joulusiivous tehty toissapäivänä.
mulla ei ole tapana puunata kaappeja myöten nurkkia, eli ihan perus imurointi, pintojen pyyhkiminen, tavarat paikoilleen, lattian pesu, vessan pesu. saunan pesu jäi tälle tai huomiselle kun ei saunottu sit kotona niin en jaksanut ottaa stressiä asiasta..
kuitenkin, oltiin eilinen reissussa ja lapsikin vielä isällään et edes sen joululahjaröykkiöt ei oo tänne ilmestyny ja tää kämppä on kun pommin jäljiltä!!!
jos aloitetaan tuulikaapista, niin mies kaato vahingossa kenkätelineen ja jätti kengät levälleen.
tullaan eteiseen jonka matto on ihan paperisilpussa (kiitos koiran) ja eteisen lipaston päällinen on aivan täynnä tavaraa avaimista deodoranttiin ja papereihin.
keittiön lattioilla on kilo koiran ruokaa (papanoita) kun koira syödessään tiputtelee niitä ympäriinsä. koiran vesikipon alla ollut sanomalehti on riekaleina ympäriinsä.
tiskipöydällä on tän päivän astiat ja tasoilla tyhjiä mehutölkkejä, tyhjä voirasia, foliorulla, keittiöpyyhe mytyssä ja murusia joka puolella.
olkkarin matto on ihan rullalla, sohvanpäällisetn roikkuu rumasti, taas on pölykerros hyllyssä, lattialla roskaa ja likaa kun mies lämmitti takan.
makkarissa pojan sänky on hautautunut tavaroiden alle, oman sängyn petivaatteet on aivan sykkyrällä ja roikkuu pitkinpoikin, matto on rullalla ja koira on levittänyt petinsä ympäriinsä.
oikeesti mä en kestä, mä en jaksa, mä en halua, mua itkettää.
ja miehelle kun tätä sanoin, niin se veti herneet nenään ja lähti koiran kaa meneen.
saakeli kun se on kasvatettu niin kieroon et kotityöt on naisten hommia ja mä en saa sitä tekeen mitään, mä kohta jätän sen, niin paljon ottaa päähän tää kyökkipiikana olo!!!!
|O :'(
että mukavia joulunpyhiä.. :ashamed: :ashamed: :ashamed: :ashamed: :ashamed: :ashamed: :ashamed: