Sektio pelon takia..

Kyllä on ihme toimintaa NKL:n äitiyspoliklinikalla...

odotettiin eilen 2,5 tuntia pelkopolilla lääkärille. Lopputulos oli se että ei päästy kun ensin lääkäri oli "vähän" myöhässä, ja kun kolmannen kerran kävin kysymässä kestääkö vielä kauan, niin sanotaan että "sä oot nyt jotenkin jääny näistä meidän listoista pois" :eek:

Ai kun kiva. Mieheni joutui siis turhaan olemaan pois töistä yli 3 tuntia kiireisenä aikana, ja jouduin ottamaan peruutusajan johon mieheni ei nyt pääse loppuviikosta. Grrrrrrr :kieh: raivostuttaa!!!!!

Ja juu, tiedän että inhimillisiä erehdyksiä sattuu mutta kukaan ei oikein edes pyytänyt anteeksi sekaannusta tai odottelua tai mitään.....
 
ritolina 74
Kaikki äidit ei ole asialla pelon takia vaan silkasta halusta saada lapsi ilman vaurioita ulos maailmaan.

Itselläni oli ensimmäinen synnytys vaikea ja olin todella huonikuntoinen ja vauvakin oli teholla 3 vrk ennen kun edes sain sen viereeni.

Syy moiseen oli seuraava:
Synnytystä ennen otettiin röntgen kuvat jotka kovalla vaatimuksella sain ja sillä perusteella että olin lantiosta koko raskaus ajan kipeä ja suurimmaksi osaksi lepo potilas.

Kätilö merkkasi suunnitelmaan alatie synnytyksen ,kysymättä ja keskustelematta kanssani asiasta vaikka röntgenissä todettiin jo alle 9 cm mitta ensimmäisessä lantio välissä spinaali välissä.

Synnytykseni käynnistettiin viikolla 40 ja 3 pv ,koska vauva se oli paras hetki syntymälle.

Vauva ei syntynytkään alateitse ja meinasivat kätilöt tarjota imukuppia ja pihtejä onneksi oli otettu röngen kuvat ja lähdettiin leikkaukseen.
Synnytys oli edennyt ihan auki vaiheeseen asti.

Laikkauksesta syntyi 3220g 50 cm tyttö jonka pää oli kuin vasta terotettu lyijykynän pää.

Kärsi hapenpuutteesta ja ei saanut verta tarpeeksi napanuorasta ja itse häilyin 3 päivää huonokuntoisuuden partaalla.

mitat tarkentui jälkikäteen 8.7 cm eka väli spinaali ahdas
seuraava 9.6 cm ahdas
ja alasuora normaali 12,8 cm.

Kysyn vaan mitä järkeä oli laittaa ensisynnyttäjä tekemään vauvaa normaalisti kun jo valmiiksi tiedettiin että ahtaat ovat mitat?

Tytölle tulee nyt ennen kouluikää,toimintaterapiaa ja puheterapiaa tästä syystä.

Tosi kiva että en voi kun olla vihainen lääkäreille edelleen...

Nyt odotan toista lastani ja tappelen kyllä kynsin ja hampain että se leikataan suoraan kun on kerran vikaa.

kIVA KUN LEIMATAAN ENSISYNNYTTÄJÄ Hulluksi vaikka tiedossa oli jo entuudestaan minulla lonkkavika lapsesta asti ja sukuvikana lapsivuoteeseen kuolleita esiäitejä ja oman äidin ahtaus lantiossa.

ETTÄ TÄLLÄSTÄ... Joskus olisi parasta uskoa kerralla eikä arpoa aina.
 
:hug: Niille joillla on ollut rankkoja synnytyksiä.

Mun ensimmäinen pelkopoliaika on nyt siis tammikuun ekalla viikolla, raskausviikkoja on silloin 33+jotain. Kun yritin kätilöltä kysyä puhelimessa mitä sitten jos vauva päättääkin ennen aikojaan tähän maailmaan tulla,niin sain kipakan vastauksen että no kai sä nyt suusi osaat avata, puhut sitten sille hoitavalle kätilölle. Yritin siinä sitten itkua vääntäen tiedustella että näkeekö se hoitava kätilö mistään että pelkopolille on aika varattuna ja niin pois päin. Ei tuntunut kätilöä kovin kiinnostavan.

Nyt sormet (ja jalat!) ristissä täällä toivon että vauva pysyy helmikuulle asti sisuksissa :whistle: En kyllä ymmärrä miten siinä reilussa kuukaudessa pystyy monta sype-käyntiä järjestämään... Toivotaan että kaikkki menee hyvin.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 12.12.2006 klo 02:47 ritolina 74 kirjoitti:
Kaikki äidit ei ole asialla pelon takia vaan silkasta halusta saada lapsi ilman vaurioita ulos maailmaan.

Itselläni oli ensimmäinen synnytys vaikea ja olin todella huonikuntoinen ja vauvakin oli teholla 3 vrk ennen kun edes sain sen viereeni.

Syy moiseen oli seuraava:
Synnytystä ennen otettiin röntgen kuvat jotka kovalla vaatimuksella sain ja sillä perusteella että olin lantiosta koko raskaus ajan kipeä ja suurimmaksi osaksi lepo potilas.

Kätilö merkkasi suunnitelmaan alatie synnytyksen ,kysymättä ja keskustelematta kanssani asiasta vaikka röntgenissä todettiin jo alle 9 cm mitta ensimmäisessä lantio välissä spinaali välissä.

Synnytykseni käynnistettiin viikolla 40 ja 3 pv ,koska vauva se oli paras hetki syntymälle.

Vauva ei syntynytkään alateitse ja meinasivat kätilöt tarjota imukuppia ja pihtejä onneksi oli otettu röngen kuvat ja lähdettiin leikkaukseen.
Synnytys oli edennyt ihan auki vaiheeseen asti.

Laikkauksesta syntyi 3220g 50 cm tyttö jonka pää oli kuin vasta terotettu lyijykynän pää.

Kärsi hapenpuutteesta ja ei saanut verta tarpeeksi napanuorasta ja itse häilyin 3 päivää huonokuntoisuuden partaalla.

mitat tarkentui jälkikäteen 8.7 cm eka väli spinaali ahdas
seuraava 9.6 cm ahdas
ja alasuora normaali 12,8 cm.

Kysyn vaan mitä järkeä oli laittaa ensisynnyttäjä tekemään vauvaa normaalisti kun jo valmiiksi tiedettiin että ahtaat ovat mitat?

Tytölle tulee nyt ennen kouluikää,toimintaterapiaa ja puheterapiaa tästä syystä.

Tosi kiva että en voi kun olla vihainen lääkäreille edelleen...

Nyt odotan toista lastani ja tappelen kyllä kynsin ja hampain että se leikataan suoraan kun on kerran vikaa.

kIVA KUN LEIMATAAN ENSISYNNYTTÄJÄ Hulluksi vaikka tiedossa oli jo entuudestaan minulla lonkkavika lapsesta asti ja sukuvikana lapsivuoteeseen kuolleita esiäitejä ja oman äidin ahtaus lantiossa.

ETTÄ TÄLLÄSTÄ... Joskus olisi parasta uskoa kerralla eikä arpoa aina.

Tarkentaisitko seuraavat jutut:
Kärsi hapenpuutteesta ja ei saanut verta tarpeeksi napanuorasta ja itse häilyin 3 päivää huonokuntoisuuden partaalla.

Niin miksi sinä olitkaan huonokuntoinen? ei kai vaan johtunut isosta leikkauksesta? Alatiesynnytyksen suosimisessa ajatellaan kuitenkin aina äidin etuja, sillä toipuminen on yleensä huomattavasti nopeampaa.

Kysyn vaan mitä järkeä oli laittaa ensisynnyttäjä tekemään vauvaa normaalisti kun jo valmiiksi tiedettiin että ahtaat ovat mitat?

Onko sillä eroa oletko ensisynnyttäjä vai ensisynnyttäjä alakautta? mietipä vähän. Jos haluat ison perheen ei se sektioilla onnistu... Ensimmäinen alakautta on aina ensimmäinen alakautta. Ei sulla ens kerralla oo helpompaa alatiesynnytys jos ensimmäisesi on sektoitu.
 
vieras taas
\
Alkuperäinen kirjoittaja 12.12.2006 klo 22:20 joojoo kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 12.12.2006 klo 16:22 vieras kirjoitti:
Jos haluat ison perheen ei se sektioilla onnistu...
Otapas selvää asioista ennenkuin niitä julistat.... :whistle: \|O
Sektioita ei kyllä suositella tehtäväksi enempää kuin korkeintaan kolme. Suuremmat määrät ovat sitten täysin poikkeus. Kohtu heikkenee joka sektion yhteydessä ja kohturuptuuran (repeämisen) uhka kasvaa joka sektion jälkeen potentiaallisesti.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 13.12.2006 klo 11:16 vieras taas kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 12.12.2006 klo 22:20 joojoo kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 12.12.2006 klo 16:22 vieras kirjoitti:
Jos haluat ison perheen ei se sektioilla onnistu...
Otapas selvää asioista ennenkuin niitä julistat.... :whistle: \|O
Sektioita ei kyllä suositella tehtäväksi enempää kuin korkeintaan kolme. Suuremmat määrät ovat sitten täysin poikkeus. Kohtu heikkenee joka sektion yhteydessä ja kohturuptuuran (repeämisen) uhka kasvaa joka sektion jälkeen potentiaallisesti.
Sektioiden määrä on yksilökohtainen, toiset ei kestä kuin yhden, toiset taas saa sektiolla paljon enemmänkin kuin kolme!
 
harmaaaa
\
Alkuperäinen kirjoittaja 12.12.2006 klo 16:22 vieras kirjoitti:
Alatiesynnytyksen suosimisessa ajatellaan kuitenkin aina äidin etuja, sillä toipuminen on yleensä huomattavasti nopeampaa.
No joo, mutta jos mitat lantiossa on todettu ahtaiksi niin ne ei siitä muuksi muutu vaikka kuinka yritetään. Se ei ole mikään äidin etu siinä tapauksessa!

\
Alkuperäinen kirjoittaja 12.12.2006 klo 16:22 vieras kirjoitti:
Jos haluat ison perheen ei se sektioilla onnistu...
Kehtaatkin heittää tähän väliin jotain näin naurettavaa ihmiselle jolle todella se sektio on ainoa vaihtoehto!
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 13.12.2006 klo 14:30 harmaaaa kirjoitti:

Ja jotkut ei kestä totuutta. Mä en lähtis riskeeraamaan lapsimäärääni sen vuoksi että pelkään synnytystä. Se pelko on kuitenkin aina korvien välissä. Eri asia jos mennään sektioon pakosta.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 14.12.2006 klo 17:37 vieras kirjoitti:

Nimenomaan et.... Aika pahan mennä sanomaan ihmisen, jolla ei ole synnytyspelkoa... :whistle: Ja mitä sitten, onko se syy korvien välissä, lantioluiden välissä vai jalkovälissä? :eek: Tuskin kukaan on synnytyspelkoinen omasta tahdostaan!
 
Lambi
Mielenkiintoinen aihe ja minulle erittäin ajankohtainen..=)

Kova vauvakuume ja pikkukakkonen olisi ihana :)

Lapseni jo "kouluikäinen" ja en ole uskaltanut hankkiutua raskaaksi, sen takia koska pelkään kuollakseni synnytystä..Vaikka vauva ollut mielessä jo vuosia..Mutta nyt päättnyt...

Haluan nyt kovasti vauvaa ja olen miettinyt, että Sektio on ainut vaihtoehto tähän..
Saapi nähdä miten minun käy..=) Jaksanko tapella sektiota vai tyydynkö yhteen lapseeni, joka jo on minulla..
 
sarita
Hei, ymmärrän kyllä jos alatiesynnytys pelottaa aivan hirveästi, eikä halua synnyttämään, MUTTA haluan kuitenkin tuoda oman kantani esille. En TODELLAKAAN suosittele sektiota. Minä jouduin itse hätäsektioon, kun olin monta tuntia synnyttänyt. Sen jälkeen on kamalan kipeä, kestää monta kk kunnolla palautua. Tuntui että leikkauksen jälkeiset päivät/viikot olivat todella tuskaisia, harmitti kun ei sairaalassa jaksanut vauvaa hoitaa, kun oli niin kipeä. Ei päässyt kunnolla käveleen, sängyssä kääntyilykin teki tuskaa. Vauvaa ei tietty saanut nostella ym. Tietty osa varmasti paranee nopeammin. kannattaa harkita kuitenkin tarkasti, leikkaus on aina leikkaus, vaikka nykyään riskit ovatkin pienet. Tsemppiä kaikille pelkojen kanssa taisteleville! :heart:
 
Huom
\
Alkuperäinen kirjoittaja 15.12.2006 klo 16:55 sarita kirjoitti:

Täytyy muistaa, että näissä pelkosektioketjuissa, eli jotka koskevat suunniteltua sektiota, on turha verrata kokemuksia hätäsektioon!! On kuitenkin aivan eri juttu.
Toki parantuminen on jutusta kuin jutusta yksilökohtaista, kuten sanoitkin, mutta elektiiviseen sektioon mentäessä yleensä ollaan aivan "priimakunnossa" ja ellei leikkauksessa tapahdu tai sen jälkeen komplikaatoita, on toipuminen aivan eri asia kuin monen tunnin tai jopa vuorokausien synnytyksen jälkeen!!
 
Toivuin toisesta sektyiosta erinomaisen nopeasti. Eka pelkosektio, toka oli sitten suunniteltu muista "hyväksytyistä" syistä.

Toki olisin toivonut ekan kohdalla akykeneväni noormaalisynnytykseen ja jopa toisen kohdalla (jos muut seikat olisivat puoltaneet ts. olleet suotuisat), mutta asia ei ole niin yksinkertainen. Olisin varmaan toisenkin kohdalla jänistänyt, jos ei olisi ollut aivan muuta syytä sektioon. Valitettavasti, lähinnä juuri lapsilukua ajatellen ja mahdollisia myöhempiä synnytyksiä ajatellen. Mutta kuten joku totesi, asia ei ole niin yksinkertainen.
 
pikkuviikinki
MINÄ TOIVUIN ENSIMMÄISESTÄ SEKTIOSTA MAINIOSTA, TOINEN OLI TODELLA KIVULIAS, MUTTA VIIMESESTÄ KÄVELIN JA NOUSIN SÄNGYSTÄ MELKEIN KIVUITTA JO SEURAAVANA PÄIVÄNÄ.
TURHA SILLÄ SEKTIOLLA ON PELOTALLE TULEVIA ÄITEJÄ.
 
Nostellaan tätä ettei tartte uutta ketjua alottaa...

Kävin eilen naistenklinikan pelkopolilla lääkärissä. Olin paria viikkoa aiemmin käynyt jo sype-kätilöllä juttelemassa ja tutustumassa paikkaan.

Läääkäri oli ihana empaattinen naishenkilö, ja noin ½tunnin asiallisen keskustelun ja tutkimuksien jälkeen lääkäri myönsi sektion. Olo on niin helpottunut ja onnellinen ettei voi sanoin kuvata :heart: Sektioaika on rv 39+1.

Itsellä ainakin jäi todella hyvä hyvä kuva naistenklinikans sype-osastosta. Henkilökunta osavaa, kukaan ei vähätellyt pelkojani. Voimia kaiille sype-äideille!
 
aadaselenalle
Sama täällä, olen todella helpottunut että minulle tehtiin pelkosektiopäätös. Uskallan taas nukkua ja muutenkin hieman rentoutua. Aloin itkeä helpotuksesta kun lääkäri lupasi kirjata asian papereihini.

Minusta on ihanaa että suurin osa äideistä haluaa alatiesynnyttää eikä pelkää sitä. Älkää kuitenkaan syyllistäkö meitä muutamaa synnytyspelkoista. Nämä keskusteluketjut on nimetty aiheittain. En minäkään käy alatiesynnytyksen ihanuus ketjussa nälvimässä ihmisiä ja käännyttämässä, että hankkikaa sektio - ei ole todellakaan mitään tarvetta tai motiivia moiseen. Sen vuoksi en oikein ymmärrä miksi syyllistetään siitä että tästä synnytyspelosta jossain keskustellaan ja vaihdetaan ajatuksia. Ne joilla ei synnytyspelkoa ole, niin älkää lukeko SYPE-ketjuja. Lisäksi voin lohduttaa teitä alatiesynnyttäjiä jotka koette tarpeeksenne käännyttää jokaisen alatiesynnytykseen - sitä pelkosektiota ei oikeasti saa helpolla. Kyllä siihen tarvitaan ihan oikeat syyt ja todellinen pelko ja kokemustausta. Itse olen ainakin analysoinut ko keskusteluissa hyvinkin tarkkaan pelkoni, josta sain jopa sype-kätilöltä kiitosta. Sype-kätilö ei kyllä sinänsä osannut pelkojani alkaa lieventää, koska olen sitten kai kehittänyt korvieni välissä ikävien kokemusteni perusteella niin monimutkaisen verkoston. Kätilöiden kanta muuten on että sektio on yksi synnytystapa....

Varmasti jokaiselle sype-äidille olisi kaikenkaikkiian helppoa vaan päättää ettei pelkää ja heittäytyä normaaliin alatiesynnytykseen. Ihminen kun kuitenkin on kokonaisuus, johon toi päänuppikin ikävä kyllä aika paljon vaikuttaa. Esim verenpaine voi lähteä kohoamaan synnytyspelon vuoksi...

Juu ihmisille tulee hyvin erilaisia määriä lapsia - usein yhden lapsen perheissä taustalla on joku syy. Minulle ainakin toisen lapsen saaminen on ollut äärimmäisen hankala ja pitkä projekti. Kun jo oma ikä tulee vastaan ja oma jaksaminen näiden raskauksien ja niihin liittyneiden vaikeuksien kanssa - niin en koe tekeväni yhdellä sektiolla väärin ketään vastaan tässä maailmassa.
 
No voih, minä luulin että tämä oli palsta sektio-pelkoisille :ashamed: Itseäni nimittäin pelottaa, että jos joudutaan tekemään hätäsektio (täällä niin kovin kepeästi lääkärit tekevät sektion haasteiden pelossa) eikä synnytys menekkään hyvin. Juuri kahdelle ystävälleni on tehty sektio, ja eivät voineet pariin päivään vauvaa nostella ollenkaan! Toinen oli vielä neljänkin pivän jälkeen tosi heikossa kunnossa! Eli tätä minä pelkään...

Mutta meitä pelkääjiä on joka lähtöön :)
 
Mä aivan yllätyin kun kävin ekassa neuvolassa ja kerroin synnytyspelostani ja kysyin että miten helposti pelko sektioon on mahdollista päästä ja hoitaja sanoi että ei pitäisi olla mitään esteitä :) Mä luulin että sektiosta saa tapella kynsin hampain että sellasen saa..
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 14.12.2006 klo 23:17 joojoo kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 14.12.2006 klo 17:37 vieras kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 13.12.2006 klo 14:30 harmaaaa kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 12.12.2006 klo 16:22 vieras kirjoitti:
Alatiesynnytyksen suosimisessa ajatellaan kuitenkin aina äidin etuja, sillä toipuminen on yleensä huomattavasti nopeampaa.
No joo, mutta jos mitat lantiossa on todettu ahtaiksi niin ne ei siitä muuksi muutu vaikka kuinka yritetään. Se ei ole mikään äidin etu siinä tapauksessa!

\
Alkuperäinen kirjoittaja 12.12.2006 klo 16:22 vieras kirjoitti:
Jos haluat ison perheen ei se sektioilla onnistu...
Kehtaatkin heittää tähän väliin jotain näin naurettavaa ihmiselle jolle todella se sektio on ainoa vaihtoehto!
Ja jotkut ei kestä totuutta. Mä en lähtis riskeeraamaan lapsimäärääni sen vuoksi että pelkään synnytystä. Se pelko on kuitenkin aina korvien välissä. Eri asia jos mennään sektioon pakosta.
Nimenomaan et.... Aika pahan mennä sanomaan ihmisen, jolla ei ole synnytyspelkoa... :whistle: Ja mitä sitten, onko se syy korvien välissä, lantioluiden välissä vai jalkovälissä? :eek: Tuskin kukaan on synnytyspelkoinen omasta tahdostaan!
Tässä nyt varmaan tarkotetaan että jos haluaa ison perheen niin alatiesynnytys on turvallisempaa..Kovin montaa sectiota ei suositella tehtvän kun kohtu ei välttämättä kestä kovinkaan montaa leikkausta..
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 18.01.2007 klo 09:04 äippä79 kirjoitti:
Tässä nyt varmaan tarkotetaan että jos haluaa ison perheen niin alatiesynnytys on turvallisempaa..Kovin montaa sectiota ei suositella tehtvän kun kohtu ei välttämättä kestä kovinkaan montaa leikkausta..
Niin varmaan tarkoitetaan juu, totta kai. Ei tätä kukaan ole kyseenalaistanutkaan? Näinhän se on.

Mutta eikö sinustakin ole vähän mautonta ruveta viisastelemaan tällä ihmiselle jolle sektio on ainoa vaihtoehto?!

Vähän sama kuin sanois kohdunpoistoon joutuvalle, että voi kuule jos haaveilet biologisista lapsista niin se ei ilman kohtua onnistu... :whistle:
 
Yhteistyössä