sietämätön tilanne...

[annika]

tiedän, että ei kumpikaan toimi järin aikuismaisesti ja fiksusti, en tarvitse moraalisaarnoja tai ilkeilyitä, mutta mä haluan jonnekin purkaa tän pahan olon......
ollaan miehen kanssa rakennettu yli kaksi vuotta meidän taloa. kumpikin tiesi mitä se rumba tuo tullessaan (mies tekee sitä myös työkseen ja mun suvussa on paljon rakentajia plus että moni kaveripariskunta on rakentanut.)
mies kuitenkin käänsi jossain vaiheessa koko homman omaksi projektikseen, lakkasi kertomasta minulle missä mennään ja kun kyselin ja koitin osallistua, niin mies vaan tiuski. olin vaan tiellä ja tuli hirveitä riitoja. mies oli yliväsynyt ja mä turhautunut kun kulutin iltoja peukaloita kotona pyörittelemällä kun lapsi nukkui. vihdoin koitti aika kun pystyin osallistumaan konkreettisesti; villotin, maalasin, naulasin ja siivosin, lapsi kulki hyvin mukana ja meillä meni paremmin kun aikoihin. sitten taas jossain kohtaa alkoi mennä sukset raksalla ristiin, riideltiin raksalla ja kotona. mies oli aivan yliväsynyt, mutta ei suostunut pitämään raksavapaita. silloin sille sanoin, että asiat tärkeysjärjestykseen, mitä iloa siitä talosta on jos sitä on tehty verenmaku suussa ja lopputuloksena avoero ja burn out?! mies sit piti kaks raksavapaata, mutta siitä ei tullut mitään, oli niin pirun kiukkunen ja tiuski koko ajan mitä olis sinä aikana voinu raksalla tehdä. mies lakkasi puhumasta mulle asioistaan, meidän seksielämä lopahti ja se vaan huusi ja kiukutteli. lauantaina sitten toivoin, että olisi illan mun kanssa kotona et olis kiva herätä äitienpäivänä hyvin levänneenä. mies kotiutui lauantaina kolmelta yöllä, oli ollut raksalla kaljottelemassa kavereidensa kanssa ja tiesi että mä odotan kotona. se jäi sitten makaamaan krapulassa ja mä lähdin lapsen kanssa mummorinksoille. illalla sitten annoin aivan tyynenä miehelle sormuksen ja sanoin, että mun paskaämpärin laidat tuli nyt vastaan, mä en jaksa enää. sen jälkeen me ei olla puhuttu mitään. mä en ole nähnyt miestä sen jälkeen, havahduin eilen illalla kun se tuli kotiin (nukkuukin eri huoneessa.. ) ja sit se olikin aamulla lähtenyt ennenkun me lapsen kanssa herättiin ja vieläkään ei ole kotiin tullut. en tiedä missä se on ja koska se tulee. haluaisin niin soittaa sille, mutta.. ei ole sanoja. oikeasti meidän talo on viittä vaille valmis, jos nyt erotaan, niin koko tämä aika on ollut ihan turhaa?! jos nyt luovutetaan. muttakun ei vaan enää jaksa. oikeesti. mua pelottaa et me erotaan oikeasti, mutta mua myös pelottaa et jatketaan yhdessä ja tuhlataan elämämme olemalla onnettomia. pää on niin sekaisin.

 

[minä]

soita ja ehdota että istutte naamatusten ja puhutte..puhutte niin kauan että asiat selviää.se on ainut hyvä vaihtoehto varmaan..tsemppiä.

 

[Gluteus maximus]

tämän takia me ei koskaan aloiteta rakennusprojektia. En suostu missään nimessä! Mies on useasti ehdottanut, mutta olen sanonut että en suostu. Mieluummin asun suhteellisen onnellisessa parisuhteessa liian pienessä kolmiossa kuin yh:na ylisuuressa omakotitalossa. Meillä mies nimittäin ei jättäisi projektiaan hetkeksikään ja on muutenkin stressaantuvaa sorttia ja tekee töitä vuorokauden ympäri. En osaa sanoa muuta kuin, että puhukaa, puhukaa ja puhukaa. Jos sekään ei auta niin sitten lusikat jakoon.

 

[vieras]

Olet ihan oikein kyllä tehnyt. Jokaisella on rajansa, ja sinun mittasi on nyt tullut täyteen. Ymmärrän täysin. Ota vähän etäisyyttä, ja anna sen olla. Älä kerjää huomiota, ja katso tuleeko se tomppeli järkiinsä. Jos ei sen verran ota sinua huomioon, niin en kyllä jaksaisi tuollaisen itsekkään ihmisen kanssa olla! Sinuna lähtisin vaikka äitini luo muutamaksi päiväksi, jotta viesti menis perille.

 

[:(]

voi että.. onpa ikävää.. eikä varmasti yhtään auta jos sanon et kuulostaa aika normaalille, mitä olen juttuja kuullut ja lukenut niin kyllä talonrakentaminen koettelee parisuhdetta tosi paljon...

mieti nyt mitä oikeasti haluat. olette kumpikin nyt väsyneitä ettekä välttämättä järjellä nyt ajatele/toimi. Yritä saada mies pysähtymään ja jutelkaa asiasta rauhassa. ole sinä se aikuinen joka alkaa asiasta keskustelemaan ja lopettaa mykkäkoulun. jos keskustelu kahdestaan ei onnistu niin käykää parisudeterapeutilla.

haleja.. kyllä asiat vielä selviää..

 

[Neuvon antaja]

soita ja ehdota että istutte naamatusten ja puhutte..puhutte niin kauan että asiat selviää.se on ainut hyvä vaihtoehto varmaan..tsemppiä.

Niin ja sitten teiän kyl pitää osata puhua ja mitä teiän lapsi aattelee ku sais vanhempana tietää et on käyny silleen (en sit tiiä mitä teiän lapsi on et sori jos se on jo vanhempi sain sellasen käsityksen et se on vauva) mut teiän pitää puhuu

 

[ap]

oon niin jäärä että en pysty soittaa kun itse kerran annoin sille sormuksen käteen ja sanoin soromnoo, en varmana soita sille ja kinua kotiin :ashamed: mä tiedän et ihan lapsellista ja typerää, mut en todella halua soittaa... kun kerta haluan antaa sille opetuksen et mua ei kohdella miten tahansa.... että pitääkin olla hankalaa.
kiitos kaikille tuesta ja ymmärryksestä

 

[saman kokenut]

toi on kuin meidän avioliitosta! se, että pääsee niin tulehtuneeksi välit, menee sen korjaamiseen aikaa ja paljon. Meidän vastaavasta episodista on kulunut jo 3 vuotta. Yhä joskus selvitellään välejä ko.aikaan liittyen. Pahinta oli se seisokkivaihe raksalla, kun ei tehty mitään (sattui pieni vahinko ja kuivateltiin sementtejä tupla-tupla aikoja). Silloin kerättiin voimia (voiko niin sanoa, kun paineet huudettiin ulos, itkettiin, paiskottiin ovia, sovittiin ja taas lähdin ovet paukkuen ukon paskamaisuuden vuoksi ja taas palasin parin tunnin päästä kotiin nukkuun sohvalle). Kun meillä menee hyvin (ainahan meillä nykyisin ), ollaan todella onnellisia! Miestä vaihtamalla ei parane, ei ainakaan mun elämä. Mies on juuri se, jonka haluan olevankin. Vaikeudet kasvatti meitä enemmän yhteen. Olisi voinut käydä niinkin, että lähdetään eri suuntiin. Välillä ns.vihasin miestäni. Ne oli vain siihen rankkaan tilanteeseen liittyviä tunteita. Puhuminen ja puhuminen ja lepo auttaa. Näytä tää ketju hänelle. Auttaisiko? Perheneuvola?

 

[ap]

toi on kuin meidän avioliitosta! se, että pääsee niin tulehtuneeksi välit, menee sen korjaamiseen aikaa ja paljon. Meidän vastaavasta episodista on kulunut jo 3 vuotta. Yhä joskus selvitellään välejä ko.aikaan liittyen. Pahinta oli se seisokkivaihe raksalla, kun ei tehty mitään (sattui pieni vahinko ja kuivateltiin sementtejä tupla-tupla aikoja). Silloin kerättiin voimia (voiko niin sanoa, kun paineet huudettiin ulos, itkettiin, paiskottiin ovia, sovittiin ja taas lähdin ovet paukkuen ukon paskamaisuuden vuoksi ja taas palasin parin tunnin päästä kotiin nukkuun sohvalle). Kun meillä menee hyvin (ainahan meillä nykyisin ), ollaan todella onnellisia! Miestä vaihtamalla ei parane, ei ainakaan mun elämä. Mies on juuri se, jonka haluan olevankin. Vaikeudet kasvatti meitä enemmän yhteen. Olisi voinut käydä niinkin, että lähdetään eri suuntiin. Välillä ns.vihasin miestäni. Ne oli vain siihen rankkaan tilanteeseen liittyviä tunteita. Puhuminen ja puhuminen ja lepo auttaa. Näytä tää ketju hänelle. Auttaisiko? Perheneuvola?

voi kun mekin selvittäis.. kiitos tästä viestistä, oli ihana lukea rehellinen selviytymistarina *halaus*

 

[mam]

luuleen, että miehesi on väsynyt ja odottaa että annat hänelle kiitosta rakentamisesta. tai sitten vaan teille on tullut arki vastaan ja miehesi haikailee muiden perään. kavereiden kanssa juominen, omilla teillä pysyminen kaikki viittaa siihen. ikään kuin pikku hiljaa ajetaa miehet toisten naisten luo. Kuka nyt kotona viihtyy kun koko ajan pitäisi keskustella ja puida suhdetta, kun haluaisi levätä.
ehkä tekstissäni on vähän ironiaa, näin kuitenkin kävi meille. ero tuli .

 

[ap]

luuleen, että miehesi on väsynyt ja odottaa että annat hänelle kiitosta rakentamisesta. tai sitten vaan teille on tullut arki vastaan ja miehesi haikailee muiden perään. kavereiden kanssa juominen, omilla teillä pysyminen kaikki viittaa siihen. ikään kuin pikku hiljaa ajetaa miehet toisten naisten luo. Kuka nyt kotona viihtyy kun koko ajan pitäisi keskustella ja puida suhdetta, kun haluaisi levätä.
ehkä tekstissäni on vähän ironiaa, näin kuitenkin kävi meille. ero tuli .

tiedän, että mieheni on väsynyt, mutta kiitosta on kyllä riittänyt ihan oikeasti mun osalta hyvin paljon. mitään toisia naisia ei tässä kuviossa ole (missä välissä se ehtis ees?! )
ei mun mies ole mikään baareissa kavereiden kanssa hilluja, se ottaa raksalla "talkookaljaa" työnteon ohessa viikonloppuisin ja saattavat jäädä sinne istuskeleen, tuskinpa sinne ees mitään varteenotettavia naisia eksyis
sen ei pidä koko ajan puida suhdetta ja keskustella vaan saa todellakin levätä -lepäiskin.

olen pahoillani että teille tuli sitten ero
katsotaan miten meidän käy.... :/

 

[Agua]

Ymmärrän filiksiäsi ja turhautumistasi MUTTA, ymmärrän myös miestäsi (meillä sama tilanne 4 v sittten, tosin raksalla oli ulkopuoliset työmiehet suurimmaksi osaksi).
Uskon että miehesi kokee, että koska hän uhrautuu niin paljon yhteisen hyvän eteen, niin ei hän kertakaikkiaan suostu ja kykene enää ottamaan sinulta vastaan mitään vaatimuksia yhteisestä ajasta jne. Miehet, niinkuin naisetkin ovat huomionkipeitä ja varmaankin miehesi haluaisi kovasti kiitosta työstään mitä tekee yhteisen tulevaisuutenne hyväksi. Pitkät raksapäivät ovat jumalattoman kuluttavia ja rankkoja, eikä hänellä varmaankaan ole energiaa enää mihinkään muuhun...ja niinkuin sanoit, burn outikin voi olla lähellä, ihan oikeasti.

Miehesi pitäisi antaa sinun auttaa häntä, eikä hänen pitäisi purkaa väsymystään sinuun. Mutta jos hän on totaalisen loppu, niin hän ei kykene muuhun kuin purkamaan vaäsymystään ja kiukkuaan läheisilleen.
Uskon ja toivon, että saatte asianne selvitettyä ja yritä sinä olla se vahva joka antaa periksi. Myönnä omat virheesi, jos ei niitä ole, niin keksi vaikka Se monesti laittaa toisenkin ajattelemaan.

 

[vieras]

tämän takia me ei koskaan aloiteta rakennusprojektia. En suostu missään nimessä! Mies on useasti ehdottanut, mutta olen sanonut että en suostu. Mieluummin asun suhteellisen onnellisessa parisuhteessa liian pienessä kolmiossa kuin yh:na ylisuuressa omakotitalossa. Meillä mies nimittäin ei jättäisi projektiaan hetkeksikään ja on muutenkin stressaantuvaa sorttia ja tekee töitä vuorokauden ympäri. En osaa sanoa muuta kuin, että puhukaa, puhukaa ja puhukaa. Jos sekään ei auta niin sitten lusikat jakoon.

Nimenomaan, meilläkään ei tulla KOSKAAN rakentemaan taloa. En pysty ymmärtämään miten se voisi olla sen arvoista. Mun ympärillä ihmiset on olleet eron partaalla ihan vaan remontinkin seurauksena. Me miehen kanssa ollaan yksi remppa tehty, mutta aika pieni ja sekin kolme kuukautta sai meidät niin stressitilaan, ettemme halua koskaan enää kokea vastaavaa. Nyt kun etsimme uutta kämppää niin olemme tyytyväisinä ja onnellisina maksamassa valmiista (vain pikkuremppaa voidaan tehdä, esim. maalausta)! Meidän perherauha on tärkeämpää kuin rahansäästö.