siitepölyallergian oireet?

Tytöllämme 1v5kk vuotaa nenästä kokoajan kirkasta räkää ja ulkona ehkä vielä enemmän. Mies on myös siitepölyallerginen. Minulla ja pojalla ei ole flunssaa ja yleensä se on meissä kaikissa jos flunssa tulee. Voisiko olla jotain siitepölyallergiaa ja tehdäänkö näin pienille testejä ja kannattaisiko varata lääkäriin aikaa?
 
kyllä voi olla siitepölyallergiaa noin pienellä, kuitenkin jo toinen kevät menossa. Kannattaa mennä lääkäriin, ei tosin tälle keväälle välttämättä enää ehdi auttaa, mutta jatkon kannalta.
 
Mulla itsellä alkanut siitepälyallergia noin 3vuotiaana.
Meidän tytöllä(8v) alkoi 2v 2kk ikäisenä ja nyt kuopuksella 1v 10kk ikäisenä. Oireena nuha (kirkas räkä), silmien hinkaamine ja punoitus ja aivastelu. Varsinkin tänään meidän pinellä oli huono päivä, silmät ihan punaiset ja turvonneet. Kun yöunille nukahti, niin sain laitettua silmätippoja (kortisoni). Toivon mukaan auttoi, oli likipitäen kiinni muurautuneet silmät.
Lääkkeenä aerius, jotka on kyllä määrätty tytölle. Kuopusta en ole edes lekurilla käyttänyt, kun ei tilanne siitä muutu. Lupa lääkkeen käyttöön on kyllä.
 
Tuli ihan juuri äsken mieleen että oiskos meijänkin pojulla 7kk siitepölyallergiaa. Tänään vasta iltapäivällä kattelin että toinen silmä punoitti. Aattelin et no, on taas hieronu sitä kun aina hieroo naamaansa ja silmiään ku pitäs syödä ja jos ruoka ei satu maistuun, ni aattelin eka et siitä johtuu. No, vähän se palautukin siitä, mut sit tossa iltasella kun oltiin ulkona ni se sama silmä alko uudestaa punottaa ja luomikin oli ihan turvonnu. Sit ku tultiin sisälle ni poju oikeen joutu räpytteleen ja pitään silmää auki kun se meinas mennä vaan kiinni, ilmeisesti sitä kutisi niin. Huomasin myös kirkasta nestettä valuvan nenästä mitä ei ikinä aiemmin oo ollu. Eli voisko tää nyt olla jotain siitepölyallergiaa. Ja vaan siis toinen silmä on turvonnu ja punanen. Mä en tiä allergioista mitään ku itel ei oo ikinä ollu mitään eikä miehelläkään. Voiko siis vauvalle tulla vaik vanhemmilla ja suvussa muutenkaan ei allergioita juuri ole. Vai oliko täs nyt joku sellanen et kun on eka kesä niin voi altistua siitepölylle vaik sit allergiaa ei oiskaan.
Pitää varmaan hakee vähän tietoo nyt asiasta...tuli vaan juuri mieleen ja tietty taas ekana tulin tänne palstalle kattoon et oisko täälä jotain juttua asiasta ja aattelin et kysäsempä samalla, jos joku enempi tietävä jaksas valasta asiaa. KIITOS!! :)
 
Prinsessan aarre
Hei!

Meiän pojalla 2v7kk todettiin juuri eilen siitepölyallergia. Testejä ei tosin tehty, mutta oireet ovat niin selkeät, ettei se hoitoa kuitenkaan muuttaisi mihinkään. Joskus myöhemmin sitten testataan, että mille kaikelle poika on allerginen, mutta nyt mennään aamuisella Aerius-paukulla juhannukseen asti, jolloin lääke lopetetaan. Jos oireet jatkuvat, niin Aeriusta jatketaan ja silloinhan kyseessä on siitepölyallergian lisäksi heinänuhakin. Jos taas tämä lääke ei auta, niin sitten tutkitaan tarkemmin, onko mukana alkava astma vai vaativatko oireet vahvemman allergialääkkeen.

Ja pojalla siis oireilu alkoi kuukausi sitten. Ensin oli nuhakuume. Sen jälkeen jäi vaihtelevaa oireilua: nenän valumista, aivastuspuuskia, tukkoista nenää, yöllisiä yskä- ja nuhakohtauksia, yskää myös päivisin, ihon kutiamista ja silmien kutiamista. Välillä saattoi olla, ettei pariin päivään ollut mitään oireita ja sitten taas yhtäkkiä alkoi nenä vuotaa ja aivastuttaa tai muuta oiretta. Oireet lisääntyivät selvästi, kun oltiin reissussa etelä-Suomessa.

Meiän poika on atoopikko ja ruoka-aineallergikko, joten riskitekijät sekä siitepölyallergiaan että astmaan ovat olemassa.
 

Yhteistyössä