Tai no se alkoi jo yöstä kylläkin. Esikoinen oli levoton jalkojensa kanssa, sain nukahdettua jo puoli neljältä. Sitten heräsi kuopus huutamaan äitiä, ja halusi kainaloon. Esikoinen oli onneksi jo rauhoittunut tonne parisänkyyn. No, nyhjäsin pienemmän pojan pienessä sängyssä viiteen asti rauhoitellen. Sitten ehdinkin nukkua melkein kaksi tuntia ennen herätyskellon pirinää |O
No, aamulla ei vanhemmalle ois maistunut aamupala kirveelläkään, ja vähän kesti siinä sitten... Sitten mun myöhässä olleet menkkani pamahtivat päälle, perkeleen kipeinä. No, pihalle päästiin kuitenkin. Auto oli ikiroudassa. Sinne ei päässyt sisälle. Kun lopulta rynkytin oven auki, aloin skrapaamaan sitä saakelin jäätynyttä pisarapintaa. Siinä menikin vartti. Toinen vartti meni siinä kun odotin että saan sen helvetin jäätyneen kuskin oven KIINNI!
Sitten hiffasin että bensavalo palaa. Auto oli isälläni lainassa, ja se ei koskaan - ikinä - muista tankata. No äkkiä tankille ja sitten lapset nanosekunnissa päiväkotiin.
Ehdin ruotsinkokeeseen samalla sekunnilla kuin opettajakin. Mutta unohtelin yksinkertaisimpia mahdollisia sanoja, kuten TYYNY.
Nyt mä olen kotona, ilman särkylääkettä hemmetinmoisten menkkakipujen kanssa. Lenkille pitäis lähteä, jahka toi koira tosta virkoaa.
Melkein tekis mieli nauraa, ei noin kamalaa aamua ole olemassakaan |O