Mulle tehtiin ekan kanssa suunniteltu sektio perätilan vuoksi, kylläkin Irlannissa. Jouduin jo muutamaa päivää aikaisemmin osastolle käyrille vatsakipujen vuoksi, mutta leikkaukseen pääsin sovittuna päivänä.
Aamu alkoi jonkin pillerin ottamisella, joka ilmeisesti estää pahoinvointia. Koko päivänä en saanut syödä mitään, ei ollut tietoa moneltako menen saliin, joten oli aika tuskaista hermoilla kunnes tultiin tuomaan tukisukat jalkoihin, leikkauskaapu ja kertomaan että vajaa tunti ja menoks.
Salin ulkopuolella anestesialääkäri (joka hoiti spinaalin), lastenlääkärit, sekä muu leikkaava henkilökunta varmisti multa moneen otteeseen allergiat ym. tiedot ja kerrottiin mitä tehdään. Mut saateltiin saliin istumaan leikkauspöydälle, omat loputkin vaatteet muovipussiin, kanyyli käteen, kaapu selästä auki ja puudutteiden laitto. Nopeasti selälleen, katetri ja leikkauspaidan helma nostettiin rinnan päälle näköesteeksi. Mies talutettiin suojavaatetettuna pääni viereen ja anestesialääkäri testaili neulalla kuinka korkealla puudute menee. Mulla puutui hieman toispuoleisesti, kallistivat pöytää, juttelin hermostuneena miehelle ja mietin milloin aloittavat. En tiennyt että olivat jo hyvässä vauhdissa siinä vaiheessa.
Lapsi näytettiin nopeasti, vietiin puhdistettavaksi ja tuotiin nopeasti takaisin. Haavaa suljettiin jo kun ihmeteltiin miehen kanssa pientä. About 30min leikkauksen alusta mut kärrättiin viereiseen huoneeseen heräämöön, sen aikaa vauva oli isällään.
(Tarkennan että mies ja vauva myös tulivat heräämöön, sillä välin kun mua aseteltiin ja laitettiin vuoteelle pöydältä niin mies piti lasta)
Verenpaineet katsottiin uudelleen, mua autettiin hieman pystympään asentoon ja sain lapsen rinnalle. Se oli vaikeaa kun puudute nousi niin että toinen käsikin puutui ja sain hartiapiston.
En muista kauanko olimme tarkkailussa kun meidät vietiin kerrosta alemmas postnatal osastolle, missä oli salillinen muitakin leikattuja naisia.
7h myöhemmin jalkoihinkin tuli tuntoa niin että nousin vuoteesta. Se teki häijyä, kuin olisi ollut mahdottoman kipeät vatsalihakset.
Seuraavana aamulla vaatimalla vaadin ottamaan katetrin pois, kävin joka päivä kävelemässä käytävällä, jemmailin särkylääkkeitä kun unohtivat toisinaan antaa (puolella annostuksella menin, joten lievä kipu oli jatkuva seuralainen), eka suihkukäynti oli puistattava kokemus, ihan vaan ajatus siitä kun vesi huuhtelee haavaa (laitettiin niitit/hakaset tms). Vauvaa pystyin nostelemaan, oli 24/7 vierihoidossa, nukkui mun kainalossa ja alusta asti oltiin omalla maidolla, vaikka maito nousikin kunnolla vasta lähtöaamuna 5.päivänä.
Alkuun liikkuminen oli hidasta ja huomasin nopeasti että selkälihakset oli päässy rapakuntoon. Kerran tai kaksi oksensin selkäkipujen vuoksi. Panadolia söin viikon leikkauksesta, osittain myös koska imetys sattui. Haava itsessään parani tosi hyvin, ei tulehduksia, vuotoja, punoitusta, mutta tunto meni koko alavatsalta ja palasi hiljalleen ikävänä pintapistelynä. Nyt vain arven kohta on tunnoton ja leikkauksesta kohta 3v.
Toinen syntyi alateitse ja itse synnyttäminen oli peace of cake, sen tekisin milloin vain uudelleen, mutta kieltämättä nyt kun vertaan, sektion jälkimainingit olivat paljon kevyemmät, ne pienet lihaskivut eivät olleet mitään siihen verrattuna että itku kurkussa joutuu käymään vessassa ja vetämään 3vkoa särkylääkkeitä maksimimäärät vaikken edes saanut mitn pintanirhaumaa kummempaa taisteluvammaa synnytyksestä.
Vaikka toki kivut ovat aika kovat, nouseminen ja liikkuminen tekee kipeää. Mutta siihen saa särkylääkkeitä. Eka vuorokausi piti olla sängyssä, katetri oli. Sen jälkeen pääsi hoitajan auttamana vessaan ja liikkeelle. 
Mutta tiesin että oli sen ajan isällään, olivat tosin antaneet korviketta kun oli nälkä yllättänyt pienellä.
