V
vierailija
Vieras
Oon 15v poika ja päätin tehdä uudelleen aloituksen jossa vähän selvännän tätä juttua. Minulla on siis aika paljon kaikkia pelkoja tai on ollut. Myös oman kehon tarkkailua on. Esim. Joskus ihan pienenä 7v minulla oli hyvin kiusallinen juttu. Olin huomannut, että penikseni menee erektioon. En silloin ymmärtänyt ollenkaan mistä on kyse ja linkitin syöpään sen josta äiti oli puhunut ja minä olin kuunellut enkä ymmärtänyt kunnolla asiaa. No olin ihan varma, että mulla on joku penissyöpä. En uskaltannut puhua kelleen ja elin vain normaalia elämää. Tuo helpotti kun selkosi iän myötä mistä on kyse.
Sen jälkeen myöhemmällä iällä aloin tarkkailemaan virtsaamistani. En virtsannut mielestäni riittävästi ja lopulta tuo meni niin pahaksi, ettei pariin päivään tullut kuin ihan pieniä määriä vaikka join ihan hirveästi oloni oli hyvin huono.
Tuokin asia helpotti kun lakkasin miettimästä. Nykyyän kaikki tapahtuu taas normaalisti.
Seuraavaksi rupesin pelkäämään syöpiä. Eka tuli suolisyöpä sitten imusolmukesyöpä, kivessyöpä ja sydän vika kaikki osottaitui turhaksi peloksi. Jossain vaiheessa aloin stressata sitä kun kavereiden kanssa tuli aika paljon poltettua tupakkaa, että olen saanut syövän.
JA NYT ASIAAN. Minua on aina jostain syystä kiihottanut tupakka. Ja näin yksi päivä 11 vuotiaan tytön tupakoimassa ja mielestäni aika kiihottavissa vaatteissa. Niin minua rupesi kiihottamaan se ja aloin pelätä, että oon pedofiili.
Eilen telkkaria katsoessa näin jonkun aika nuoren tytön ja ajattelin, että kumpa tuo olisi mun ikänen kun on niin söpö ja kaunis.
Nyt pelkään, että olen pedofiili. Ja että pedofiilisuuteni johtuu aivokasvaimesta. Onkohan tuokin samaa pelkokierättä mitä mulla on ollut vai onko oikeasti syytä huoleen?