siis oikeasti onko muita äitejä..

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja harmailee
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

harmailee

Vieras
joille lapsi/lapset on koko elämä?
mä en kaipaa muuta elämää.
lapset menee kaiken edelle mutta kukaan ei sitä oikein ymmärrä.
en ole maailman ihanin tai paras äiti, en aina jaksa, mutta parhaani yritän olla edes hyvä äiti.
tiedän että lapset lähtee joskus pois pesästään ja se on ensimmäinen hetki sitten kun ollaan miehen kanssa kahdestaan.
 
no ekaa vasta odotellaan... mutta... tunnen tällaisen tapauksen ja täytyy kyllä sanoa, että parisuhde siinä tapauksessa ei oo lapsen syntymän jälkeen ollu ihan parhaasta päästä, koska lapsi vie kaiken (huomion, ajan, kaikki järkätään sen mukaan miten lapsi syö, nukkuu jne. jne). Ja kyllähän se varmaan niin aluksi onkin, mutta jos lapsi on kohta parivuotias ja edelleen isi nukkuu sohvalla niin... :(
 
minä ainakin. omia harrastuksia ei ole, on vain lasten harrastuksia, niihin kuskaamista, lomaillaan lasten ehdoilla.... mut mä en valita mä nautin. en todellakaan kaipaa mitään kaverien kanssa ravintolailtoja tv. en ole sellasista piitannu koskaan.omat lapset on tärkeintä mitä mun maailmaan mahtuu.
 
en siis tarkoita sitä että heivaan isännän sohvalle tai siivoan kaikki lasten sotkut yms.
vaan henkisesti lapset ovat mun elämä.
yhteinen kahden keskeinen aika miehen kanssa löytyy illalla kun lapset ovat menneet nukkumaan.
 
Jossain vaiheessa, ihmisen elämän alussa, lapsen ja perheen elämää lapselle omistautuminen ja lapsen tarpeiden ensisijaisuus on tarkoituksenmukaista, välttämätöntä ja kaunista.

Mutta jos tila jatkuu vuodesta toiseen ja kolmanteen ja paljon siitä eteenpäin, niin se on minusta jotenkin, miten sen sanoisi: Itsekästä. Aikuinen menee omine ajatuksineen, toiveineen ja haaveineen piiloon lapsen taa, ei elä omaa elämäänsä vaan alkaa elää lapsensa kautta, ja siinä on valmiina kaikki marttyyriuden ja uhrautumisteeman ainekset tuleville vuosille ja vuosikymmenille.

Itse tarvitsen kunnossa olevan, rakkaudentäyteisen parisuhteen lapseni turvalliseksi kodiksi, aikuiskontakteja, kodin ulkopuolistakin ajateltavaa, ystäväpiirin ja haastavan työn voidakseni hyvin. Se on loppujen lopuksi parhainta sille lapsellekin.

Piika-äiti
 
Alkuperäinen kirjoittaja Piika-äiti:
Jossain vaiheessa, ihmisen elämän alussa, lapsen ja perheen elämää lapselle omistautuminen ja lapsen tarpeiden ensisijaisuus on tarkoituksenmukaista, välttämätöntä ja kaunista.

Mutta jos tila jatkuu vuodesta toiseen ja kolmanteen ja paljon siitä eteenpäin, niin se on minusta jotenkin, miten sen sanoisi: Itsekästä. Aikuinen menee omine ajatuksineen, toiveineen ja haaveineen piiloon lapsen taa, ei elä omaa elämäänsä vaan alkaa elää lapsensa kautta, ja siinä on valmiina kaikki marttyyriuden ja uhrautumisteeman ainekset tuleville vuosille ja vuosikymmenille.

Itse tarvitsen kunnossa olevan, rakkaudentäyteisen parisuhteen lapseni turvalliseksi kodiksi, aikuiskontakteja, kodin ulkopuolistakin ajateltavaa, ystäväpiirin ja haastavan työn voidakseni hyvin. Se on loppujen lopuksi parhainta sille lapsellekin.

Piika-äiti

Huippua peesailtavaa :wave:
 
Minulla lapsen paras, turvallisuus ja hyvinvointi menevät lähes asian kuin asian ohitse. Mutta silti pidän tärkeänä, että minulla on onnellinen parisuhde, ystäviä ja sukulaisia, mieluinen työpaikka, harrastuksia ja kaunis koti. Olen sitä mieltä, että juuri tällaisena paras mahdollinen äiti lapsellinen eli että lapsi ei ole aina kaiken napa ja keskipiste vaikka maailman rakkain asia minulle onkin. :heart:
Ai niin, tänään menen junalle vastaan viikonpäivät sukulaisten luona ollutta lastani ja lähes tunteja lasken, milloin tapaan hänet.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Häirikkö:
Alkuperäinen kirjoittaja Piika-äiti:
Jossain vaiheessa, ihmisen elämän alussa, lapsen ja perheen elämää lapselle omistautuminen ja lapsen tarpeiden ensisijaisuus on tarkoituksenmukaista, välttämätöntä ja kaunista.

Mutta jos tila jatkuu vuodesta toiseen ja kolmanteen ja paljon siitä eteenpäin, niin se on minusta jotenkin, miten sen sanoisi: Itsekästä. Aikuinen menee omine ajatuksineen, toiveineen ja haaveineen piiloon lapsen taa, ei elä omaa elämäänsä vaan alkaa elää lapsensa kautta, ja siinä on valmiina kaikki marttyyriuden ja uhrautumisteeman ainekset tuleville vuosille ja vuosikymmenille.

Itse tarvitsen kunnossa olevan, rakkaudentäyteisen parisuhteen lapseni turvalliseksi kodiksi, aikuiskontakteja, kodin ulkopuolistakin ajateltavaa, ystäväpiirin ja haastavan työn voidakseni hyvin. Se on loppujen lopuksi parhainta sille lapsellekin.

Piika-äiti

Huippua peesailtavaa :wave:

 
Alkuperäinen kirjoittaja Piika-äiti:
Jossain vaiheessa, ihmisen elämän alussa, lapsen ja perheen elämää lapselle omistautuminen ja lapsen tarpeiden ensisijaisuus on tarkoituksenmukaista, välttämätöntä ja kaunista.

Mutta jos tila jatkuu vuodesta toiseen ja kolmanteen ja paljon siitä eteenpäin, niin se on minusta jotenkin, miten sen sanoisi: Itsekästä. Aikuinen menee omine ajatuksineen, toiveineen ja haaveineen piiloon lapsen taa, ei elä omaa elämäänsä vaan alkaa elää lapsensa kautta, ja siinä on valmiina kaikki marttyyriuden ja uhrautumisteeman ainekset tuleville vuosille ja vuosikymmenille.

Itse tarvitsen kunnossa olevan, rakkaudentäyteisen parisuhteen lapseni turvalliseksi kodiksi, aikuiskontakteja, kodin ulkopuolistakin ajateltavaa, ystäväpiirin ja haastavan työn voidakseni hyvin. Se on loppujen lopuksi parhainta sille lapsellekin.

Piika-äiti

Aivan samoilla linjoilla minäkin! :)

 
Kyllä. En kaipaa aikuiskontakteja (harvat vierailut, rupattelutuokiot yms. sopivat mainiosti), harrastuksia yms. Rankkaa on neljän alle 4-vuotiaan kanssa, mutta ei silti kiirettä ns. omaa elämää hankkia. ;) Ainoa mitä välillä kaipaisin, olisi rauha ja hiljaisuus, mutta niiden aika koittaa sitten joskus. Useimmiten ei siis ala seinät kaatua päälle. Ehdin ennen perheen perustamista olla töissä, olla ylisosiaalinen, riehua ja rellestää ja harrastaa. Luulen että erittäin villin menneisyyden takia nyt viihdyn kotona.
 

Yhteistyössä