No, pyysit positiivisia kokemuksia, mutta kannattaa miettiä se toinenkin puoli. Joskin pahimman pelkääminen on sikäli "turhaa", kun ei voi etukäteen tietää. Anteeksi jo etukäteen, hyppää ap yli jos et halua lukea.
Lapseni syntyi kiireellisellä sektiolla puoli kahdeksan aikaan illalla. Pääsin heräämöstä osastolle n. yhden aikaan yöllä, tuossa välissä oli kerran käyty näyttämässä mulle vauvaa ja harjoiteltu imetystä. Mulla ei meinannut puudutteet kaikota jalat ei liikkuneet, joten siksi meni noinkin kauan, lisäksi haava ei meinannut lakata vuotamasta joten laittoivat painoja tms vatsan päälle. Olin tuon yön aivan vintti pimeänä voimakkaista kipulääkkeistä, kukaan ei käynyt yöllä katsomassa vaikka vauva oli vierihoidossa ja mä en kunnolla edes tajuissani. Aamulla vasta tajusin imettää.. Ja maidon nousuun meni sitten 5-6vrk,, en muista tarkkaan. Lopulta onnistunut täysimetys, kuukauden takkuilun jälkeen.
Jalkeille pääsin vasta seuraavana iltana, aamupäivällä yrittivät auttaa ylös mutta meinasin pyörtyä kivusta. Sain kai maksimiannosta kipulääkkeitä ekoina päivinä mutta ei auttanut, sattui aivan helvetisti, varsinkin kun kohtua paineltiin. Olin vuodepotilas pari päivää, sekaisin tehottomista kipulääkkeistä ja todella kipeä. Lopettivat vahvat lääkkeet aika nopeasti, eikä se Panadol-burana yhdistelmä auttanut sitäkään vähää, toki kivut lieveni kun aikaa meni.
Kuukauden söin särkylääkkeitä ja kävelin kivun uhalla, täysin miehen avun varassa. Sitten jo helpotti, arpi oli kyllä arka pitkään ja sen ympärille jäi alavatsalle ilmeisen pysyvä tunnottomuus.
