Toggle sidebar

Siis mitä??

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Miehen käytöksestä
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
siis ongelmahan on se et sulla on tunteita sitä kohtaan tai haluaisit et elämä menis mukavasti sen kanssa.
mulla toi lasten isä oli samanlainen.
olis siis joo eläny meijän kanssa, mutta millasilla ehdoilla.
en olis edes kauppaan päässyt ilman lapsia, toista kun piti lähteä synnyttämään niin ei suostunu hoitamaan mut ei kelvannu myöskään ulkopuolinen apu.
ollaan asuttu virallisesti yhdessä 5kk ja meillä siis 2 lasta kuitenkin. heti kun homma ei menny niin kuin halusi niin lähti muualle asumaan.
esim jos tuli kännipäissään kotiin ja mä en päästänny sisään niin johan se on kuulemma kumma kun ei omaan kotiin saa tulla...edellisellä kerralla oli kuiteski lyöny multa silmän mustaks( olin raskaana), hajottanu suht perusteellisesti kämpän etc..lopulta siis kytät vei sen sinä iltana. isompi lapsista nukkui onneksi koko episodin läpi, mutta jouduin herättämään kun lähettiin sitten turvakotiin siitä.
nyt erosta pari vuotta ja vaikka vaikeeta on, mull kans ok-talo. sillä uus muija mut häiriköi aina mua kun ryyppää. puhuu kuin omistas mut ja kuulemma jos mulle uus mies taloon tulis niin kattoo ettei lapset saa asua sitten kotona enää.
mutta ihanaa. niin ihanaa kun se ei ole enää sössimässä tätä elämää joka päivä. tule ja mene miten tahtoo. kaipaan kovasti sitä(en ymmärrä miksi) tai ainakin kaikkea sitä mitä elämän piti olla.
se helpottaa ja lopulta huomaa, että lapset voi paremmin kun äiti ei ole niin kireä ja odota maailmanloppua jos on tyyliin kahvi loppu talosta.
kaikista kauheinta on epävarmuus, usko mua. ajan kanssa kaikki selviää, tuska, suru ja kaipaus.
mutta jos jatkat epävarmuutta elämässäsi niin se syö. se syö ja mitään et saa aikaiseksi.
puheestasi kuitenkin nyt paistaa, että sun kuppi on tullut täyteen.
nyt vaan rykäset ja lopetat ton panopatjana olemisen. meillä oli mieletön sexielämä exän kanssa. mutta lopulta tajusin, et tuli lähinnä tyydyttämään itsensä ja just sillon kun sitä huvitti. jos joskus ite yritin alotteen tehdä niin ei kyllä sopinut ja sain kuulla kuinka horo olin ja siksi ei voinut muhun luottaakkaan kun aina vain ajattelin seksiä.
viimesillä kerroilla itkin aina koko toimituksen ajan ja yritin imeä miehestä kaikki vanhat hyvät asiat esiin, mutta ei. ei niitä ollut.
eli nyt vaan sanot et sulle ei käy ja piste.
jos tahdot kirjotella mun kanssa niin laita postia tuiskutukka@luukku.com
ja jos pystyt vaikka lasten kanssa lähtemään muutamaks päiväks pois kotoa, sukuloimaan vaikka.
tai jos rahaa niin hotellilomalle...
ja meille saa tulla aina, ihan oikeesti. olen elänyt tollasen suhteen läpi ja tahtoisin mielellään auttaa sua pääsemään siitä pois.
 
Nimenomaankin olen tiedostanut asioita, joiden vuoksi roikun moisissa miehissä. Valtava syyllistymiseni kaikesta juontaa jo lapsuudestani, jolloin omat vanhempani ulkoisesesti "täydellisessä" päihdeperheessä syyllistivät minua kaikesta. Olin hyvin rikkinäinen jo kirjoittaessani ylioppilaaksi parhain mahdollisin tuloksin. En uskonut minusta olevan mihinkään, en uskonut pääseväni mihinkään opiskelemaan, uskoin koulumenestykseni olleen aina vain sattumaa, koin olevani rumin, lihavin ja tyhmin, vaikkei mikään näistä pitänytkään paikkaansa. Tunsin, ettei kukaan ollut koskaan välittänyt minusta ja olin ylimääräinen. Koulussa olin haukuttu hikari, kotona vanhempani olivat masentuneita, vuoron perään itsemurhalla uhkailevia ihmisraunioita, jotka etenkin päihteissä olivat äärettömän syyllistäviä, pelottavia ja ilkeitä.

Mies ei ota vastuuta omasta elämästään ja onnellisuudestaan yhtään, vaan syyttää vain yhteiskuntaa ja minua kaikesta. Tämän olen kokenut jo vanhempieni kohdalla ja vaikka kaikin tavoin yritin parhaani ja auttaa heitä, ei mikään koskaan muuttunut.

En tiedä, kuinka voisin vahvistua. En tiedä, kuinka voisin hyväksyä sen, että sanon ääneen haluavani tiettyjä asioita, vaikkapa päihteettömän kodin, jota ei sitäkään mies hyväksy, vaan valittaa, kuinka olen silläkin saralla niin traumatisoitunut, että hän joutuu kärsimään. Tämänkin asian toin esille jo tutustumisvaiheessa ja kerroin avoimesti suhteestani alkoholiin. Miehellä täytyy kuitenkin olla oikeus juoda jotakin joka päivä, koska hän ei ole määräiltävä lammas. En voi tätäkään oikein ymmärtää, koska 90-95%sti hän ei ole täällä, joten jos arvostaisi minua, miksei tissuttelisi muualla ja olisi sitten täällä selvinpäin.

Aikamoista tajunnanvirtaa tässä kotitöiden ohessa. Kiitos vielä, jos joku jaksaa lukea.
 
Voi vössykkä sentään. Sulla ei nähtävästi ole aikomustakaan jättää miestäsi?!
Tiedätkö millainen verenimijäluuseri se ukkos on??? Kiittämätön mätiaivo panee muita akkoja ja imee sulta rahat. :headwall:
Herää pahvi!
 
ja joo. todellakin ex oli siis aivan mieletön alussa.
kävi töissä, oli todella ahkera kotitöissä. korjas mun kotona rikkoutuneet asiat ja tavarat. siivos.
piti mua kuin kukkaa kämmenellään. kun tulin työmatkalta oli ostanu uudet lakanat etc ja tehny ruokaa. teki täydellisiä jalkahoitoja mulle ja ajeli suihkussa karvat kainaloista ja ja ja ja.
oli aivan ihana.
tein myös aika selväks et vaikka itsekkin ottanut kuppia tässä elämässä niin en todellakaan halua alkoholistia enää toistamiseen kumppanikseni, olen siis alkkisperheestä ja eka poikakaveri myös alkkis.
noh, tää tapaus juo ehkä 4kertaa vuodessa. mut sitten sattuu ja tapahtuu.
kortti lähtee kuivumaan. hajottaa auton tuulilasinsa. hakkaa meikäläistä. ajelee mopollaan ojaan.
tappelee baareissa...
noh, tätähän tuskin saa sanoa täällä kun heti tulee haukkuja ja et sä voi tietää...vaatii psykologin lausunnon....ja plaa plaa plaa.
mutta kyllä, exäni on narsisti.
ja näyttää et niin on toi sunkin mies narsisti.
ei ne osaa ajatella muiden ihmisten asioita ensin. niiden halut tulee aina ensin.
sori, et on sekavaa tekstiä. yritän tässä samalla kirjotella kun lapsukaiset touhuaa ja höyryää.
mutta jätä se ja ala elämään elämääsi.
se voi vain parantua sulla.¨
 
Mulle tulee aivan hallitsemattoman paha olo siitä, että mies osoittaa minulle ja aistin kaikin tavoin, kuinka hän on minulle vihainen, julma ja pettynyt, VAIKKA minusta itsestäni tuntuu, että olen yrittänyt vain parhaani - jopa enemmänkin.

Mies valittaa, kuinka olemme riidelleet vuosikausia ja meidän riitojemme vuoksi hän ei selviä töihin eikä saa elämäänsä järjestykseen. Itse olen alusta lähtien analysoinut riitatilanteita jälkikäteen, jotta osaisin välttää samanlaiset jatkossa. En ole kuitenkaan juuri koskaan ymmärtänyt, miksi mies on suuttunut ja jos/kun olen muuttanut sitten käytöstäni, etten ainakaan tekisi samalla tavalla (jota en ole tosin vääräksi tajunnut) uudestaan, on mies suuttunut jälleen, koska ei voi kuulema luottaa ihmiseen, joka tuolla tavalla vain vaihtelee käytösmallejaan.

Itse olen ihan oikeasti sitä mieltä, että mies yrittää haastaa riitaa aivan epäloogisista asioista ja hän on valtavan negatiivinen koko ajan. Asioista ei puhuta koskaan jälkikäteen, koska suuttuessaan hän vain huutaa, uhittelee nyrkkiä naamani edessä ja lähtee. Jos laittelen lepyttelyviestejä perään, tulee julmuuksia takaisin ja vaatii jättämään rauhaan. Mikäli en viestittele perään tai yritä soitella, laittaa hän itse parin päivän päästä viestejä, että kuinkas maistuu vieras kulli jne, koska eihän vaiteliaisuudelleni voi muuta syytä olla kuin toinen mies.

En osaa katkaista tätä, koska en kestä sitä, että mies on vihainen. En rakasta miestä tällaisena, vaan sitä, mitä hän oli alussa ja ehkä vielä enemmän sitä, mitä meillä piti olla: lapsikeskeistä, perusturvallista, taloudellisesti tiukkaa, mutta antoisaa arkea, kodin ja ihmisten välistä lämpöä.
 
Jos et kestä, että mies on vihainen, miksi pidät semmoista vihaista ihmistä lähelläsi? Hän tulee aina olemaan vihainen, miksi haluat altistua hänelle?
 
Miten tuo nyt kuulostaa kovin sitlä, että sinua vaivaa sairauden kaltainen tila, jota nykyään epäselvästi kutsutaan läheisriippuvuudeksi. Itse tykkään enemmän vanhemista ja kuvaavammista sanoista tunnevammaisuus tai kotivammaisuus.
Mutta tuo syylistyminen esim. Teeppä pieni itsetutkisteklu ja miti oletko syylistynyt aina helposti? Voisiko se olla ns. antitunne, jolla peität jotain muuta? Itse olen ollut hyvin kyvytön käsittelemään vihaa, se on ollu pahojen ihmisten tunne. Tilalle otin syyllisyyden, joka taas tietysti on hyvän ihmisen tunne. Niimpä syyllistyin silloin kun oikeasti olin vihainen siitä, miten minua on kohdeltu.
Syyllistymisessä pahina oli se, että tein itsestäni marttyyrin. Syyllistyin kakesta, mille en mitän voinut, mutta terveeseen syyllisyyteen, joka olisi saanut minut itse toimimaan tiosin en pystynyt. Eli esim. lapset joutuivat kärsimään vanhempien epäterveestä suhteesta paljon, mutta kirkkaan marttyyrin kruunuhni alta en sitä nähnyt, minähän tein kaikkeni, jotta kaikila olisi hyvä olla. Tein niin kaikeni, että läsnäoloon ei enää riittänytkään aikaa ja voimia!
 
Alkuperäinen kirjoittaja LisaMarie:
Miten tuo nyt kuulostaa kovin sitlä, että sinua vaivaa sairauden kaltainen tila, jota nykyään epäselvästi kutsutaan läheisriippuvuudeksi. Itse tykkään enemmän vanhemista ja kuvaavammista sanoista tunnevammaisuus tai kotivammaisuus.
Mutta tuo syylistyminen esim. Teeppä pieni itsetutkisteklu ja miti oletko syylistynyt aina helposti? Voisiko se olla ns. antitunne, jolla peität jotain muuta? Itse olen ollut hyvin kyvytön käsittelemään vihaa, se on ollu pahojen ihmisten tunne. Tilalle otin syyllisyyden, joka taas tietysti on hyvän ihmisen tunne. Niimpä syyllistyin silloin kun oikeasti olin vihainen siitä, miten minua on kohdeltu.
Syyllistymisessä pahina oli se, että tein itsestäni marttyyrin. Syyllistyin kakesta, mille en mitän voinut, mutta terveeseen syyllisyyteen, joka olisi saanut minut itse toimimaan tiosin en pystynyt. Eli esim. lapset joutuivat kärsimään vanhempien epäterveestä suhteesta paljon, mutta kirkkaan marttyyrin kruunuhni alta en sitä nähnyt, minähän tein kaikkeni, jotta kaikila olisi hyvä olla. Tein niin kaikeni, että läsnäoloon ei enää riittänytkään aikaa ja voimia!
Click to expand...

Totta.
Oikeasti kaikki tunteet on neutraaleita ja vihakin on tosi tarpeellinen tunne olla olemassa. Jos joku kävelee jatkuvasti yli, on oikein olla vihainen, koska muuten ei kykene puolustautua. Vääryydestä kuuluukin nousta vihan tunteet.
 
olen kotkasta. kirjottele jos siltä tuntuu. ja voimia irtiottoon. ja muista ettet todellakaan ole tyhmä, idiootti ym. anna "miehesi" löytää itselleen uusi ja parempi.
anna hänelle mahdollisuus parempaan. sano vaikka näin.
 
[QUOTE="aapee";22752189]En rakasta miestä tällaisena, vaan sitä, mitä hän oli alussa ja ehkä vielä enemmän sitä, mitä meillä piti olla: lapsikeskeistä, perusturvallista, taloudellisesti tiukkaa, mutta antoisaa arkea, kodin ja ihmisten välistä lämpöä.[/QUOTE]
Tämäpä se on meidän kotivamaisten ihmisten perusongelma: rakastamme sitä ajatusta, että olemme rakastuneita, eli rakastamme mielikuvaa ja elämme harhassa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja LisaMarie:
Miten tuo nyt kuulostaa kovin sitlä, että sinua vaivaa sairauden kaltainen tila, jota nykyään epäselvästi kutsutaan läheisriippuvuudeksi. Itse tykkään enemmän vanhemista ja kuvaavammista sanoista tunnevammaisuus tai kotivammaisuus.
Mutta tuo syylistyminen esim. Teeppä pieni itsetutkisteklu ja miti oletko syylistynyt aina helposti? Voisiko se olla ns. antitunne, jolla peität jotain muuta? Itse olen ollut hyvin kyvytön käsittelemään vihaa, se on ollu pahojen ihmisten tunne. Tilalle otin syyllisyyden, joka taas tietysti on hyvän ihmisen tunne. Niimpä syyllistyin silloin kun oikeasti olin vihainen siitä, miten minua on kohdeltu.
Syyllistymisessä pahina oli se, että tein itsestäni marttyyrin. Syyllistyin kakesta, mille en mitän voinut, mutta terveeseen syyllisyyteen, joka olisi saanut minut itse toimimaan tiosin en pystynyt. Eli esim. lapset joutuivat kärsimään vanhempien epäterveestä suhteesta paljon, mutta kirkkaan marttyyrin kruunuhni alta en sitä nähnyt, minähän tein kaikkeni, jotta kaikila olisi hyvä olla. Tein niin kaikeni, että läsnäoloon ei enää riittänytkään aikaa ja voimia!
Click to expand...


Hyvinkin voisi olla nimenomaan näin. Miten sitten toimisin toisin? Minulla ei ole oikeutta olla vihainen, pettynyt ja järkyttynyt miehen käytöksestä, koska se on itsekästä. Olen myös yrittänyt perustella totaalista eroa sillä, että lapset voisivat paremmin, mutta mies sanoo, että he kaikki voisivat paremmin, jos vain minä osaisin olla oikein, olla ärsyttämättä, olla olematta pettynyt, suhtautumalla löysemmin raha-asioihin, olemalla vapautunut ja antelias seksin saralla sekä kaiken kaikkiaan olemalla vähemmän väsynyt.
 
Mä olen elänyt aivan samanlaisessa tilanteessa kuin sinäkin. Mun ex oli samanlainen, ehkä jopa kauheampi. Ja mäkään en ymmärtänyt miehen käytöstä, etsin syytä itsestäni, yritin kaikkeni sen eteen että suhde olisi toiminut ja mies olisi palautunut siksi unelmamieheksi mikä hän oli suhteen alussa. Sitä ei vain ikinä tapahtunut.

Sä elät narsistin kanssa. Sun miehesi ei muutu paremmaksi ikinä. Ei koskaan. Ei tule sellaista päivää, jolloin miehesi vilpittömästi olisi pahoillaan kaikesta tekemästään ja vilpittömästi sanoisi rakastavansa sinua. Jos eroat, niin se päivä tulee kyllä jolloin kuuet nuo sanat häneltä, mutta totta, sitä ne eivät ole. Narsisti ei tunne katumusta, ei häpeää, ei rakkautta. Narsisti on täysin tunnekylmä, sisältä kuollut etkä sinä saa sitä ihmistä koskaan "paranemaan". Jos jäät, narsisti tappaa sinut. Ensin psyykkisesti, lopulta fyysisestikin. Joko väkivalta äityy niin pahaksi että sinut tapetaan, tai sitten narsisti tappaa sinut psyykkisesti niin että itsemurha tuntuu olevan ainoa vaihtoehto. Tätäkö sinä lapsillesi haluat?

Se, miksi vedät miehesi kaltaisia ihmisiä luoksesi, johtuu lapsuudestasi. Olet tottunut siihen, että rakkaus on ivaamista, pahan mielen aikaan saamista, ilkeilyä, alistamista. Kaikkea sitä mitä kerroit lapsuuden perheessäsi kokeneesi. Siksi olet ihastunut mieheesi, sillä jokin hänessä herätti sinussa muistoja "rakkaudesta" ja se sama jokin sinussa tiesi että miehessäsi on samaa tuttua kuin lapsuudessasikin. Et usko olevasi toisenlaisen rakkauden arvoinen.

Koskaan ei ole liian myöhäistä parantua. Voit aloittaa sen nyt heti, ja pelastaa samalla myös lastesi tulevaisuuden. Jätä miehesi. Lopullisesti. Äläkä ota häntä takaisin, vaikka hän uhkailee ja uhoaa ja välillä lupaa kuut taivaalta. Käyt jo psykiatrilla juttelemassa, se on todella hyvä asia. Puhu siellä suhteestasi ja miehestäsi, lapsuudestasi, tunneasioista. Jotta sinun ei enää ikinä tarvitsisi elää miehesi kaltaisen kanssa, sinun pitää tehdä töitä itsesi suhteen ja oppia ymmärtämään että olet oikean rakkauden arvoinen ja oikeaan rakkauteen ei kuulu toisen loukkaaminen millään tasolla. Tie on pitkä eikä se ole helppo, mutta sen läpikäynti kannattaa. Usko minua. Minulla toipuminen on vienyt vuosia. Nyt, kun erosta exäni kanssa alkaa olla jo 6 vuotta, voin vasta sanoa että nyt olen toinen ihminen. Tiedän, että en enää vedä puoleeni hänen kaltaisiaan, se heikkous joka minussa oli, on poispyyhitty, eivätkä itseasiassa exän kaltaiset enää edes kiinnostu minusta. Minussa ei enää ole sitä kaikupohjaa, jota nuo kipeät ihmiset itselleen tarvitsevat. Nykyään olen oikean rakkauden arvoinen, en enää alistuva ja alistettu kynnysmatto joka pyytelee olemassaoloaan anteeksi. Ja näin on paljon parempi.

Pitkä viesti, mutta sun kirjoitukset oli ihan kuin mun kirjoittamia vuosia sitten. Mä toivon ja pyydän, että sä irtaantuisit siitä miehestäsi ja ottaisit ihan eri suunnan kuin minne olet nyt lipumassa. Mä toivon että sä ymmärrät, mikä lopputulos sillä päätöksellä on että jäät. Se päätös tuhoaa sut ja sun lasten tulevaisuuden. Enkä mä liioittele yhtään.

Toinen päätös on vaikeampi pitää, mutta se kannattaa ja on ainoa oikea ratkaisu. Sen ratkaisun tekemällä sä oikeasti kuljet kohti omaa onnellisuutta ja sitä ihan oikeaa rakkautta, jota et vielä ole elämässäsi saanut kokea.

Voimia siskoni, mä rukoilen että sä valitset oikein.
 
[QUOTE="aapee";22752349]Minulla ei ole oikeutta olla vihainen, pettynyt ja järkyttynyt miehen käytöksestä, koska se on itsekästä.[/QUOTE]

Miksi ei ole? On olemassa myös tervettä itsekkyyttä, sitä kututaan itsekunnioitukseksi ja omanarvontunnoksi, itseluottamukseksi. Sitä omaava ihminen ei tarvitse kynnysmattoja (miehelläsi niitä siis ei ole) mutta ei myöskään suostu kenenkään kynnysmatoksi.
 
Miehelle ei todellakaan saa toivottaa onnea paremman seksielämän löytämiseksi, koska se on kuulema suora todiste siitä, kuinka olen vuosikausia itse pettänyt häntä ja nyt löytänyt haluamani, joten voin toivotella hänet samalle tielle, jota siis itse olen noudattanut aina.

Mies ei myöskään suostu itsetyydytykseen, koska se ei kuulema tunnu miltään. Olen kuulema pilannut hänen seksuaalisuutensa tekemällä siitä niin vaikeaa ja hän tarvitsee orgasmiinsa ääneni ja kosketukseni.
Itse en saa sessioista juuri mitään juuri koskaan. Olen pyytänyt, että harrastaisimme takaapäin, jottei hän näkisi kyyneleitäni, mutta se ei hänelle käy. Minun täytyy osoittaa intohimoa, tosin jos yritän, saan seuraavassa hetkessä kuulla olevani seksiriippuvainen ja joutuvani pettämään niinä aikoina, kun mies ei ole paikalla. Siitäkin olen saanut hirveitä raivareita häneltä, että aktin jälkeen menen piiloon itkemään. Se pilaa hänen tunnelmansa.
 
Huh. Oikeasti sulla ois SYYTÄ ja VELVOLLISUUS olla vihainen, pettynyt ja järkyttynyt. Muuten teet itsellesi ihan hirveää vääryyttä. Ja miestäsi kohtaan se on väärin myös, koska nyt hän ei saa sitä, mikä hänelle kuuluu, joka olisi perusteltu reaktio hänen aiheuttamistaan vääryksistä.


Ei ole ollenkaan itsekästä ottaa itselle se arvo, joka kuuluu kaikille ihmisille, eli ihmisarvo.
 
[QUOTE="aapee";22752429]Miehelle ei todellakaan saa toivottaa onnea paremman seksielämän löytämiseksi, koska se on kuulema suora todiste siitä, kuinka olen vuosikausia itse pettänyt häntä ja nyt löytänyt haluamani, joten voin toivotella hänet samalle tielle, jota siis itse olen noudattanut aina.

Mies ei myöskään suostu itsetyydytykseen, koska se ei kuulema tunnu miltään. Olen kuulema pilannut hänen seksuaalisuutensa tekemällä siitä niin vaikeaa ja hän tarvitsee orgasmiinsa ääneni ja kosketukseni.
Itse en saa sessioista juuri mitään juuri koskaan. Olen pyytänyt, että harrastaisimme takaapäin, jottei hän näkisi kyyneleitäni, mutta se ei hänelle käy. Minun täytyy osoittaa intohimoa, tosin jos yritän, saan seuraavassa hetkessä kuulla olevani seksiriippuvainen ja joutuvani pettämään niinä aikoina, kun mies ei ole paikalla. Siitäkin olen saanut hirveitä raivareita häneltä, että aktin jälkeen menen piiloon itkemään. Se pilaa hänen tunnelmansa.[/QUOTE]

Sun mies on mielisairas. Älä jooko, enää ikinä suostu seksiin sen kanssa, koska tommonen rikkoo sut. Voisitpa luvata, ettet enää ikinä anna sille mitään.:'(
 
Olen kai sitten tosi kylmä ihminen, mutta minussa todella pitkälle uhriutuneet ihmiset eivät herätä niinkään sääliä vaan ärtymystä. Sitä on vaan ulkopuolisen vaikea uskoa, että joku voi olla niin sokea.
 
[QUOTE="aapee";22752429]Miehelle ei todellakaan saa toivottaa onnea paremman seksielämän löytämiseksi, koska se on kuulema suora todiste siitä, kuinka olen vuosikausia itse pettänyt häntä ja nyt löytänyt haluamani, joten voin toivotella hänet samalle tielle, jota siis itse olen noudattanut aina.

Mies ei myöskään suostu itsetyydytykseen, koska se ei kuulema tunnu miltään. Olen kuulema pilannut hänen seksuaalisuutensa tekemällä siitä niin vaikeaa ja hän tarvitsee orgasmiinsa ääneni ja kosketukseni.
Itse en saa sessioista juuri mitään juuri koskaan. Olen pyytänyt, että harrastaisimme takaapäin, jottei hän näkisi kyyneleitäni, mutta se ei hänelle käy. Minun täytyy osoittaa intohimoa, tosin jos yritän, saan seuraavassa hetkessä kuulla olevani seksiriippuvainen ja joutuvani pettämään niinä aikoina, kun mies ei ole paikalla. Siitäkin olen saanut hirveitä raivareita häneltä, että aktin jälkeen menen piiloon itkemään. Se pilaa hänen tunnelmansa.[/QUOTE]

Mikä pelko tässä on vaikka se luulisikin sulla olevan tusinoittain muita miehiä?Siis mitä väliä sen ajatuksilla susta kun sä itse tiedät paremmin?
 
Mitä sitten, jos sulla ois tuhansittain muita miehiä? jos mä oisin sinä, hankkisin todellakin monta miestä, jotka vois vetästä tota sun surkimusta kunnolla turpaan.
 

Osallistu arvontaan ja voita trendikäs lampaantalja!

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa