V
vierailija
Vieras
– Sinua on raiskattu kahdentoista vuoden ajan.
Suvin, 32, oli vaikea uskoa, mitä psykologi sanoi.
Hän oli juuri eroamassa miehestä, jonka kanssa oli mennyt nuorena naimisiin. Ahdistuksen vuoksi Suvi hakeutui juttelemaan psykologin kanssa. Vasta siellä hän alkoi ymmärtää, mitä suhteessa oli tapahtunut.
Suvi kertoo heränneensä vuosien ajan vähintään kerran viikossa siihen, että mies yhtäkkiä yhtyi häneen. Mies ei päästänyt Suvia pois tilanteesta ja välillä myös kuristi tätä samalla. Suvi lamaantui, hän ei pystynyt liikkumaan tai sanomaan mitään, sillä pelkäsi miehen suuttuvan ja jopa tappavan hänet.
Suvin mukaan mies oli seksuaalisen väkivallan lisäksi väkivaltainen myös fyysisesti, taloudellisesti, henkisesti ja hengellisesti. Suvi ja hänen miehensä olivat vanhoillislestadiolaisia.
Saat kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä.
Näin Suvi usein lupasi, kun mies pyysi anteeksi raiskausten jälkeen. Vaihtoehtoa ei ollut. Naisesta yölliset hetket tuntuivat pahoilta, mutta hän ei osannut sanoa miksi.