L
Lady-74
Vieras
Ollaan pariskunta (m-41, minä-38) ja oltu yhdessä 15 vuotta. Lapset 7- ja 5-vuotiaat pojat. Meidän suhteessa ei nykyään seksiä ole kuin aniharvoin, sanotaan että kerran kahdessa kuukaudessa, kesäisin kyllä jonkun verran enemmän (2-3 kuussa). Seksi ei ole mielestäni koskaan ollut kauhean iso osa suhdettamme. Toki sitä alkuun oli paljon, mutta kelläpä ei. Jo muutaman vuoden päästä määrä oli vähentynyt paljon ja lapsentekovaiheessa oli joskus jopa hankaluuksia. Tosin miehellä oli silloin muutenkin vähän huonompi jakso elämässään.
Itse en kaipaa seksiä. Joskus harvoin se on kyllä ihanaa ja ei mua tosiaan haittais jos olis enemmänkin, mutta todella harvoin mä sitä kaipaan erikseen. Tulee jos on tullakseen.
Joskus muutama vuosi sitten ajattelin, että seksiä pitäis olla enemmän. Mun ajatukset tais johtua enemmänkin siitä, että mediat pursuilevat sellaista ajatusta, että pitää olla hyvää seksiä ja paljon.
Tossa eilen illalla taas kun keskustelimme lapsistamme, elämästämme ja kaikesta muustakin (ja kaikki tämä samalla kun mies katsoi futista) sai mut tajuamaan, että kyllä lähes täydellinen henkinen yhteys on tärkeempää kuin medioiden hehkuttama ja suorastaan vaatima aktiivinen seksielämä.
No joku tulee kenties nyt sanomaan, että miksi sitten kirjoitan tänne? No kirjoitan siksi, että mielestäni tästä olisi mielenkiintoista keskustella. Itse nimittäin uskon, että jotkut suhteet ovat jo alun alkaenkin hyvin fyysisiä ja sitäkautta mahdollisesti seksipainoitteisia. Kestääkö nämä suhteet sitten paremmin vai huonommin? Äkkiseltään voisi kuvitella, että fyysinen yhteys lakastuu nopeammin kuin henkinen. Mutta asia ei varmasti ole niin yksinkertainen, koska yleensä fyysinen ja henkinen yhteys nivoutuu yhteen... Mitäs mieltä?
Itse en kaipaa seksiä. Joskus harvoin se on kyllä ihanaa ja ei mua tosiaan haittais jos olis enemmänkin, mutta todella harvoin mä sitä kaipaan erikseen. Tulee jos on tullakseen.
Joskus muutama vuosi sitten ajattelin, että seksiä pitäis olla enemmän. Mun ajatukset tais johtua enemmänkin siitä, että mediat pursuilevat sellaista ajatusta, että pitää olla hyvää seksiä ja paljon.
Tossa eilen illalla taas kun keskustelimme lapsistamme, elämästämme ja kaikesta muustakin (ja kaikki tämä samalla kun mies katsoi futista) sai mut tajuamaan, että kyllä lähes täydellinen henkinen yhteys on tärkeempää kuin medioiden hehkuttama ja suorastaan vaatima aktiivinen seksielämä.
No joku tulee kenties nyt sanomaan, että miksi sitten kirjoitan tänne? No kirjoitan siksi, että mielestäni tästä olisi mielenkiintoista keskustella. Itse nimittäin uskon, että jotkut suhteet ovat jo alun alkaenkin hyvin fyysisiä ja sitäkautta mahdollisesti seksipainoitteisia. Kestääkö nämä suhteet sitten paremmin vai huonommin? Äkkiseltään voisi kuvitella, että fyysinen yhteys lakastuu nopeammin kuin henkinen. Mutta asia ei varmasti ole niin yksinkertainen, koska yleensä fyysinen ja henkinen yhteys nivoutuu yhteen... Mitäs mieltä?
. Tässä monen yhteisen vuoden aikana emme ole mieheni kanssa ainoastaan itse muuttuneet, vaan toki myös meidän seksielämämme on muuttunut. Toisinaan sitä on yllättävän paljonkin, toisinaan hiljaiseloakin mutta yhtä kaikki maistuvaista. Yhä 
.
! Ne kantavat pitkälle seksittömässä vaiheessa. Ja - semmoinen aivollinen seksielämä, nautinnon luominen ja antaminen henkisellä tasolla on käsittääkseni taito, mikä syntyy vasta sen yhteisen pitkällisen historian ansiosta.