SIIRRYTÄÄN TÄSTÄ KETJUSTA IHAN UUTEEN!!!!

  • Viestiketjun aloittaja Turkilmas
  • Ensimmäinen viesti
Turkilmas
Tästä jo moneen otteeseen toitotin viikonloppuna. Mutta siis tästä päivästä lähtien alkaa läskin sulatus. En voi mitenkään rajuja ratkaisuja tehdä kun kerran imetän, mutta toki voin silti katsoa mitä suuhuni pistän.

Onko kavereita mulle laihduttajiksi? Eilen jo pinouduin yhteen, mutta itsekkäästi ajattelin tehdä oman aloituksen asiasta. Löytyy näet ketju paremmin :D .

Tein myös päiväkirjan, jonne paljastin karun totuuden kuvien muodossa. Ajattelin sitä päivitellä ja ihastella miten profiilini kapenee :saint: .

Tulkaas kaikki mun kanssa sankoin joukoin laihduttamaan, kilo tai 50, sama se kunhan saadaan tukea toisiltamme!
 
Meinaan laihduttaa raskauskiloni. Tosin ei aio tehdä sen eteen mitään kummenpia. Viimeksi yli 20kg lähti puolessa vuodessa imettämisellä. Toivottavasti myös nyt. Haaveissa kyllä olisi muutama kiva vanha vaate, mutta sitä varten pitäisi ennen raskautta olevasta painosta tiputtaa 8kg. Minun kunnianhimollani tuo jää haveeksi :D

Itseasiassa voisin laihduttaa ennen raskautta olevasta lähtöpainostani 14kg ja olisin edelleen taulukoiden mukaan normaalipainoinen, mutta ei minusta koskaan taida enään tulla 44kg :whistle:
 
pienenhetken pikaseen
tuleeko tästä sellanen pino, minkä aijemmin joku harmaa aloitti? :)
mä voin tulla tällasena ikuisena kiinteyttäjänä mukaan, jos sopii :D muutama kilokin sais vielä tippua, mutta ennenkaikkea se säännöllinen liikunta pitäis taas saada kuvioihin mukaan...

tänään tosin kävin muutaman kilsan reippaan lenkin aamusella, rattaita työntäen ja niistä tuleeki jo aika kiva lisäpaino :D
 
Mä aloitin viikko sitten laihiksen :wave:
Vielä hyvällä mielellä vailla masennusta lasken kaloreja. Lähtöpaino 65kg, tavoite ainakin 57kg (tai niin paljon kun yks käyttämätön/mahtumaton vaateparsi vaatii :p )
Liikunta todella vähäistä, siihen pitäs panostaa enemmän ja varsinkin vattalihaksiin :kieh:
 
katti
Ikuinen "laihduttaja" ilmottautuu.
Mutta nyt ihan oikeasti aion saada nämä himputin kilot pois!!! Että kehtais taas katsoa peiliin...

10kg sais lähteä, ja että olisin oikeasti hoikka niin 15kg... On siinä hommaa... Huh huh... Mutta oikeasti aion olla vielä jonain päivänä yhtä hoikka kuin joskus 17v (nyt olen siis 25v ja läski ja rupsahtanut :( ) 2 lapsen äiti. Että pakko se on jo ottaa itseään niskasta kiinni ihan kunnolla! Nämä 4v kotonaoloa ovat tehneet aika huonoa kropalle :(
 
Minä meinaan jatkaa tällä uudella ruokavaliollani myös sitten synnytyksen jälkeenkin, diabeteshoitajakin suositteli sitä. Koska kroppani jatkaa laihtumista raskaudesta huolimatta, on aika todennäköistä, että sama jatkuu myös imetysajankin. Ylipainoa mulla tosin ei liikoja ollut ennen raskauttakaan, ihan bmi:n rajoilla olin,,,
 
Turkilmas
Meitä on jo 4, hienoa =) . Ja pienenhetken, juu eilisestä sain kimmokkeen. Kun en sen ketjun nimeä edes enää muistanut :ashamed: .

Eli tänne sitten vaan raportoimaan aina edistysaskeleet, syömiset, liikunnat...mitä vaan haluaa.

Mä ajattelin ainakin ottaa tästä maanantaista punnituspäivän. Eli joka maanantai vaaka kertoo (iloisen) totuuden. Tänään se oli kaukana iloisesta...mutta joskus vielä :D .

Ajattelin myös että voin laittaa yksärillä osoitteen päiväkirjaan kiinnostuneille. Sinnekin voi raportoida omia tuloksiaan yms. jos ei tänne julkiselle halua laittaa...
 
No minä laihdutan myös. Ajalla loka-maaliskuu sain jo -15kg pois, mutta kevään ja kesän aikana tuli muutama kilo takasin. Ekan viikon pudotus oli -1.5kg, huomenna selviää mikä on toisen viikon tulos, joten katsotaan :) Tarkoitus olis saada -30kg kaikenkaikkiaan pois.
 
:wave: Täällä yks. Täytyy tunnustaa että en tiedä paljonko painan...Mutta lievää ylipainoa varmasti ainakin. Ja nää kilot on etenkin vyötäröllä. Äkkiseltään mietittynä -10kg ois HURJAN MAHTAVAA! Mutta -5kg kelpaa myös ihan hyvin =) Oon muutes imettänyt pitkään kumpaakin lasta ja mulla ei kummankaan imetyksen aikana kilot karisseet :(
 
mustaudun, niin löydänkin tämän ketjun vielä :)

Vaaka näyttää 72.8kg ja lopullinen tavoite olisi (sitten joskus) 59kg.
Kun nyt ensin vaikka pääsisi 65 kiloon niin hyvä olisi.
Ajattelin aloittaa karppaamalla (tällä kertaa ;) ) tai sitten voi olla että vedän alkuun starttina kehiin viikon kaalisoppadieetin, sillä ainakin lähtisi nopsaan muutama kilo jos jaksaisi sitä noudattaa. Tänään en jaksanut aloittaa muuta kun jätin hiilarit kokonaan pois.
 
Sä laitoit että kilo tai 50 eli määrällä ei väliä, pääsenkö mäkin siis mukaan armas ystäväni? B)

Ja sorry menee ihan OT, mut mikä kuva sulla profiilissa on? Näyttää ihan sun pikkusiskolta mut varmaankin oot ite kuvassa vaiko? Mä vaan en yhtään muista sua tuon näköisenä... Siis noin pitkät hiukset ja kaikki =)
 

Yhteistyössä