V
Väsynyt Veera
Vieras
Suhteemme on muuttunut kaverilliseksi. Pienet lapset väsyttävät ja ovat vieneet seksihaluni tosin kuin mieheltäni. Seksinpuute ja siitä seuraava jatkuva vonkaaminen aiheuttaa riitoja.
Nyt mieheni sanoi, ettei voi enää elää näin. Että seksiä on joko minun tai jonkun muun kanssa. Vaihtoehtona on ero. Minua ei siis huvita, mutta ajatus, että mieheni rakastelisi jonkun toisen kanssa on mahdoton. Erokin kauhistuttaa. Miten pärjäisin kahden pienen lapsen kanssa taloudellisesti? Olen osapäivätöissä ja joutuisin varmaan turvautumaan sosiaalitoimistoon.
En ymmärrä, eihän seksinpuutteeseen ole kukaan kuollut. Enkö mieheni enää rakasta minua ja enkö ole hänelle tärkeä ilman seksiäkin? Hän kyllä sanoo, että kestäisi seksittömyyden, jos se johtuisi jostain fyysisestä syystä, mutta haluttomuuteni ei kelpaa syyksi.
Auttakaa siskot. Mitä minun pitäisi tehdä?