Meillä kohta 8-v. tyttö, jolla ihan vauvasta asti SI-häiriö. Asia selvisi vasta tänä syksynä muun asian yhteydessä ja odotamme nyt pääsyä SI-testeihin.
Nyt tilanne on kuitenkin mennyt ihan mahdottomaksi täällä kotona. Lapsi on todella kielteinen, ahdistuneen oloinen. Kaikkeen tulee vastaukseksi EI. Mikään ei suju ja kommunikointi hänen kanssaan on tuskallisen hankalaa. Ja kaiken päälle mulla menee hermo ihan joka päivä ja huudan hänelle kuin hyeena. En kertakaikkiaan kestä tuota tuntikausia kestävää vänkäämistä (esim. ulkovaatteiden pukemisesta, johonkin kivaankin paikkaan lähtemisestä ym) ja huutamista ja kiukuttelua. Yritän kääntää sukkaa sopivaan kohtaan puoli tuntia ja kun aina vaan on huonosti ja toinen huutaa ja kuikkuaa yhdestä sukasta, niin pimahdan ja saatan sanoa tytölle aika inhottavastikin. Ja sitten poden morkkista ja syyllisyyttä. Tiedän että mun pitäisi pysyä rauhallisena ja auttaa lasta löytämään selviytysmiskeinoja, mutta en kertakaikkiaan enää keksi keinoja selvitä arjesta. Ja pikkusisko vetäytyy hiljaa sivuun ja sanoo, että häntä pelottaa, kun kaikki vaan huutaa. Onko kellään vinkkejä tai edes lohduttavia sanoja? Millaisia kokemuksia SI-terapiasta on - onko siitä odotettavissa 8-vuotiaalle enää mitään apua?
Nyt tilanne on kuitenkin mennyt ihan mahdottomaksi täällä kotona. Lapsi on todella kielteinen, ahdistuneen oloinen. Kaikkeen tulee vastaukseksi EI. Mikään ei suju ja kommunikointi hänen kanssaan on tuskallisen hankalaa. Ja kaiken päälle mulla menee hermo ihan joka päivä ja huudan hänelle kuin hyeena. En kertakaikkiaan kestä tuota tuntikausia kestävää vänkäämistä (esim. ulkovaatteiden pukemisesta, johonkin kivaankin paikkaan lähtemisestä ym) ja huutamista ja kiukuttelua. Yritän kääntää sukkaa sopivaan kohtaan puoli tuntia ja kun aina vaan on huonosti ja toinen huutaa ja kuikkuaa yhdestä sukasta, niin pimahdan ja saatan sanoa tytölle aika inhottavastikin. Ja sitten poden morkkista ja syyllisyyttä. Tiedän että mun pitäisi pysyä rauhallisena ja auttaa lasta löytämään selviytysmiskeinoja, mutta en kertakaikkiaan enää keksi keinoja selvitä arjesta. Ja pikkusisko vetäytyy hiljaa sivuun ja sanoo, että häntä pelottaa, kun kaikki vaan huutaa. Onko kellään vinkkejä tai edes lohduttavia sanoja? Millaisia kokemuksia SI-terapiasta on - onko siitä odotettavissa 8-vuotiaalle enää mitään apua?