Siis voiko oikeesti ikävöidä toista niin että tulee ihan fyysisesti paha olo?

"vieras"
Minusta just se alkuhuuma on kauheeta.. Siis erossa oleminen. Toista kaipaa niin, että ei tunne olevansa edes järjissään. Mikä ihme siinä on, en tiedä. Nyt kun on vähän yli puol vuotta mennyt niin vähän on tunteet rauhoittuneet, rakastan kyllä varmaan enemmänkin kuin alussa, kun huomaan nyt että olin oikeassa, se on oikeasti noin ihana. Mutta ei ole sitä epävarmuutta ja mustasukkaisuutta ja kärsii olla pari päivää erossakin. Mutta silti toinen on ajatuksissa melkein koko ajan.
 
"joo"
En halua olla ilonpilaaja, mutta minusta on jokseenkin outoa, että tänään olette nähnyt ja kohta näätte kans ja sillä ajalla sula on niin huono olo, että oksennat ja ahdistut. Oletko läheisriippuvaisuuteen taipuvainen tms? Tai jotenkin huono itsetunto tms. Kyllä ton pitäs olla lähinnä hyvä tunne ja ikävä sellasta hyvää ikävää..
 
[QUOTE="joo";26578110]En halua olla ilonpilaaja, mutta minusta on jokseenkin outoa, että tänään olette nähnyt ja kohta näätte kans ja sillä ajalla sula on niin huono olo, että oksennat ja ahdistut. Oletko läheisriippuvaisuuteen taipuvainen tms? Tai jotenkin huono itsetunto tms. Kyllä ton pitäs olla lähinnä hyvä tunne ja ikävä sellasta hyvää ikävää..[/QUOTE]

Ei kyl oo taipuvaisuutta sellaseen. Itsekin ihmettelen tätä pahaa oloani. Ei oo kivaa ku ei saa syötyykään. En mä tiedä ahdistunko mä, mä vaan jostai syystä tunnen niin kovaa ikävää että tulee paha olo...

Mä olen tässä mietiskellyt mennyttä elämääni ja oon alkanu miettiä että olen aiemmin sekoittanut kiinnostuksen ja ihastumisen. En enää oo varma että olenko mä ennen ketään rakastanutkaan...
 
ilman nimimerkkiä
Huh. Tiedän tunteen ja todellakin voi tuntua fyysisenä kipuna. Teihin muihin verrattuna meillä on ikävöintiä toistemme luokse jäljellä vielä useampi kuukausi. Voisin vaikka vähän maksaakin, jos erossa olon voisi laskea ihan muutamissa päivissä - saati tunneissa.
 

Yhteistyössä