Siis mitä ihmettä (mielenterveysongelmia)

[vierailija]

Olin ennen reipas ja sosiaalinen, viihdyin ihmisten parissa. Sitten tuli masennus, joka on vaan syventynyt hoitokontakteista ja lääkityksestä huolimatta. Masennusta on pyritty selvittämään menemällä mun lapsuuteen ja "juurille", mistä löytyy varmaan ne perimmäiset syyt. Nyt vaan tuntuu, että vanhojen kaiveleminen on saanut mut myös ahdistumaan ja sulkeutumaan. En halua enää mihinkään ja inhoan sosiaalisia tilanteita.

Lasta piti käyttää hammaslääkärissä viime viikolla ja panikoin sinne menoa (oikeasti mietin että voinko laittaa hänet yksin sinne huoneeseen, kun en kestä olla siellä), no olin tietenkin mukana, mutta siitä "toipumiseen" meni useampi päivä. Tämä päivä tuntuu ihan ylivoimaiselta, kun on päivällä lääkäriaika (oma) ja illalla pitää joulumyyjäisiin mennä. Ihan fyysisiä oireita tulee kun ajatteleekin...

Mitä mulle on tapahtunut? Ja nyt jos joku sanoo, että masennus on vaan omasta asenteesta kiinni, niin haistakoon ... !

 

[vierailija]

Kärsit paniikkihäiriöstä, etkä masennuksesta?! Onko tuota paniikkihäiriötä käsitelty mitenkään?

 

[aapeee]

Ei ole paniikkihäiriötä käsitelty kun nää oireet on tulleet tässä viime aikoina kun tätä masennusta (ihan psykiatrin diagnosoimaa) on "hoidettu". No, tänään koitan ottaa asian esille. En tosiaankaan halua olla tämmönen!

 

[.....]

Keittiöpsyko sanoisi, että olet jämähtänyt liikaa vatvomaan menneitä ja annat niiden hallita itseäsi ja käsitystäsi siitä, millainen olet.

Ala tekemään jotain itsetuntoharjoituksia ja ulkoile paljon (kotona neljän seinän sisällä mökkiytyy ja ajatukset kiertävät kehää). Äläkä enää mieti niitä lapsuuden traumoja. Ollutta ja mennyttä. Mitä väliä.

 

[vierailija]

Keittiöpsyko sanoisi, että olet jämähtänyt liikaa vatvomaan menneitä ja annat niiden hallita itseäsi ja käsitystäsi siitä, millainen olet.

Ala tekemään jotain itsetuntoharjoituksia ja ulkoile paljon (kotona neljän seinän sisällä mökkiytyy ja ajatukset kiertävät kehää). Äläkä enää mieti niitä lapsuuden traumoja. Ollutta ja mennyttä. Mitä väliä.

Voi jumalauta jos se oliskin noin helppoa niin kukaan ei tarvitsisi psykiatreja eikä masennuslääkkeitä.

 

[.....]

Voi jumalauta jos se oliskin noin helppoa niin kukaan ei tarvitsisi psykiatreja eikä masennuslääkkeitä.

Ei kukaan sanonut, että se helppoa on. Mutta aloita nyt vaikka siitä, että siellä lääkärillä sanot, ettet halua enää jauhaa mitään lapsuudenaikaisia juttuja. Ja alat tietoisesti miettimään tulevaisuuteen suuntautuvia asioita, positiivisessa valossa. Ja aina kun ajatukset karkaavat menneisiin, käsket itseäsi lopettamaan, ja alat vaikka hyräilemään ukko nooaa mielummin.

 

[vierailija]

Voi jumalauta jos se oliskin noin helppoa niin kukaan ei tarvitsisi psykiatreja eikä masennuslääkkeitä.

Se riippuu ihmisestä, miten selviää.
Joku tarvii psykiatria ja lääkitystä, toiset selviää tosiaan sillä että jättää ne asiat taakseen. Menneisyys ei määritä tulevaa jos sen ei anna tehdä niin.
Välttämättä ei aina ole fiksua käydä liiaksi kaivelemaan sitä mennyttä. Juuri siksi että se saattaa aiheuttaa sitä valtavaa ahdistusta nykyhetkeen ja heikentää arjensietokykyä.

Ap.n tapauksessa ei nyt vaikuta siltä, että apua olisi ollut tuosta "terapoinnista" .

Joku lääke paniikkikohtauksiin olisi hyvä.
Onko selvitetty verikokein ettei ole mitään fyysistä vaivaa. Esim. kilpirauhasen vajaatoiminta aiheuttaa masennuksen kaltaisia oireita joita sitten virheellisesti hoidetaan mielialalääkkeillä.

 

[aapeee]

Äläkä enää mieti niitä lapsuuden traumoja. Ollutta ja mennyttä. Mitä väliä.

Kun se nyt ei ole ollu mun idea vaan hoitava taho on vahvasti sillä kannalla, että nimenomaan lapsuudesta kaikki juontaa juurensa ja jotta tilanne saadaan korjattua, pitää selvittää syy, seuraukset jo tiedetään.

Eli kai sillä on väliä. Mutta kiitos analyysista.Esitänpä tätä kantaa lääkärille kun tänään tavataan.

 

[vierailija]

 

[.....]

Äläkä enää mieti niitä lapsuuden traumoja. Ollutta ja mennyttä. Mitä väliä.

Kun se nyt ei ole ollu mun idea vaan hoitava taho on vahvasti sillä kannalla, että nimenomaan lapsuudesta kaikki juontaa juurensa ja jotta tilanne saadaan korjattua, pitää selvittää syy, seuraukset jo tiedetään.

Eli kai sillä on väliä. Mutta kiitos analyysista.Esitänpä tätä kantaa lääkärille kun tänään tavataan.

Ei tässä käsittääkseni mitään syyllistä olla etsimässä, vaan keinoja siihen, miten tästä eteenpäin parempaan elämään.

 

[vierailija]

Äläkä enää mieti niitä lapsuuden traumoja. Ollutta ja mennyttä. Mitä väliä.

Kun se nyt ei ole ollu mun idea vaan hoitava taho on vahvasti sillä kannalla, että nimenomaan lapsuudesta kaikki juontaa juurensa ja jotta tilanne saadaan korjattua, pitää selvittää syy, seuraukset jo tiedetään.

Eli kai sillä on väliä. Mutta kiitos analyysista.Esitänpä tätä kantaa lääkärille kun tänään tavataan.

Mä olen käynyt psykiatrin juttusilla keskenmenojen jälkeen. Oli muutenkin jonkin asteista masennusta. Yritti myös tuota että lähdetään sinne parinkymmenen vuoden taa kaivelemaan asioita. En halunnut. Mä olen ne jutut itse käynyt läpi ja sillä hyvä. En olisi hyötynyt mitään siitä että niitä asioita ois pyöritelty käynnistä toiseen.
Olen ne jättänyt taakseni ja elämä jatkuu.
Mua helpotti se kun tajusin, että menneestä en pysty mitään muuttamaan. Se mitä on silloin tapahtunut, on mennyttä. Tämä hetki on nyt! Ja mä en anna haamujen murskata itseäni.

 

[vierailija]

Keittiöpsyko sanoisi, että olet jämähtänyt liikaa vatvomaan menneitä ja annat niiden hallita itseäsi ja käsitystäsi siitä, millainen olet.

Ala tekemään jotain itsetuntoharjoituksia ja ulkoile paljon (kotona neljän seinän sisällä mökkiytyy ja ajatukset kiertävät kehää). Äläkä enää mieti niitä lapsuuden traumoja. Ollutta ja mennyttä. Mitä väliä.

Voisit tunkea diagnoosisi sinne minne aurinko ei paista. Että ihmisten idiotismi suututtaa.

Meitä on olemassa joiden lapsuus todellakin on ollut traumaattinen. Ja joka on muovannut takaraivoon sellaisia asiota joita todellakaan ei siivuttamalla hoideta. Kyse on käytännössä aivopesun tapaisesta ilmiöstä. JA SIITÄ EI PÄÄSE KUIN PUIMALLA ASIOITA LÄPI. Niin kauan että se lapsen vääristetty ymmärrys löytää uudet, terveemmät polut.

AP, olen itse lopettamassa nyt 7 vuotta kestäneen terapian, ja vasta nyt voin selkä suorana sanoa tervehtyneeni. Matkalla on kuitenkin kuvaamasi kaltaisia tilanteita ollut, varsinkin alkuun todella paljon. Vaikeiden asioiden avaaminen sattuu/ahdistaa/pelottaa. Ja siksi ne mielellään lakaisisi maton alla (varsinkin kun idiootit sellaista neuvoo) Ole rohkea, koeta jaksaa setviä ne vaikeat asiat. Voin taata että hetken päästä,se helpotus alkaa tulla. Toki minulla ainakin aaltoili, eteen tuli toisinaan asioita jotka nostatti taas pintaa ahdistukseen.

Hoito on ollut pitkä. Mutta sen arvoinen. Seison niin tukevilla jaloilla nyt ja silti nöyränä. Ei helppoa ole ollut. Mutta onnekseni jaksoin. Olen ylpeä siitä. Kun vielä oppis idioottien kommentit ottamaan olan kohautuksella...siihen saattaa mennämaikaa

 

[.....]

Voisit tunkea diagnoosisi sinne minne aurinko ei paista. Että ihmisten idiotismi suututtaa.

Meitä on olemassa joiden lapsuus todellakin on ollut traumaattinen. Ja joka on muovannut takaraivoon sellaisia asiota joita todellakaan ei siivuttamalla hoideta. Kyse on käytännössä aivopesun tapaisesta ilmiöstä. JA SIITÄ EI PÄÄSE KUIN PUIMALLA ASIOITA LÄPI. Niin kauan että se lapsen vääristetty ymmärrys löytää uudet, terveemmät polut.

AP, olen itse lopettamassa nyt 7 vuotta kestäneen terapian, ja vasta nyt voin selkä suorana sanoa tervehtyneeni. Matkalla on kuitenkin kuvaamasi kaltaisia tilanteita ollut, varsinkin alkuun todella paljon. Vaikeiden asioiden avaaminen sattuu/ahdistaa/pelottaa. Ja siksi ne mielellään lakaisisi maton alla (varsinkin kun idiootit sellaista neuvoo) Ole rohkea, koeta jaksaa setviä ne vaikeat asiat. Voin taata että hetken päästä,se helpotus alkaa tulla. Toki minulla ainakin aaltoili, eteen tuli toisinaan asioita jotka nostatti taas pintaa ahdistukseen.

Hoito on ollut pitkä. Mutta sen arvoinen. Seison niin tukevilla jaloilla nyt ja silti nöyränä. Ei helppoa ole ollut. Mutta onnekseni jaksoin. Olen ylpeä siitä. Kun vielä oppis idioottien kommentit ottamaan olan kohautuksella...siihen saattaa mennämaikaa

Joo, vaikuuttaa selkeästi siltä, että menetelmä on toiminut hyvin ja olet nykyään tasapainoinen ja onnellinen ihminen

 

[vierailija]

Mä olen käynyt psykiatrin juttusilla keskenmenojen jälkeen. Oli muutenkin jonkin asteista masennusta. Yritti myös tuota että lähdetään sinne parinkymmenen vuoden taa kaivelemaan asioita. En halunnut. Mä olen ne jutut itse käynyt läpi ja sillä hyvä. En olisi hyötynyt mitään siitä että niitä asioita ois pyöritelty käynnistä toiseen.
Olen ne jättänyt taakseni ja elämä jatkuu.
Mua helpotti se kun tajusin, että menneestä en pysty mitään muuttamaan. Se mitä on silloin tapahtunut, on mennyttä. Tämä hetki on nyt! Ja mä en anna haamujen murskata itseäni.

Eli raavit vaan pintaa. Pahat asiat on meissä pintaa syvemmällä. Eli esim totuttuina ajattelu/toiminta/reakriotapoina. Varsinkin lapsuuden traumat näkyy esim "ylireagointin" hyvin normasleihinkin tilanteisiin. Nämä usein kuluttavia, varsinkin henkisesti. Ja serlaisia joista ei todellakaan pääse vain lakaisemalla vanhat maton alle. Joo, varmadti jos trauma on se että äiti kerran tukisti. Sen voi jättää taakseen. Mutta jos taustalla on mittavaa "aivopesu", toistuvaa turvattomuutta, väkivaltaa tms. Niin niitä jälkiä ei pyyhitä sanoilla "lopeta vatvominen"

Toivon mukasn sulla taustalla vain pikkutraumoja ja keskenmeno. Selvinnet loppuelämän vaikka et aiheita käsittelekään. Mutta jos pahempaa taustalla niin seuraavan masennusjakson aikana uskalla kaivella mennyttä.

 

[vierailija]

Joo, vaikuuttaa selkeästi siltä, että menetelmä on toiminut hyvin ja olet nykyään tasapainoinen ja onnellinen ihminen

Olen. Ainostaan kaltaisesi keittipsykologit ärsyttää. Ja se sallittakoon eikös niin. Maton alle lakaisu kun ei ole ratkaisu esim lapsen hyväksikäytetylle.

 

[vierailija]

Eli raavit vaan pintaa. Pahat asiat on meissä pintaa syvemmällä. Eli esim totuttuina ajattelu/toiminta/reakriotapoina. Varsinkin lapsuuden traumat näkyy esim "ylireagointin" hyvin normasleihinkin tilanteisiin. Nämä usein kuluttavia, varsinkin henkisesti. Ja serlaisia joista ei todellakaan pääse vain lakaisemalla vanhat maton alle. Joo, varmadti jos trauma on se että äiti kerran tukisti. Sen voi jättää taakseen. Mutta jos taustalla on mittavaa "aivopesu", toistuvaa turvattomuutta, väkivaltaa tms. Niin niitä jälkiä ei pyyhitä sanoilla "lopeta vatvominen"

Toivon mukasn sulla taustalla vain pikkutraumoja ja keskenmeno. Selvinnet loppuelämän vaikka et aiheita käsittelekään. Mutta jos pahempaa taustalla niin seuraavan masennusjakson aikana uskalla kaivella mennyttä.

Keskenmenoja, useita.
Lisäksi olin koulukiusattu, alkoholisti vanhemmat, isä riehui kotona välillä aseen kanssa, yritti jokusen kerran tappaa äitini (menin väliin näihin tilanteisiin) ym. pientä.
Aihetta masennukseen ja vaikka mihin olisi.
Mutta tiedätkö, mä tajusin että mun vanhemmat oli/on sairaita. En minä.

 

[vierailija]

Keskenmenoja, useita.
Lisäksi olin koulukiusattu, alkoholisti vanhemmat, isä riehui kotona välillä aseen kanssa, yritti jokusen kerran tappaa äitini (menin väliin näihin tilanteisiin) ym. pientä.
Aihetta masennukseen ja vaikka mihin olisi.
Mutta tiedätkö, mä tajusin että mun vanhemmat oli/on sairaita. En minä.

Kyllä. mutta poistaakp se ne sun aivoihin iskostuneet tavat reagoida? tai tuntea ? Järkeistäminen on helppoa.

Jos se riittää niin hyvä niin. Mutta jos ja mahdollisesti kun taas masennut niin järkiperäistyksen lisäksi uskalla ne hankalat jutut vielä läpikäydä. Sitä kautta pääset kiinni oikeisiin masentumisen syihin. Siksihän pääsääntöisesti kaikki osaavat terapeutit tähän penkomiseen kehotta.

 

[.....]

Kyllä. mutta poistaakp se ne sun aivoihin iskostuneet tavat reagoida? tai tuntea ? Järkeistäminen on helppoa.

Jos se riittää niin hyvä niin. Mutta jos ja mahdollisesti kun taas masennut niin järkiperäistyksen lisäksi uskalla ne hankalat jutut vielä läpikäydä. Sitä kautta pääset kiinni oikeisiin masentumisen syihin. Siksihän pääsääntöisesti kaikki osaavat terapeutit tähän penkomiseen kehotta.

Joo, onhan se parempi oikein väenvängällä kaivaa niitä ongelmia ja vatvoa ja syytellä ja tuhlata elämästään kymmenen vuotta itsesäälissä kierimiseen, sen sijaan että hyväksyisi sen, että menneisyyttään ei voi muuttaa, mutta tulevaisuutensa voi.

 

[vierailija]

Keskenmenoja, useita.
Lisäksi olin koulukiusattu, alkoholisti vanhemmat, isä riehui kotona välillä aseen kanssa, yritti jokusen kerran tappaa äitini (menin väliin näihin tilanteisiin) ym. pientä.
Aihetta masennukseen ja vaikka mihin olisi.
Mutta tiedätkö, mä tajusin että mun vanhemmat oli/on sairaita. En minä.

Olet kuin minä. 10 vuotta sitten. Hyvin samoja kokemuksia, ajatuksia. Tiesin olevani vahva, jättänyt taakse paljon pahaa ja tajunnut ettei syy ollut minussa. Masennuskin meni babybluesin piikkiin.

4 vuotta sitten romahdin. Masennus iski uudelleen kuin salama kirkkaalta taivaalta. Nyt edelleen parantumassa, askel askeleelta. En jaksanut olla enää järkevä. Ja vahva.

Kateellinen olen teille joille päätös vanhan vatvomisen lopettamisesta riittää. Mun jäljet on paljon syvemmällä.

 

[vierailija]

Joo, onhan se parempi oikein väenvängällä kaivaa niitä ongelmia ja vatvoa ja syytellä ja tuhlata elämästään kymmenen vuotta itsesäälissä kierimiseen, sen sijaan että hyväksyisi sen, että menneisyyttään ei voi muuttaa, mutta tulevaisuutensa voi.

Sä et nyt vain tajua. Kyse ei todellakaan ole itsesäälissä vatvomisesta, tai uhriutumisesta. Saati että elämä menisi hukkaan. Vaan siitä että oppii itsestää ja tunnistaan omia käytös/ajattelumalleja... äh, mahdoton selittää ihmiselle jolla ei ilmeisesti ole mitään hajua mistä puhuu...

Tulevaisuuttaan ei voi muuttaa jos pahan olon syitä ja "trikkereitä" ei tunne tahi tiedä..voihan sitä posottaa menemään ja toivoo parasta. Tai sitten uskaltaa van kohdata vaikeat asiat ja käsitellä ne pois päiväjärjestyksestä.

Mistä muuten kumpuaa tuo sun ajatus että vaikeiden aiheiden kohtaaminen ja käsittely = itsesäälissä rypemistä ja elämän hassaamista?

 

[vierailija]

Joo, onhan se parempi oikein väenvängällä kaivaa niitä ongelmia ja vatvoa ja syytellä ja tuhlata elämästään kymmenen vuotta itsesäälissä kierimiseen, sen sijaan että hyväksyisi sen, että menneisyyttään ei voi muuttaa, mutta tulevaisuutensa voi.

Näin mäkin aattelen.

Mä tunnen ja reagoin asioihin ihan normaalisti. Vaikka elämässä olis kuinka stressaavia tai inhottavia asioita, niin en mä vedä niitä yli. Otan ne vastaan ihan semmoisina kuin ne tulee ja hoidan ne. En jää vatvomaan että miksi tässä kävi näin tai miksi taas minä. Elämästä selviää kun katsoo eteenpäin. Elämä pysähtyy jos elää menneessä.

 

[.....]

Sä et nyt vain tajua. Kyse ei todellakaan ole itsesäälissä vatvomisesta, tai uhriutumisesta. Saati että elämä menisi hukkaan. Vaan siitä että oppii itsestää ja tunnistaan omia käytös/ajattelumalleja... äh, mahdoton selittää ihmiselle jolla ei ilmeisesti ole mitään hajua mistä puhuu...

Tulevaisuuttaan ei voi muuttaa jos pahan olon syitä ja "trikkereitä" ei tunne tahi tiedä..voihan sitä posottaa menemään ja toivoo parasta. Tai sitten uskaltaa van kohdata vaikeat asiat ja käsitellä ne pois päiväjärjestyksestä.

Mistä muuten kumpuaa tuo sun ajatus että vaikeiden aiheiden kohtaaminen ja käsittely = itsesäälissä rypemistä ja elämän hassaamista?

Kyllä se elämä menee vähän hukkaan, jos jotain menneitä negatiivisia juttuja vatvoo kymmenen vuotta päivästä toiseen. Ei niitä ikäviä juttuja tarvitse maton alle lakaista, mutta ei niihin pidä myöskään tarpeettomasti takertua.

Ja käsitys tulee siitä, että olen useammankin kohdalla nähnyt juuri niin käyvän. Oikeasti monen ongelma on siinä, että liikaa vain kelaa menneitä ja tuntojaan ja miettii joka ainoaa käyttäytymismalliaan ja tuntemustaan ja mistä ne johtuvat jne jne ja koko maailma pyörii vain sen oman minuuden ympärillä.

 

[.....]

Näin mäkin aattelen.

Mä tunnen ja reagoin asioihin ihan normaalisti. Vaikka elämässä olis kuinka stressaavia tai inhottavia asioita, niin en mä vedä niitä yli. Otan ne vastaan ihan semmoisina kuin ne tulee ja hoidan ne. En jää vatvomaan että miksi tässä kävi näin tai miksi taas minä. Elämästä selviää kun katsoo eteenpäin. Elämä pysähtyy jos elää menneessä.

Hyvin sanottu.

 

[Lispetti]

Keskenmenoja, useita.
Lisäksi olin koulukiusattu, alkoholisti vanhemmat, isä riehui kotona välillä aseen kanssa, yritti jokusen kerran tappaa äitini (menin väliin näihin tilanteisiin) ym. pientä.
Aihetta masennukseen ja vaikka mihin olisi.
Mutta tiedätkö, mä tajusin että mun vanhemmat oli/on sairaita. En minä.

Tässä on ydintä.

Pitäisi osata antaa anteeksi (helpottaa omaa oloa) ja ymmärtää, että vanhemmatkin voivat olla sairaita. Jotkut vanhemmat eivät ole saaneet hyviä eväitä elämälleen etc.

Jokainen voi tehdä elämästään sellaisen kuin haluaa - tietysti on joitain rajoitteita.
Tulisi miettiä mikä tekee onnelliseksi ja tyytyväiseksi (arvot) ja kulkea sitä kohti.

 

[Cucumber]

Sä et nyt vain tajua. Kyse ei todellakaan ole itsesäälissä vatvomisesta, tai uhriutumisesta. Saati että elämä menisi hukkaan. Vaan siitä että oppii itsestää ja tunnistaan omia käytös/ajattelumalleja... äh, mahdoton selittää ihmiselle jolla ei ilmeisesti ole mitään hajua mistä puhuu...

Tulevaisuuttaan ei voi muuttaa jos pahan olon syitä ja "trikkereitä" ei tunne tahi tiedä..voihan sitä posottaa menemään ja toivoo parasta. Tai sitten uskaltaa van kohdata vaikeat asiat ja käsitellä ne pois päiväjärjestyksestä.

Mistä muuten kumpuaa tuo sun ajatus että vaikeiden aiheiden kohtaaminen ja käsittely = itsesäälissä rypemistä ja elämän hassaamista?

Mieki yritän vääntää rautalangasta.
Itsekin olen yrittänyt vain porhaltaa menemään sen suuremmin pohtimalla menneitä. Ja olen kerta toisensa jälkeen palannut samaan, itselleni epäsuotuisaan tilanteeseen. En elä elämää, jota haluaisin, koska siellä menneisyydessä olen oppinut käytösmalleja, ja vääriä totuuksia itsestäni, jotka estävät minua elämästä esimerkiksi läheisessä parisuhteessa. Ja kyllä, jotta voisin valita toisenlaisen tien, minun on möyhittävä sitä menneisyyttä. Tällä hetkellä ymmärrän jo, miksi teen itselleni epäedullisia valintoja, mutta eri tavalla toimiminen tuottaa edelleen suurta ahdistusta ja tuskaa. Välistä tuntuu, että olisi todellakin helpompi vain lyödä luukku kiinni, ja jatkaa sokeana matkaa, mutta se tarkoittaisi loppuelämäksi rajoittunutta, yksinäistä elämää. Ja toivon itselleni parempaa.

Mutta älkäämme tuomitko tätä yhtä suuren luokan pösilöä, sillä hän ei tiedä, mistä puhuu.