Voi tukehtua. Mutta ei se mitenkään yksiselitteisesti tee sormiruokailusta vaarallisempaa. Vauvalla tukehtumiselta suojaava kakomisrefleksi tulee aluksi jo kielen keskellä (vrt. aikuisella / isommalla lapsella kielen takaosassa). Soseruokaillen kiinteät aloittaneelta lapselta tuo suojaava refleksi on vaimentunut (kun lusikalla sose viedään aikuisjohtoisesti syvemmälle suuhun kuin lapsi itse veisi palaruoan) siinä vaiheessa kun siirrytään sormiruokaan, joten teoriassa voisi ajatella että silloin tukehtumisriski olisi suurempi, toisaalta esimerkiksi hampaiden tulo on voinut lisätä valmiutta käsitellä ruokaa. Maissinaksut on vähän niin ja näin, niistä syntyy lapselle aika valheellinen kuva siitä miten ruoka käyttäytyy ja miten sitä voi käsitellä. Sormiruokailun etu on se, että ei tarvitse ihan niin hädissään olla siitä jos lapsi laittaa suuhunsa kiven tai barbin kengän, kun tietää, että lapsi osaa sen kakoa ja sylkeä pois (enkä siis suosittele jättämään vauvaa barbin kenkien kanssa valvomatta).
Turvallinen sormiruokailu edellyttää että lapsi on ehdottomasti täysin pystyasennossa tai etukenossa (syöttötuolissa tai sylissä), ei takakenossa. Lapsi vie itse ruoan suuhun. Pähkinöitä tai muita poskihampaita vaativia ruokia ei anneta ennen kuin ne poskihampaat on. Koko henkitorven tukkivat tarjottavat, esim. viinirypäleet ja kirsikkatomaatit aluksi neljään osaan. Ja pöydästä poistuttaessa tarkistetaan, ettei suuhun jää paloja.
Ihan pienelle kannattaa nimenomaan antaa ISOJA paloja. Sellaisia nyrkillä tartuttavia nuoltavia, mussutettavia, nakerrettavia, kuten kurkkutikut tai parsakaalin kukinnot. Puolivuotias ei vielä osaa tarttua peukalolla ja etusormella, eikä yleensä osaa avata nyrkkiä ottaakseen ruoan sieltä suuhun, joten jos koko pala häviää nurkin sisälle, ei lapsi saa sitä syötyä. Omena kokonaisena tai puolikkaana on turvallisempi ja helpompi kuin lohkoina, isosta palasta voi imeä tai nakertaa, lohkosta voi katketa hankala pala suuhun. Tosin osaa ne ne sylkeä pois. Ruokailua pitää tietysti aina valvoa, ja siinä sen näkee mitkä on lapselle vaikeita ja mitkä helppoja, ja voi miettiä tarjottaviaan. Sitten 8-9kk iässä alkaa ne pienemmät palatkin mennä suuhun.
Meillä molemmat lapset ovat syöneet aina vain itse, en siis ole tarjonnut "vauvansoseita" ollenkaan. Toinen aloitti 5kk iässä ja toinen kiinnostui 6kk iässä. Alussa oli kakomista ja yskimistä, ihan niin kuin luistelua harjoitellessa horjutaan ja ensimmäiset sanat äännetään vähän pieleen. Tärkeää kuitenkin on, että aikuisella on levollinen mieli eikä ruokailu mene pelokkaaksi kyttäämiseksi - jos tuntuu itselle liian ahdistavalta, niin sit kannattaa kokeilla niitä soseita mieluummin.
Mut on se kyllä oikeasti pirun kätevää kun lapsi syö itse ja tietää mitä haluaa ja uskaltaa maistaa ja milloin on kylläinen
(Ja nämä asiat voi tietysti tietää myös soseruokaillen/syötettynä, mut nyt minä voin keskittyä omaan ruokaani eikä tarvitse niin hillittömästi tulkita tuon kuopuksen pöytähuitomisia.)
