. Ei ole tainnut koulunkäynti - vaikka ilmainen olikin- olla kovin hedelmällinen. Kyllähän sitä peruskoulun opeilla jo pitkälle pötkii ja jääkiekossa varsinkin.
S.S ei ole tainnut koskaan aikuisena töitä tehnyt joten hänen veronmaksukykynsä on aika olematonta. Kotiäitinä tienaa paremmin.
 
vierailija
Hiukan ihmettelen tuota rouva Selänteen näkökulmaa. Niin kuin toimittaja oikein totesi on sekä Teemu että Sirpa saaneet ilmaisen koulutuksen täällä ja Sirpa sinänsä on syntynyt vähintäänkin kohtuullisten tähtien alla. Hänen verotettavat ansiotulot kun ovat varsin niukat jos niitä nyt ylipäätänsä edes on kun aviomies on tuonut riittävästi rahaa taloudellisesti huolettomaan elämään. Olisikin suotavaa jos hän ei kommentoisi työssäkäyvien matalapalkka alalla olevien ihmisten elämää ja veronmaksua kun hän ei tiedä yhtään mitään. Ne ihmiset kun yrittävät tuoda oman kortensa kekoon jotta eläkejärjestelmä pysyy voimissaan.
 
vierailija
Onneksi kaikki ei ajattele niin, eivätkä ole itsekkäitä minä, minä ihmisiä. En todellakaan halua Suomeen mitään "ostoskärryihmisiä" jotka ovat köyhiä ja ilman mitään tukia. Suomessa kaikista yritetään pitää huolta ja että olis edes jonkinlainen elämä kaikilla. Terveydenhuolto on Suomessa maailman parasta ja potilaille halpaa, Samaa ei voi sanoa Ameriikasta.
 
vierailija
On aikoihin eletty kun entisen jääkiekkoilijan vaimo katsoo miehensä peliuran myötä pätevöityneensä arvostelemaan Suomen veropolitiikkaa.

Paljonkohan arvon rouva ollee itse maksanut veroja Suomeen?

Selänteiden arvomaailmaa kuvastaa erinomaisesti Trumpin ja repujen kannatus.

Jos mielipiteet suomalaisesta yhteiskunnasta ovat tuollaiset kuin entinen kiakonpelaaja haastattelussaan antaa ymmärtää, niin eiköhän pariskunnan oli parempi pysytellä onnelassaan.
 
vierailija
Mukava lukea näitä kyseisen somevaikuttajan kaivonsyviä analyysejä siitä, millaisen maailman ja onnellisen elämän tulisi olla. Jääkiekon pelaajien entiset ja nykyiset ja sitäjatätäedelliset vaimot muodostavat merkittävän mielipidefoorumin, joka antaa paljon ajateltavaa meille pipolätkää lasten ja lastenlasten kanssa pelaaville tuiki tavallisille miehille. Emme esimerkiksi ole huomanneet D. Trumpin neroutta, emmekä ole teettäneet palapeliä omasta naamastamme. Lisää samanlaista. Luemme ahmien.
 
vierailija
Korjatkaa jos olen väärässä. USA:ssa osavaltiosta riippuen n. 8 000 dollarin kuukausituloilla veroprosentti on välillä 20-40.

Että monet miljonäärit siellä, käyttävät verosuunnitteluun enemmän rahaa, kuin mitä he maksaisivat veroja.

Että USA:n pienemmästä veroasteesta huolimatta, heidän terveydenhuoltosysteeminsä on kallis ja tehoton työssäkäyvälle.

En lähtisi kritiikittä ylistämään USA:n verojärjestelmää ja sitä miten se suhtautuu heikompiosaisiin, niihin joilla ei ole mahdollisuutta elää kuten Selänteet.
 
vierailija
Miksi näitä ulkomaille veroja pakoon lähteneiden selänteiden ja wahlroosien mielipiteitä jatkuvasti julkaistaan? Suomen sättiminen on ikävää luettavaa. Yleensä hyppään nykyisin noiden juttujen yli. Nyt tuli luettua, kun toimittaja otti kantaa. Oli virhe, joka ei toistu. Täältä lähteneet eläkööt elämäänsä ihan rauhassa kunhan eivät takaisin tule.
Nämä jutut olivat yleosempiä Sipilän oikeistokaudella ja nyt taas OrpoPurran oikeistokaudella, koitetaanko niillä myydä oikeistopolitiikkaa kansalle? Jonkinlaista aivopesua, nythän S. Selänne kirjoitti perintöverosta jota hallitus alkaa käsitellä. Sattumaako?
 
vierailija
Jännä homma että Selänteet ovat varmasti käyneet suomalaisen peruskoulun sekä kouluttautuneet veronmaksajien rahalla. Ovat käyttäneet suomalaista julkista terveydenhuoltoa, neuvolaa ja kaikenmoista julkisin varoin kustannettua infraa. Lista on kyllä pitkä. Sitten ei olla valmiit maksamaan mitään verojen muodossa, kaikki pitäisi saada ilmaiseksi. Mikä ihmisiä vaivaa? Ahneus, typeryys vai molemmat? Miksi ihmiset eivät osaa arvostaa julkisia palveluja? Sirpa Selänteen asenteen veroja kohtaan ymmärrän hyvin, maailma näyttää hyvin erilaisena miljonäärin vaimon silmin katsottuna.
 
vierailija
Amerikkaa ja Eurooppaa ei voida verrata kunnolla. Veroparatiiseja on kummassakin, Yhdysvalloissa useampiakin. Missään et näe niin paljon köyhyyttä kuin Yhdysvalloissa, riittää että kävelee korttelin toiselle puolelle.
 
vierailija
Kapitalisti muuttuu hyvin luontevasti sosialistiksi kun puhutaan tukirahoista. Näin käy aina aika-ajoin. Julkinen raha kyllä kelpasi kovimmallekin vapaan markkinatalouden kannattajelle niin pankkikriisin kuin koronan aikana.
 
vierailija
Jos Orpopurran hallitus vielä leikkaa lisää köyhiltä, niin meilläkin alkaa olla kaduilla ostoskärryissä omaisuuttaan työntäviä kodittomia, sehän on se amerikkalaisen onnelan kuva. Ei siellä monta peräkkäistä vastoinkäynistä, sairautta tarvitse olla kun joudut kadulle, sitäkö Selänteet haluavat Suomeenkin?
 
vierailija
Eri maa, eri tavat. Jos on rahaa, tai kumppanilla on rahaa, niin hyvinhän sitä USAssa elelee. USA:n yhteiskuntarakenteen pohjalla on kveekareiden uskonto. Se jakaa yhteiskunnan loosereihin ja menestyjiin; heidän osansa on päätetty ylhäällä.
 
vierailija
Paljonko Sirpa Selänne on maksanut veroja Suomeen?
Paljonko on pumpattu omaan elämäänne Suomen verovaroilla kustannettuja palveluita tässä hyvinvointivaltiossa ennen jenkkilään muuttoa?
USAssa ovat vähän vähemmän tarjolla kunnallisia/valtiollisia palveluita.
 
vierailija
USAssa on melkein sama verotus kuin Suomessa. Paitsi taitaa pienutuloiset maksaa Suomea enemmän veroja. Mitään et siellä juuri saa vastineeksi veroille.
Tällainen mielikuva minullakin on. Suuryritykset, suurituloiset voivat meillä ja varsinkin USA:ssa saada huomattavia verohelpotuksia verosuunnittelulla. Joku voisi kutsua tätä laittomaksi keinotteluksi, mutta kiitos politiikkojen, se ei ole sitä.

Pointti meillä on, että verot sinällään eivät ole ongelma, vaan miten verorahat käytetään. On selvää, että meillä on tarvetta tarkastella verovarojen käyttöä. Mutta jos joku kuvittelee että veroja voitaisiin ilman suuria vaikutuksia yhteiskunnan rakenteisiin isosti laskea, kannattaa miettiä uudelleen. Populistinen veropolitiikka ei koskaan tee vaikutusarvioita kuin seuraaviin vaaleihin asti, tai ymmärrä niitä laisinkaan.

Orpon hallitus on hyvä esimerkki siitä, ettei homma ole aivan niin helppoa kuin juhlapuheissa äänestäjille annetaan ymmärtää.
 

Yhteistyössä