V
"vieras"
Vieras
Koira vai minä?
Tiistai 11.10.2011 klo 13.22
Olemme parikymppisiä ja asuneet vuoden yhdessä. Naiseni haluaa koiran, minä en. On vaikka minkälaista mykkäkoulua ja tunteisiin vetoamista. Välillä hän lupaa unohtaa koirahaaveen, mutta päivän päästä jankutus vaan jatkuu.
Hänen ollessaan pieni heidän perheessään oli aina eläimiä terraarioeläimistä kissoihin ja koiriin. Hänen sisaruksillaan on vaikka minkälaisia elukoita.
Miten saan hänet unohtamaan tai edes siirtämään koirahaavetta? Koiraa täytyy mielestäni kummankin haluta, vaikka hän sanoo, että koira olisi vain hänen ja ettei minun tarvitsisi tehdä mitään koiran kanssa. Välillä tuntuu, että hän olisi valmis lähtemään suhteesta, että saisi koiran hommatuksi.
Koirahullun avokki
Sofia: Jos avokkisi haluaisi riitaanne apua minulta, hän kysyisi, miten saisi sinut koiramyönteiseksi. Tässä asiassa ei ole oikeata mielipidettä. Kun ympärilleen katsoo, ihmisillä on valtavasti koiria. Vaikka olisi lapsiakin, on vielä lisäksi koira perheessä. On koiraihmisiä ja on niitä, jotka eivät koirasta niin välitä tai jotka pitävät koiraa turhan rankkana ja haasteellisena hoidettavana. Se vaatii paljon huolenpitoa ja koulutusta, ja rahaakin kuluu.
Luulen, että sinun on parasta antaa periksi ja nopeasti. Ei tee itsetunnolle hyvää, jos tulee koiran takia jätetyksi. Älä päästä tilannetta siihen pisteeseen, että "minä tai koira", koska koira voittaa ennemmin tai myöhemmin.
http://www.iltalehti.fi/sofiansohva/2011101114550712_ss.shtml