Minunkin esikoiseni syntyi suunnitellulla sektiolla perätilan takia.
Kannattaa koittaa etsiä asiasta positiivisia puolia.
Minusta hyvää oli esimerkiksi se, että sain sektio ajan hyvin pian perätilan toteamisen jälkeen; ei tarvinnyt kotona istua ja panikoida, että jos synnytys käynnistää, ja joudun leikkaukseen "yllättäen" ilman miestä, joka voisi olla vaikka töissä juuri silloin.
Hyvää oli se, että mies pääsi mukaan, ja istui vieressä tukenani koko ajan. Kellon aikakaan ei ole tarkka; se on aika, jolloin leikkaus (ehkä) alkaa, sekin riippuu siitä, onko kiireellisempiä.
Jännitys oli kova; oli hurjaa nousta aamulla sängystä ja lähteä sairaalaan, ja ajatella, että kotiin tullessa meillä on vauva. Että itseasiassa saamme vauvan ihan pian.
Minulle tuli esilääkityksestä aika huono olo; lääkkeet nousivat päähän niin, että jymähti; Olin kuin olisin isommankin kännin kiskaissut.
Kun vauva saatiinirroiteltua (oli jo laskeutunut lantioon) se tuotiin minulle syliin hetkeksi, ennenkuin vietiin mitattavaksi ja punnittavaksi, ja minua jäätiin ompelemaan.
Eli sain nähdä vauvan ennenkuin vietiin pois. Tosin olin niin pökkyrässä, ettenpä paljon mitään tajunnut, lähinnä olisin halunnut nukkua; ja nukahdinkin aika pian.
Isälle hetki oli ikimuistoinen; hänhän oli tällä(kin) tavoin mukana lapsensa syntymässä, ja sai vauvan hetimiten syliinsä. Eli ainakin meillä myös isälle jäi hyvät muistot.
Kun minut oli ommeltu, minut vietiin heräämöön, jossa kai torkahdin taas, sillä kun hoitaja herätteli, istuikin mieheni jo tyttö sylissään sänkyni vieressä. Itkuhan siinä tuli, ja tuo hetki, kun avasin silmäni ja näin rakkaan mieheni ja pienen lapseni (jota mies niin hellästi piteli) oli kyllä elämäni kauneimpia näkyjä. ja elämäni hienoin hetki.
Heräämössä sain vauvan rinnalle, ja se imi vähän, ja sain muutenkin pidellä vauvaa vieressä. KUn jalat alkoivat toimia ja puudutus väheni, minut vietiin osastolle, jonne tulivat myös mieheni ja vauva tietekin.
Toki olin pari päivää kipeä, enkä pystynyt itse liikkumaan kunnolla, vauvan hoidosta puhumattakaan, mutta soittelin aina hoitajia apuun; vauvalle pitäisi vaihtaa vaippa, tuletko nostamaan vauvan rinnalle/pois jne.
Kannattaa lähteä liikkeelle heti kun pystyy toki minäkin olin kipeä ja jäykkä makoilusta, mutta enpä ollut ainoa; kyllä säälitti katsoa renkaan päällä istuviaalakautta synnyttäneitä äitejä, enkä myöskään ollut ainoa, joka jäykästi liikkui, oli leikattu tai ei.
Eli kyllä niitä kipuja on molemmila tavoilla.
Minuakin aluksi harmitti sektio, mutta enää sillä ei ole merkitystä, harmi unohtui pian vauvaa hoidellessa.
Eli ei kannata jäädä märehtimään asiaa, jolle ei mitään voi. Ei sektioita huvikseen tehdä; kyllä se on äidin ja VAUVAN parhaaksi, silloin kun tehdään.
Eikä lapsi joudu automaattisesti teholle, lämpökaapissa tyttö kävi pyörähtämässä, siellä samassa huoneessa, missä punnittiin, ja isi oli koko ajan mukana.
Mikä sinulla on sektion syy, ja miksi ajattelet vauvan joutuvan teholle?
parannuin ennätys vauhtia,hoitajatkin olivat aivan ihmeissään