Siis tää lapsentahtisuus ja vauvan itku... rehellisesti, miten te muka ehditte aina vastaamaan heti vauvan itkuun?

[Jellonainen]

Ja kyllä huomaa että esikoisen äiti
Ei ole sydäntä jättää toiseen huoneeseen?? Okkeeiii, sä siis kärräät vauvan aina mukanasi kun käyt jossain toisessa huoneessa tekemässä jotain

No toimin kyllä periaatteesa samoin ja mulla on viides. että hah itselles!!!!

Niin minäkin olen tehnyt. Tietysti jos vauva viihtyy esim. seuraamassa isompien leikkejä sitteristä, niin olen antanut olla toisessa huoneessa kun olen käynyt täyttämässä vaikka pyykkikoneen. Mutta yleensä vauva on kyllä ollut siellä missä minäkin.

 

[tapansa kullakin]

Eihän tähän ole yhtä oikeaa tapaa olemassa. Vastaan siis oman tuntuman mukaan.

3-viikkoinen on vielä hyvin pieni. Silloin vielä menee vauvan tarpeet äidin tarpeiden yli ja mahdollisten isompien sisarusten tarpeiden yli. Toki hätätilanteet on asia erikseen. Eli siis tietysti voi käydä vessassa ja jos vauva sillä välin minuutin itkee, ei maailma siihen kaadu. Sen sijaan jo suihkukäyntejä yrittäisin ajoittaa hyvin tarkkaan. Yksi hyvä hetki on mennä silloin kun vauva "varmasti" nukkuu. Okei, koskaan ei voi olla täysin varma, mutta jos vauva on juuri nukahtanut täydellä masulla, on varmaan parempi hetki kuin ihan milloin tahansa. Ja pyykin ripustus ainakin voi odottaa siihen asti, että isä pääsee kotiin.

Muutaman kuukauden, ehkä jopa jo muutaman viikon kuluttua voi jo höllentää. Mutta ihan noin pienen vauvan ollessa kyseessä, kaikki muu voi odottaa.

 

[maranooka]

Ei mulla ainakaan tämän esikoisen kohdalla ole ollut sydäntä antaa toisen itkeä. Mitään sellaista hommaa en aloita, jota en pysty jättämään kesken, jos olen kaksin vauvan kanssa. Ei mulle ole sydäntä liioin lähteä itse toiseen huoneeseen ja jättää vauvaa yksin silloin kun vauva on hereillä.

Ja kyllä huomaa että esikoisen äiti
Ei ole sydäntä jättää toiseen huoneeseen?? Okkeeiii, sä siis kärräät vauvan aina mukanasi kun käyt jossain toisessa huoneessa tekemässä jotain

No kyllä minullekin tekee pahaa kuulla vauvan itkevän vaikka kolmas jo onkin kyseessä. Ja raahaan vauvaa mukanani huoneesta toiseen, ettei pienen tarvitsisi itkeä yksin toisessa huoneessa.. Kantoliina on kotona (ja muuallakin) käytössä miltei koko ajan. Jos totuudessa pysytään, niin on kyllä muutaman kerran ollut pientä pakko pari minuuttia huudattaa (vaikka kun ruuanvalmistus on sellaisessa vaiheessa ettei vauvaa vain voi ottaa syliin).

Ja alkuperäiseen ajatukseen.. Lapsentahtisuuden ajattelisin kyllä olevan ennemmin sitä, että mukauttaa omia touhujaan ja esim. päivän rytmit vauvan rytmin huomioiviksi. Tietenkin jos on muitakin pieniä lapsia, niin pitäähän heidätkin huomioida eikä tehdä kaikkea vain vauvan rytmien mukaan.

 

[Tasku Venus]

Ei mulla ainakaan tämän esikoisen kohdalla ole ollut sydäntä antaa toisen itkeä. Mitään sellaista hommaa en aloita, jota en pysty jättämään kesken, jos olen kaksin vauvan kanssa. Ei mulle ole sydäntä liioin lähteä itse toiseen huoneeseen ja jättää vauvaa yksin silloin kun vauva on hereillä.

Ja kyllä huomaa että esikoisen äiti
Ei ole sydäntä jättää toiseen huoneeseen?? Okkeeiii, sä siis kärräät vauvan aina mukanasi kun käyt jossain toisessa huoneessa tekemässä jotain

No toimin kyllä periaatteesa samoin ja mulla on viides. että hah itselles!!!!

Mun mielestä aika älytöntä kärrätä jos vaan käväisee nopeesti toisessa huoneessa. En mä ota tota mun 8 kk ikäistä poikaa mukaan paskalle, laitan sen omaan sänkyynsä siks ajaks.

 

[Pesky Pixie]

Jos lapsi jossain viihtyi ihan hyvin, niin musta olis ollut ihan älytöntä keskeyttää hänen sen hetkiset tekemiset siksi että mä käyn vessassa, täyttämässä pesukoneen, hakemassa lasin vettä tms ihan vaan siksi, että äiti ei halua olla erossa lapsesta. Siinbähän puhutaan sitten jo ennemminkin äidin eikä lapsen tarpeista. Lapsen itkuun olen aina vastannut heti kun olen voinut, aina se ei heti ole ollut mahdollista kahden pienen kanssa. Suihkussa kävin yleensä lapsien nukkuessa, siltikin saattoi toki jompi kumpi herätä itkemään, enkä nyt shampoot päässä koskaan rynnännyt lohduttamaan.

 

[xxx]

Ei mulla ainakaan tämän esikoisen kohdalla ole ollut sydäntä antaa toisen itkeä. Mitään sellaista hommaa en aloita, jota en pysty jättämään kesken, jos olen kaksin vauvan kanssa. Ei mulle ole sydäntä liioin lähteä itse toiseen huoneeseen ja jättää vauvaa yksin silloin kun vauva on hereillä.

Ja kyllä huomaa että esikoisen äiti
Ei ole sydäntä jättää toiseen huoneeseen?? Okkeeiii, sä siis kärräät vauvan aina mukanasi kun käyt jossain toisessa huoneessa tekemässä jotain

No toimin kyllä periaatteesa samoin ja mulla on viides. että hah itselles!!!!

Mun mielestä aika älytöntä kärrätä jos vaan käväisee nopeesti toisessa huoneessa. En mä ota tota mun 8 kk ikäistä poikaa mukaan paskalle, laitan sen omaan sänkyynsä siks ajaks.

Miulla kolmas lapsi enkä todellakaan jätä yksin kuin hyvin lyhyiksi ajoiksi. Esim vessassa käynniksi.

Jos ruokaa laitan, pyykkejä tms. otan viereeni katselemaan tai teen ne kun neiti 6kk nukkuu. Tai illalla kun isäntäkin on kotosalla.

Kolme lasta ja hyvin onnistuu lapsentahtisuus. Vauvan kanssa koen sen vieläkin tärkeämmäksi kuin isompien jotka jo ymmärtävät. 3v ymmärtää kyllä sen että äiti laittaa nämä pyykit narulle ja menee sitten tekemään ruokaa. 6kk vauva ei ymmärrä tätä vielä, eikä tarvitsekkaan.

Kumpi muka on tärkeämpää? Laittaa ne pyykit just silloin heti samantien kuivamaan, vai huolehtia sen pienen avuttoman nyytin tarpeista? Ei ainakaan minulle ole vaikea valinta...

Nämä ovat niin pienen hetken pieniä että kyllä minä voin sen verran uhrautua. Minulla on koko loppuikäni aikaa tehdä omia juttujani rauhassa.

 

[Horuksen silmä]

No mä jätin kyllä aina ne muut hommat kesken ja ryntäsin itkevän vauvan luo. Niin se vaan meni jokaisen vauvani kohdalla.
Monet kerrat imetin vauvaa ja toisella kädellä laitoin pyykkiä, ruokaa tms.

 

[esikon äiti]

Mun vauvaani oli paha jättää nukkumaan pienenä yksistään, kun suuren osan ajasta nukkui vain sylissä, vieressä tai vaunuissa liikkeellä. Eli eipä tullut ongelmaa, että vauva olisi herännyt toisella puolella kämppää huutamaan kesken ruoan laiton, kun harvoin pystyin olemaan niin kaukana. (Vauvalla oli vatsavaivaa ja ilmeisesti siksi oli huono nukkumaan.)

Niinä aikoina kun vauva nukkui yksin, hän nukkui yleensä päivisin äitiyspakkauslaatikossa, jonka kannoimme tai työnsimme huoneesta toiseen, jos vaihdoimme huonetta. Muutenkin asunto on sellainen, että ne huoneet joissa vietämme eniten aikaa ovat ihan vierekkäin. Vauva ei siis ollut eri huoneessa oikeastaan koskaan ensimmäisinä kuukausina. Vasta kun vauva lähti liikkeelle ja itse poistui huoneesta, vauva on ollut tarkoituksella eri huoneessa. Tosin silloin piti lähteä itse perään katsomaan, ettei loukkaa itseään, kun alkoi nopeasti yrittämään kiipeämistä.

 

[mee]

Kolmas lapsi ja itkuun vastataan edelleen heti, mielellään jo ennenkuin itku tulee.

ja hyvin onnistuu. Kotityöt tulee silti tehtyä ( ja vaikkei aina kerkeekkään niin ne kyllä odottaa ) ja isommat lapset hoidettua ja huomioitua....


Järjestelykysymys nääs... minä en vauvaa huudata kuin auton turvaistuimessa ja sielläkin mahdollisimman vähän.

Samoin mulla. Vessassa ja suihkussa on vauva ollut mukana ja kotityöt ei katoa mihinkään.

 

[kookosta]

Meidän vauva valitettavasti joutuu välillä odottamaan vuoroaa. On joitain asioita mitä ei vaan voi jättää kesken, esim esikoisen kakkapyllyn pyyhkiminen lukeutuu näihin asioihin. Ei sitä esikoistakaan voi jättää takapuoli pystyssä vessaan odottamaan että äiti nyt vaan ihan nopsaa rauhottaa pikkuveljen.
Samoin automatkailut on yksi missä vauvan itkulle ei oikein mitään voi, välillä on vaan pakko mennä henkilöautollakin jonnekin ja vauva joutuu olemaan omassa penkissään.

Ja kyllä mä tätä toistakin raahaan mukanani esim aamuisin vessaan kun hampaat pestään, istuskelee sitterissään siinä ja katselee touhuja. Viihtyy hurjan paljon paremin siinä kun yksinään jossain toisessa huoneessa. Sitten taas jos vauva viihtyy vaikka lattialla mainiosti niin voin jättää siihen ja käydä tarpeillani. Tapauskohtaista.

 

[narsku]

Toki olen ehtinyt aina itkuun reagoimaan. Ei se pyllyn pyyhkiminen montaa sekuntia vie, ei oman eikä toisen, jos nyt sitä sattuu olemaan tekemässä.

 

[shihtzu]

Mä en ole ikinä ymmärtänyt tuota, että lapsi pitää ottaa vessaankin mukaan, ei se sieltä mihinkään katoa, eikä sille mitään tapahdu, etenkin jos on niin pieni, ettei osaa vielä liikkua. Suihkuunkaan en lasta ole ottanut mukaan.
Meillä on sen verran askeettinen kämppä ja sen lisäksi porteilla rajattu, että lapsi ei esim. pääse rappusiin kun olen vessassa.

Lapsi on nyt reilun vuoden ja vieläkin menen vessaan ilman lasta ja tuo lapsi jo kävelee.

 

[hmm]

mitä sä ap ymmärrät tuolla itkuun vastaamisella? eihän se sitä tarkoita, että vauva pitäis napata syliin sillä sekunnilla kun alkaa itkemään, voihan siihen reagoida esim juttelemalla.

mä oon kuljettanut vauvaa oikeastaan joka paikassa mukana, mutta kyllä meidän pikkuinen ainakin hermostui monesti kun oli suihkussa tms, vaikka ihan vieressä olikin. sen aikaa yritin jutella rauhoittavasti, kunnes pääsin ottamaan vauvan syliin.

 

[esikon äiti]

Mä en ole ikinä ymmärtänyt tuota, että lapsi pitää ottaa vessaankin mukaan, ei se sieltä mihinkään katoa, eikä sille mitään tapahdu, etenkin jos on niin pieni, ettei osaa vielä liikkua. Suihkuunkaan en lasta ole ottanut mukaan.
Meillä on sen verran askeettinen kämppä ja sen lisäksi porteilla rajattu, että lapsi ei esim. pääse rappusiin kun olen vessassa.

Lapsi on nyt reilun vuoden ja vieläkin menen vessaan ilman lasta ja tuo lapsi jo kävelee.

Mun vauvani nousee seisomaan. Ikää reilu 6 kk. Pakko ottaa vessaan mukaan, jos ei nuku. Vaikka kämppä olisi tyhjä, se onnistuisi loukkaamaan itsensä jonnekin minuutissa parissa. Jos ei muuta, niin suunsa patterin termostaattiin (tämä on meinannut käydä monta kertaa) tai nousisi vaikka seinää vasten ja kaatuisi suorilta jaloilta selälleen. Ihan hirveä tohelo, toivottavasti tuota ei kestä kauaa.

 

[4 paaperoa]

Ei mulla ainakaan tämän esikoisen kohdalla ole ollut sydäntä antaa toisen itkeä. Mitään sellaista hommaa en aloita, jota en pysty jättämään kesken, jos olen kaksin vauvan kanssa. Ei mulle ole sydäntä liioin lähteä itse toiseen huoneeseen ja jättää vauvaa yksin silloin kun vauva on hereillä.

Ja kyllä huomaa että esikoisen äiti
Ei ole sydäntä jättää toiseen huoneeseen?? Okkeeiii, sä siis kärräät vauvan aina mukanasi kun käyt jossain toisessa huoneessa tekemässä jotain

Mä olen toiminut näin jokaisen ja niin myös neljännenkin kanssa. Vauvan en ole antanut IKINÄ itkeä, aina olen ottanut syliin ja lohduttanut, jos ei ole auttanut niin onpahan edes ollut sylissä itkemässä. Vauvat on myös kulkeneet mukanani huoneesta toiseen, myös vessaan ja suihkuun. Sairasta antaa vauvan itkeä yksinään

 

[tyhmä]

Mulla lähti raskauskilot aika nopsaa, kun tosiaan olin sitä mieltä, että vauvan joka vikinään piti olla heti vastaamassa, joten en kerinny ikinä ruokaa tekemään enkä syömään kunnolla. Siis olin aika torvi...Onneks naapuri toi välillä tekemäänsä ruokaa, niin sain jotain syödäkseni.. Ja nukkuminenkin jäi vähän vähiin, kun heräsin aina joskus aamuyöllä, että kerkiin käydä suihkussa ennen kun vauva herää.. Jep jep, ei näin..

 

[vieras]

Te joilla ruoanlaitto on ongelma. Eivätkö miehenne ole pystyneet tekemään ruokaa valmiiksi? Niin meillä ruoanlaitto hoidettiin ekat kuukaudet. Mies kokkasi, joten minun ei ollut pakko vaivata päätäni asialla päivisin, jos en ehtinyt.

(Juu tiedetään, yh:t eivät ehdi, joillakin mies on koko ajan työmatkalla, pitkiä päiviä yrittäjänä jne. Mutta siis te, joilla ei ole mikään "erikoistilanne".)

 

[kolmen äiti]

No oli kaksi muutakin alle neljä vuotiasta kun kuopus syntyi. Hän ei ollut sitterissä tai lattialla viihtyvää tyyppiä lainkaan. Vuoden vanhaksi roikkui käsivarrella ja kainalossa mukana, ulkona ja sisällä, aina siihen päässi ,jos ei muualla viihtynyt. Suihkussa käydessäni istui kyllä sitterissä ja sittemmin syöttötuolissa mielellään katselemassa. Yhtään en lasta turhaan huudattanut. En kaupoilla, enkä kotona. Ainahan noita tilanteita että juuri olin toisen vaippaa vaihtamassa, kun huuto alkoi, enkä siltä seisomalta päässyt syliin ottamaan. Mutta muuten kyllä aina heti vastasin itkuun. Niin kiire ei minulla äitinä koskaan ole ollut, etten olisi voinut kaupassa koria maahan laskea ja ottaa huutavaa vauvaa syliin rauhoittumaan. Ja jos se oma ateria on niin pilkun päälle, ei kai lapsia nyt montaa kannata hankkiakaan, kun hyvät ehkäisykeinot on keksitty.

Nykyisin tiedetään, että pienen vauvan turha huudattaminen, vaurioittaa jopa aivoja. Että en suosittelisi niitä vanhojen ihmisten "kyllä maailmaan huutoa mahtuu" neuvoja nyt niin kuuntelisi. Onhan Suomi maailman masentunein maa. Että ei se kasvatus mitään hunajaista viisautta ole tässä maassa ollut. Päin vastoin, pieleen on mennyt aiemmilla sukupolvilla monikin asia.

 

[vieras]

Kyllä mua välillä hämmästyttää mikä siinä ruuanlaitossa ja kodin siivouksessa voi kestää niin kauan ettei lapsia kerkeä hoitaa/itkuu vastata tai sitten niin päin ,että koti on aina kuin pommin jäljiltä ja lapset tyytyväisiä?? Meillä on kaksi alle 3v lasta , minä olen yrittäjä ja mies normi töissä. Meillä on koti, piha jne aina suht siistinä, lasten tarpeisiin vastataan heti ja ruokaa laitetaan 1-2xpv. Paljon leikitään lasten kanssa sisällä ja ulkona. Pyritään, että sotkut siivotaan heti ja mies ihan samalla tavalla kuin minä. Lisäksi meillä on koira, kissoja ja vieläpä harrastuksia. En kerro tätä korostaakseni omia kerkeämisiäni vaan todetakseni, että vuorokaudessa on 24h, josta aikuinen normaalisti nukkuu 6-8h. Nytkin minä istun tässä koneella kahvilla ja lapset päikyillä tai vanhempi lepää sohvalla katsoen Kaapoa.

 

[vieras.]

Organisointikysymys. Varsinkin vauvan ollessa pieni hyödynsin isän läsnäoloajat ja päiväunet hyvin tehokkaasti suihkussakäynteihin, kotitöihin ja ruokailuun ja aloitin jo varhain aamulla, vaikka joskus tuntuikin että olisi mukava jäädä sänkyyn tai sohvalle pötköttämään. Tuon ikäinen tarvitsee unta keskimäärin tuplat siitä mitä vanhempansa, joten kokonaisaikaa vuorokaudessa jää kyllä oikein hyvin - kaikki riippuu siitä miten sen ajan käyttää. Vauvan hereilläoloajan sitten lepäilin sohvalla imettäen kahvikuppi ja läppäri nokan edessä No en ihan koko aikaa, mutta... Kun kotitöitä teki vähän mutta joka päivä niin sitä omaa aikaa sai (ja saa) viimeistään iltaunien aikaan, usein jo lapsen vedellessä päiväunia.

Toinen asia on antaa anteeksi itselleen, vaikkei koti olisikaan ihan tiptop ja tukka hieman rasvainen. Tämä oli minullekin hieman vaikeaa aluksi. Sitten kun opin rentoutumaan asian kanssa niin kaikki sujui paremmin. Pyykinripustaminen, pölyjen pyyhintä, tavaroiden järjestely, suurin osa kotitöistä on kuitenkin sellaisia, jotka voi keskeyttää jos vauva herää. Imurointi onnistuu vauva kantoliinassa ja ruokaa tein pakkaseen isän hoitaessa vauvaa - eikä maailma kaatunut valmis- ja pikaruoka-aterioihinkaan.

Tärkeintä oli kuitenkin valmistautua jo ennen lapsen syntymää ajatukseen, että se "oma aika" tulee vähenemään radikaalisti ja se itse lapsi hoitoineen on osa elämää eikä ns. "ajanviejä" elämästä. Vauva on vauva kuitenkin hyvin vähän aikaa ja pikkuhiljaa lapsi viihtyy esim. lelujen parissa enemmän ja enemmän. Ja hänestä tulee vähitellen ennalta-arvattavampi päivärutiinien hahmottuessa teille molemmille. Muistan itsekin tuon ajan olleen hyvin raskasta, mutta näin jälkikäteen olen onnellinen, etten huudattanut lasta pyykkienripustamisen takia

 

[minä]

Apua, ei kai tätä ole kirjoitettu tosissaan.

 

[Tasku Venus]

Nykyisin tiedetään, että pienen vauvan turha huudattaminen, vaurioittaa jopa aivoja. Että en suosittelisi niitä vanhojen ihmisten "kyllä maailmaan huutoa mahtuu" neuvoja nyt niin kuuntelisi. Onhan Suomi maailman masentunein maa. Että ei se kasvatus mitään hunajaista viisautta ole tässä maassa ollut. Päin vastoin, pieleen on mennyt aiemmilla sukupolvilla monikin asia.

Ja nykyajan kakarat onkin useimmiten pilalle hemmoteltuja.

 

[MorbidMama]

En ole koskaan hetiheti ehtinytkään, en pidä sitä edes vaarallisena.