Sinä kouluttamaton kolmen-useamman lapsen kotiäiti

  • Viestiketjun aloittaja Mamma
  • Ensimmäinen viesti
jjee
mulla 5 lasta ja ammatti löytyy. nyt opiskelen iltalukiossa samalla kun olen kotiäiti. siis ihan harrastuksena. nautin elämästä ja miehestäni ja lapsistani. rahaa on tarpeeksi mutta ei ylimääräisesti. ammatti on sellainen että pääsen töihin milloin vaan vaikka vakipaikkaa ei olekkaan. ja olen 30v.
 
Alkuperäinen kirjoittaja v:
Alkuperäinen kirjoittaja r u u s a:
No mä kyllä ehdin lukea itseni ylioppilaaksi. Ja ammatillisen perustutkinnon paperit jäivät vain päättötyön esittämisen vuoksi saamatta... tosin juuri niillä en suuremmin olisi tehnytkään, kun satun olemaan allerginen kyseisen alan keskeisesti oleellisille kohteille...

Mutta, joo, ennen tätä laskusuhdannetta pärjäsin vajainen koulutuksineni loistosti.
Mieshän sut elätti ja sä istuit koneella päivät.
Onnex oot nyt joutunu muutakin kokeileen. Huomaat että pystyt muuhunkin.

Höpönpöpön. Meillä on tietokone ollut vasta vuodesta 2005 ja esikoinenkin syntyi jo -98.

Tarkoitin, että töitä löytyi kouluttamattomallekin ennen lamaa.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja minsi:
Olen 5n lapsen äiti, eikä koulutusta. Olin 13v kotiäiti eli kunnes nuorin täytti 3v. Sen jälkeen olen ollut työelämässä, pian 5v ja hyvin on ollut töitä ilman mitään ammattititteliäkin, eli en todellakaan sure, ettei ole tullut hankittua mitään titteliä. Ei pidä yleistää asioita. Jokainen tekee tyylillään. Ja tuskimpa tästä mihinkään opiskelemaan lähden. Toki vannomatta paras, mut luulen näin.
Saanko olla utelias että mitä töitä :)?
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja r u u s a:
Alkuperäinen kirjoittaja v:
Alkuperäinen kirjoittaja r u u s a:
No mä kyllä ehdin lukea itseni ylioppilaaksi. Ja ammatillisen perustutkinnon paperit jäivät vain päättötyön esittämisen vuoksi saamatta... tosin juuri niillä en suuremmin olisi tehnytkään, kun satun olemaan allerginen kyseisen alan keskeisesti oleellisille kohteille...

Mutta, joo, ennen tätä laskusuhdannetta pärjäsin vajainen koulutuksineni loistosti.
Mieshän sut elätti ja sä istuit koneella päivät.
Onnex oot nyt joutunu muutakin kokeileen. Huomaat että pystyt muuhunkin.

Höpönpöpön. Meillä on tietokone ollut vasta vuodesta 2005 ja esikoinenkin syntyi jo -98.

Tarkoitin, että töitä löytyi kouluttamattomallekin ennen lamaa.
Misä se lama nyt oikee on?
 
kuuden äiti
ensinnäkin masennus on sairaus joka voi tulla jopa sinulle ap! ei siis mitään tekemistä lapsilukumäärän kanssa!
itselläni ei ole koulutusta. minä halusin lapset nuorena, töitä kyllä ehdin vielä tehdä kymmeniä vuosia kunhan lapset ovat isompia.
haluan hoitaa lapsia itse mahdollisimman pitkään, he ovat minun lapsia. en ole saanut heitä siksi että hoitotäti heidät hoitaa ja kasvattaa.
kunhan nuorin lähtee toiselle luokalle ja jos koulunkäynti sujuu ihan ok niin sitten olen ajatellut lähteä sinne töihin mistä vaan töitä saan ilman koulutusta.
en pelkää työntekoa, kaikenlaiset työt kelpaavat. taloudellisesti ei olisi pakko, mutta varmaan ihan kivaa vaihtelua kotona olon jälkeen=)
 
Miten joku jaksaa ja viitsii pohtia ja kettuilla jonkun toisen valinnasta elää tämä elämä niinkun itsestä parhaalta tuntuu?
Jokaisella kun on vain se yksi elämä niin eikö olisi paras elää sitä niin että itse on tyytyväinen ja onnellinen?

Toiset on materialisteja, toisille riittää vähempikin materia.
Toiset haluaa vain yhden lapsen ja toiset taas enemmän.
Toiset kouluttautuu ja kouluttaa itseään enemmään ja enemmään olematta ehkä koskaan kuitenkaan tyytyväinen ammattiinsa tai elämäänsä ja toisille riittää tieto siitä että sen ammatin ehtii hankkia myöhemminkin.

Jokainen eläköön itselleen parhaalla tavalla ja se myös kaikille suotakoon, ilman näitä jatkuvia arvosteluja ja ihmettelyjä.

eräs
Alkuperäinen kirjoittaja pata akka:

täys peesi =)
jokaisella on oikeus elää niin kuin itsestä hyvälle tuntuu.
mitä se muille kuuluu?
kateus on niin rumaa. ehkä he jotka elävät toisin kuin toiset, ovat just sille toiselle kateellisia. ehkä he haluaisivat elää samalla tavalla mutta jokin asia päässä ei anna itsensä tehdä niin.
nämä(kin) asiat on niin älyttömiä väittelyn aiheita :(
 
yks vaan
Alkuperäinen kirjoittaja r u u s a:
Lama on täällä. Avoimet työpaikat ovat vähentyneet minun työssäkäytialueellani kaksi kolmannesta sitten kesäkuun.
(esimerkiksi)
ja miten kannattavaa on suurperheellisten lähteä töihin, just jos ei vaikka ole sitä koulutusta. palkka on silloin huonompi kuin kouluttautuneilla. lisäksi kaikki tuet tippuu pois ja lastenhoito maksut tulee päälle, samoin matkakulut.
 
pakko kommentoida
Alkuperäinen kirjoittaja Lakimies ja insinööri:
Olen 28v, koulutuksia löytyy 2 eli pohjakoulutukseltani olen lakimies ja ammattikorkeakoulusta valmistuin nyt syksyllä.

Töissä olen kokoajan opiskelun ja lasten ohessa käynyt. Kolmas lapsi on tulossa (05, 07 ja tulossa 08) Eli ei se lasten saaminen ole mikään syy jättää koulut käymättä!!!! Laiskuus sen sijaan on.

Kotoa olen sellaisen kasvatuksen saanut että oma selustakin on turvattava eikä rakentaa miehen varaan. Ja täytyyhän lasten turvaakin ajatella, mikään kun ei ole ilmaista. Ajatella jos jäisin vaikka leskeksi ja ei olisi koulutusta... Nyt olen kuitenkin turvannut perheemme toimeentulon myös omalta osaltani ja jos joskus niin huono-onninen olen että yksin jään lasten kanssa, tiedän että pärjäämme taloudellisesti vallan mainiosti.

Jos kokainen kantaisi vastuunsa, olisivat asiat yhteiskunnassamme asiat huomattavsti paremmin.

Nostan hattua sinulle, että olet jaksanut ahkeroida noin. Itse olen kanssasi ihan samalla kannalla. Haluan myös omalta osaltani kantaa vastuuni lasteni hyvinvoinnista! Onnea ja menestystä niin työelämässä kuin perheesi parissa, sinusta olisi esimerkkiä monelle täällä!!!!!!!!!:)
 
Alkuperäinen kirjoittaja pakko kommentoida:

Hei,kyllä niitä töitä voi tehdä ilman koulujakin.
Tosin olen menossa vielä joskus opiskelemaan,tarkkaa ajankohtaa ei ole vielä tiedossa.
 
NIPSU
Olin peruskoulun jälkeen töissä 3vuotta ja sain kaksi lasta jonka jälkeen palasin työpaikkaani lasten ollessa 3ja4,töitä tein reilu neljä vuotta ja sain kaksi lasta,lapsia hoidan edelleen kotona kotona käyden iltaisin töissä,lapset ovat nyt 13,12,5,4.En ole kertaakaan katunut etten ole kouluttautunut,nyt olen ajatellut hankkia koulutuksen ja ehdin vielä töitä tekemään n.30vuotta koulutettuna.
 
Vähän on vaiheessa opinnot yliopistolla.. ;) Mutta takataskussa on kuitenkin yksi keskiasteen tutkinto. Ensi vuonna aion saada kandin paperit..ja sitten töihin. Kolme lasta meillä ja lapset olen saanut opiskelun alettua, joten siksikin opiskelut ovat viivähtäneet... :whistle:
 
Irti oravanpyörästä
Alkuperäinen kirjoittaja Vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja kahden äiti:
Itselläni siis on ammatti ja työvuosia jo takana.. 2 lasta ja ikää 24..
Ottaakas laiskeliinit tästä mallia :)
No hyi V*ittu en ikinä haluaisi tuollaista mallia, että minuko pitäisi antaa OMAT lapseni jollekkin vieraalle hoidettavaksi, vain jotta voisin ylpeillä työvuosistani!
 
kannanottaja
Kyllä on taas taivaanmaalarit ja yhteiskunnan elätit liikenteessä. Lapsia tehdään kouluja käymättä kun niin mieli tekee ja väitetään, että "menen sitten töihin, kun nuorimmainen on 3-v". Kun sinne töihin ei tosiaan niin vaan "mennä"! Onneks tuli taantuma ja amisäijät saa kenkää tehtaista. Kyllä - kyllä se on pois muilta, jos lapsia vääntää omaksi iloksi ja yhteiskunta maksaa viulut.
 
juu
Alkuperäinen kirjoittaja wyyhti:
Onkohan nää ihmiset miettinyt sitä, että joskus se lasten saaminen loppuu. Ja ei niitä lapsilisiäkään lopun elämää saa. Että miten se vanhuus turvataan? Pyydetäänkö lapsilta rahaa elämiseen ( valitettavasti tiedän tälläisiäkin ).
Entä onko kaikki koulutuksen ja työn nimiin vannovat miettineet, että niitä lapsia ei välttämättä vanhempana niin helposti saa alulle? Tai että raha ei tee onnelliseksi...?

On erilaisia valintoja. Jokainen kantaa omansa.

t. lapseton 28-vuotias pian maisteri.
 
juu
Alkuperäinen kirjoittaja pakko kommentoida:
Alkuperäinen kirjoittaja Lakimies ja insinööri:
Olen 28v, koulutuksia löytyy 2 eli pohjakoulutukseltani olen lakimies ja ammattikorkeakoulusta valmistuin nyt syksyllä.

Töissä olen kokoajan opiskelun ja lasten ohessa käynyt. Kolmas lapsi on tulossa (05, 07 ja tulossa 08) Eli ei se lasten saaminen ole mikään syy jättää koulut käymättä!!!! Laiskuus sen sijaan on.

Kotoa olen sellaisen kasvatuksen saanut että oma selustakin on turvattava eikä rakentaa miehen varaan. Ja täytyyhän lasten turvaakin ajatella, mikään kun ei ole ilmaista. Ajatella jos jäisin vaikka leskeksi ja ei olisi koulutusta... Nyt olen kuitenkin turvannut perheemme toimeentulon myös omalta osaltani ja jos joskus niin huono-onninen olen että yksin jään lasten kanssa, tiedän että pärjäämme taloudellisesti vallan mainiosti.

Jos kokainen kantaisi vastuunsa, olisivat asiat yhteiskunnassamme asiat huomattavsti paremmin.

Nostan hattua sinulle, että olet jaksanut ahkeroida noin. Itse olen kanssasi ihan samalla kannalla. Haluan myös omalta osaltani kantaa vastuuni lasteni hyvinvoinnista! Onnea ja menestystä niin työelämässä kuin perheesi parissa, sinusta olisi esimerkkiä monelle täällä!!!!!!!!!:)
Juu, paitsi et et taitais yhteiskunnalla olla varaa kouluttaa kaikista lakimiehiä ja insinöörejä, vieläpä siis samasta tyypistä molempia! Ja kuka sit siivois? Tai hoitais niitä vanhuksia?

mie
Kolme lasta on, mutta ei ammattia. Äitiyslomalla olen parhaillaan, mies tienaa ihan hyvin, että ei kädestä suuhun eletä. Lisäksi mulla on vakituinen työpaikka minne palaan joskus. Opiskelemaan en meinaa lähteä lähivuosina, vaan hankin kokemusta työurallani. Ilman koulutusta vaikka olen, en ole pelkkä duunari, yhen ylennyksen olen saanut :)
 
xxx
Alkuperäinen kirjoittaja wyyhti:
Onkohan nää ihmiset miettinyt sitä, että joskus se lasten saaminen loppuu. Ja ei niitä lapsilisiäkään lopun elämää saa. Että miten se vanhuus turvataan? Pyydetäänkö lapsilta rahaa elämiseen ( valitettavasti tiedän tälläisiäkin ).
No kouluttamattomat kotiäidit ei ole tottunut kovin isoihin tuloihin, että kyllä sillä pienelläkin eläkkeellä pärjää. Ja vanhemmalla iällä enää harvemmin tarvitsee tehdä isompia hankintoja.
 
NIPSU
Minä olen 32v.,neljä lasta jotka olen hoitanut kotona 3vuotiaaksi tai kauemmin ja töitäkin olen tehnyt n.10v.,josta on eläkettä kertynyt ja nyt jos opiskelen parin vuoden koulutuksen niin töitä tosiaan ehtii tehdä vielä n.30v.
 
Alkuperäinen kirjoittaja kannanottaja:
Kyllä on taas taivaanmaalarit ja yhteiskunnan elätit liikenteessä. Lapsia tehdään kouluja käymättä kun niin mieli tekee ja väitetään, että "menen sitten töihin, kun nuorimmainen on 3-v". Kun sinne töihin ei tosiaan niin vaan "mennä"! Onneks tuli taantuma ja amisäijät saa kenkää tehtaista. Kyllä - kyllä se on pois muilta, jos lapsia vääntää omaksi iloksi ja yhteiskunta maksaa viulut.
Mitkä amisäijät? :LOL:
Mutta eikös tässä puhuta juuri töistä ja sinä iloitset kun ihmiset saa potkuja,aika ristiriitainen olet :|
 
Alkuperäinen kirjoittaja bad virgin:

Kertoo aika paljon ihmisestä jos iloinen siitä, kun toisilta menee työpaikat...Enpä haluaisi henkilökohtaisesti tuntea tällaista ihmistä.
 
Yhteistyössä