Seurakunnan päiväkerhosta

Alkuperäinen kirjoittaja Lionheart:
Alkuperäinen kirjoittaja äiti 40plusplus:
miettikääs muuten sitä mitä se kerhoilu maksaisi jos ei sitä srk kustantaisi??? Jos sen yhtä ilmaiseksi saa kuka vaan pyräytettyä pystyyn, siitä vaan.
Tai talkooperiaatteella muutaman äidin rinki pyörittämään hommaa vuoroin kunkin kotona. ei siinä muuta kuin vuoroin tarjoaisi toisille äideillekin kahvit ja antaisi kullanmurunsa lelut muidenkin käyttöön. MUTTA siinähän on se pointti että lapsi toki saa seuraa mutta äiti ei saa vapaa-aikaa.
kumpi tärkeämpää lapsen virikkeet vai äidin laatuaika oman itsensä seurassa? Kumpaa oikeasti tarkoitetaankaan????
Kerhoissa arvokasta on myös ryhmässä toimiminen ja vieraan ohjaajan ohjeiden mukaan toimiminen. Minulle ei ainakaan kolmevuotiaan kahden tunnin kerho kovin paljon vapaa-aikaa suonut, yleensä kolmevuotiailla kerhoilijoilla on pikkusisaruskin jo, kuinkas muuten sitä kolmevuotiasta voisi kotona hoitaa. Mutta aran kolmevuotiaan itsetunnolle teki todella hyvää kun lapsi huomasi pärjäävänsä vieraiden ihmisten kanssa. Sen ikäisellekin on jo tärkeä juttu että äiti ei ole ihan joka paikassa mukana.

Kerhon perustaminen ei ole ihan pikkujuttu jos paikkakunnalla ei ole muita kuin seurakunnan kerho. Pitää löytää rahoitus ja tilat, myös pätevän ohjaajan löytyminen on vaikeaa, koska kokopäivätyötä on vaikea tarjota. MLL:n paikallisyhdistys voi olla suurena apuna tässä, jos yhdistyksen toiminta on muutenkin vireää.

nimenomaan heitin tuon kommentin että ei sen niin helppoa ole tai halpaa se kerhoilu. Mutta voihan sitä ilman virallista kerhokin kokoontua joidenkin toisten äitein kanssa vai eikö kotiin saa kukaan tulla?
 
täällä äidit alkoi pyörittämään sellaista kerhoa, joka on tarkoitettu tämän kylän äideille, joilla on alle kouluikäinen lapsi. noin parikymmentä äitiä siellä on. ja vuoronperään kustantavat kerho tarjottavat, kahvin, mehun ja pullan. ja jos joku suolaista haluaa, tai lapselle jotain eriliasta välipalaa, niin jokainen vie itse. muita kustannuksia ei synny, kun koululla saavat kokoontua ilmaiseksi ja eivät tee mitään sellaista, johon tarvittais jotain askarteluvälinettä ostaa. koululta löytyy palloja ja kiipeilytelineitä ja sen sellaista, joita käyttävät hyväkseen
 
Alkuperäinen kirjoittaja hattivatti lehmilaitumella:
Alkuperäinen kirjoittaja Vilijonkka:
Eikös seurakunnan kerhot ole seurakunnan jäsenille, eli jos ei kuulu kirkkoon, ei myöskään pääse kerhoon?
mä en tohon osaa vastata, mutta luulen kyllä asian olevan näin
ainakin ne kerhot missä lapseni on käyneet (ollaan kyllä srk.n jäseniä ) on olleet kaikille avoimia eikä kirkkoonkuulumisia ole kyselty.
anteeksi "lainaus" tähän raamatusta.... Tarkaan en tilannetta muista mutta jossakin tilanteessan Jeesuksen juttusille pyrki ihminen joka ei ollut niin hyvä... kuka se oli... kertokaa nyt joku muu, nyt aamusta ei raksuta... Opetuslapset hätisteli pois ja jeesus sanoi "ei terveet parantajaa tarvitse vaan sairaat".
eli kirkon yksi idea on tarjota tietoa uskosta myös niille jotka eivät vielä usko, haeskelevat vasta tms. mutta minun mielestäni Suomen ev lut kirkko on, vaikka kuinka arvostellaan, tuonut kirkon ihmisten lähelle myös hyväntekijänä, toiminnan järjestänä eri ikäsille (vaikka lentopalloa tai viikonlopun yökahvila nuorisolle etteivät kaduilla notku) yms
 
Alkuperäinen kirjoittaja Gwendolyne:
Olen siitä kysellyt ihmisiltä ja ovat väittäneet, ettie sielä juurikaan gengellisiä asioita opeteta. Kuitenkin tämän:
http://www.mantansrk.fi/lapsetjanuoret/paivakerho.htm
perusteella käsitän, että se on juuri sitä ittessään? En haluaisi, että meidän kolmevuotiaalle opetetaan tuollaisia asioita, kun ei itse olla uskovaisia. Päättäköön setten myöhemmin itse. Vaikka onko ihme, kun kyseessä on nimenomaan seurakunnan kerho? Huoh :/

Tällä lauseella tarkoitin, että en ihmettele, että seurakunnan kerhossa opetetaan hengellisiä asoita, koska kyseessä on kirkon oma kerho.

Tuo "huoh" tarkoittaa valinnan vaikeutta.

Miksi niin kärkkäästi arvostellaan ja ymmärretään tahallaan väärin? En ole täällä uskovaisia loukkaamassa, mutta itse kyllä loukkaannun, kun mennään niin pitkälle, että syytetään lapseni pussissa kasvattamisesta tms. Kysyn, koska en tiedä, mitä/miten siellä opetetaan.

Ehkä yksi peloistani onkin, että minut tai lapseni otetaan siellä silmätikuksi, eikä meidän kanssa haluta ystävystyä, koska pienessä paikassa ihmiset tietävät toisistaa paljon, ehkä myös sen, etten ole uskovainen. Kavereita sinne olisin laittanut lapseni saamaan. Näiden viestien perusteella pelkoni vain lisääntyi, kun tuntuu, ettei edes pohdiskelua ja kysymistä suvaita.
 

Yhteistyössä