seksi VI-TUT-TAA!!!

[seksi tärkeä osa elämää]

Olen itse nainen, ja nyt raskaana. Meillä on aktiivinen seksielämä, enkä muuta osaisi ajatella. Kauhistuttaa neuvolasta saadut opaskirjaset synnytyksen jälkeisestä seksittömästä kaudesta, joka oppaiden mukaan on keskimäärin puoli vuotta.

Aiemmassa parisuhteessani mies oli haluton. Emme rakastelleet viimeiseen vuoteen kertaakaan, ja viimeisen kahden vuoden aikana ehkä viisi kertaa yhteensä. Rakastin kyllä miestä, mutta pikku hiljaa aloin tuntea kiukkua, katkeruutta ja ahdistusta. Seksuaaliset halut oli takahdutettu pitkäksi aikaa. Tunsin itseni huonoksi, rumaksi ja vastenmieliseksi. Itsetunto kärsi. Lopulta päätös erosta tuli minulle kirkkaana. Mies oli hyvin murheellinen, etten jaksanut hänen kanssaan. Hänestä olin turhamainen, kun erosin seksittömyyden takia (syitä oli tosin muitakin, mutta tämä päällimmäinen). Myöhemmin on ex-mieskin myöntänyt, että suhde ei ollut terve. Molemmat ovat nyt onnellisia tahoillaan.

Kannattaa miettiä suhdettanne vakavasti. Lähtekää hakemaan apua, jos haluatte suhteen pelastaa. Kannattaa myös rehellisesti miettiä omia motiivejaan suhteessa. Raskastanko todella tätä henkilöä? Oletko myös aivan varma seksuaalisesta suuntautumisestasi? Oletko ylipäänsä kiinnostunut miehistä?

Btw. Uinuvia haluja saa heräteltyä mielikuvituksen, seksilelujen, seksikkäiden alusvaatteiden, eroottisten kirjojen ja elokuvien tai jopa (naisille suunnatun) pornon avulla. Ei ole vaarallista!

 

[Arrgh]

Teit sitten lapsen suhteeseen, jolla tuskin on tulevaisuutta kun noin täysin olet menettänyt mielenkiintosi mieheesi. Onnea vaan. Tyyppiesimerkki naisesta joka tekee väenväkisin lapsen ja siihen loppuu yhteinen elämä.

 

[Nin-a]

JOku muu; kukaan, ei siis kukaan pysy muuttumattomana vuodesta toiseen. Parisuhde ei ole mikään naftaliini, johon pariskunta säilötään ikuisesti samanlaisina tunteineen ja toiveineen. Kymmenen vuotta sitten tavanneet ihmiset ovat tänä päivänä kymmenen vuotta vanhempia, monella tavalla muuttuneita ja kasvaneita. On täysin epärealistista odottaa, että kukaan voi suhteen alussa vannoa, että tämä meidän suhde pysyy just samanlaisena hamaan ikuisuuteen, ja että olen ihan yhtä halukas vaikkapa vuonna 2015 mitä vuonna 2008.

Siksi on aika surullista, jos kumppani luulee, että suhteen alkuaika kertoo siitä, mitä suhde tulee olemaan, kun kuvioihin on tullut arki mukaan, ja ne ongelmat, joita muuten on joka ikisessä parisuhteessa. Pettymyshän siitä seuraa väistämättä. (Mun käsitykseni mukaan miehet muuten on niin realisteja, että eivät näin luule. Eiväthän he usko olevansa itsekään aina ja ikuisesti muuttumattomia.)

Onnistunut parisuhde ei ole sellainen, jossa toinen ei saa ikinä muuttua, ja jossa ei saa olla ristiriitoja, koska sellaista ihmissuhdetta ei ole olemassa. Molempien on opittava tekemään kompromisseja, ja hyväksymään että aina ei ole elämä pelkkää ruusuilla tanssimista. Eiköhän me kaikki ymmärretä, että ei ole miehelläkään helppoa, mutta omalla käytöksellään hän kyllä estää sen, että ap:tä ikinä haluttaakaan.

Totta puhut. MUTTA vaikka mikään parisuhde ei pysy muuttumattomana niin yhden osa-alueen täydellinen lopettaminen on väärin toista kohtaan. Ei toiselta voi evätä oikeutta seksiin. Jos minun mieheni sanoisi että tästä lähtien ei sitten tässä suhteessa halailla kun ei huvita niin kauankohan jaksaisin hänen kanssaan elää? Ihminen tarvitsee hellyyttä, miehet usein seksin muodossa. Ei toisen seksuaalisuutta voi lopettaa.

 

[kyrsiintynyt]

Ensinnäkin tämä on meille jo toinen lapsi, eli läheisyyttä kyllä riittää lapsille! ja toiseksi mies ei koskaan ole edes kotona, aina vaan töissä. Ei koskaan osallistu perheen kanssa esim tuttavien lasten synttäreille, hänet joutuu väkisin raahaamaan jopa kauppaa, kaikki mitä minä ehdotan on yleensä vastenmielistä. Viettää hyvin vähän aikaa lapsen kanssa, töissä vaan aina! Mun kaverien miehet ei kiinnosta vaan omat alkuperäiset kaverit. Ei voi siis tutustua uusiin ihmisiin. En mää tämmöstä kovin pitkään jaksa...

 

[?]

Ehkäpä se mies on jo tajunnu, että sen halailut ja lähentymisyritykset oksettaa sua. Eihän omaa miestä voi pakottaa tulemaan toimeen omien ystävien miesten kanssa! Meillä on ainakin miehellä enää muutama ystävä jonka kanssa on yhteyksissä ja hyvä niin. Aika harvassa on mun ystävien miehet, joiden kanssa haluais olla tekemisissä muuta kun "pakosta". Ei se tarkota, että jos me ollaan parhaita ystäviä tyttöjen kesken, että meijän miestenki pitäs olla kavereita, saati ystäviä keskenään. Kannattais varmaankin alkaa oikeesti selvittämään omaa tilannetta jossain psykologin luona. Setviä mistä johtuu, että jopa kosketus oksettaa? Jotainhan on jo pahasti vialla. Mulla ainakin tuli vanhassa suhteessa ihan hirvee olo, kun yritin koskettaa miestä ja siirsi aina mun käden pois. Torjutuks tulemisen tunne aina vaan oli ihan kamalaa! Lopulta en enää sitte edes yrittäny... ja lopulta erottiin. Tosin seksiä olis ollu mun puolestani vaikka joka päivä, mies löysi silti toisen. Ehkä se mies tahtoo paeta sitä kaikkea kotona vellovaa paskaa sinne töihin. On mieluummin siellä, kun kotona, jossa ei saa mitään läheisyyttä omaan naiseen. Täällä on paljon hyviä kirjotuksia. Toista voi miellyttää monin eri tavoin seksuaalisesti ja vaikkei itteä ihan täysillä kiinnosta, niin musta ainakin lopputulos aina palkitseva. Ite en tykänny edellisessä suhteessa suihinotosta ollenkaan, mutta nykyään osaan olla jo antavana osapuolena, enkä vaan saavana. Ja orgasmi poistaa hyvin paineita. Jos vaikka ensin tyydyttäisit itsesi monta kertaa, saattais alkaa taas seksi maittamaan?

 

[Oh hoh..]

En tosiaan tajua miksi noin paskaan tilanteeseen pitää vielä värkätä se toinenkin lapsi? Ja miehen asemassa mäkin varmaan pakenisin töihin kaikkea tuota paskaa. Mitä elämää sekään on, että miehen pitäisi tehdä niinkuin sinä haluat, tulla toisten lasten synttäreille esittämään että hyvin menee vaikka teidän keskinäinen suhde tuntuu olevan täysin metsässä. Tsemppiä terapiaan!

 

[Ann_i]

Nin-a: Olet ihan oikeassa. Mutta, ei seksi ole mikään erillinen osa-alue parisuhdetta. Varsinkin naisen halukkuuteen vaikuttaa just se koko paketti, se yhdessä elettävä arki. Jos ei tunne olevansa arvostettu ja rakastettu (ja naisen kohdalla: jos ei tunne tulevansa kuulluksi ja nähdyksi) arkipäivän elämässä, niin ei ihme jos ei sängyssä huvita. Koska seksiin liittyvät ongelmat tosi harvoin liittyy ainoastaan siihen seksiin, niin ei niitä ratkaista sillä seksillä, vaan puuttumalla syihin, niihin kymmeniin/satoihin tunteihin ennen rakastelua, jotka sitä haluttomuutta aiheuttaa. Sehän on vanha totuus, että parasta esileikkiä miehen taholta on tehdä enemmän kotitöitä - taitais muuten tepsiä ap:kin tapauksessa kaikkein parhaiten!

Sekin on ihan totta, että seksi voi luoda keskusteluyhteyden. Mut, jos miehessä taipumusta itsekkyyteen, niin ei se toimi. Silloin se menee niin, että mies hermostuu, kun seksin jälkeen ei saakaan vaan kölliä rauhassa, vaan taas toi nainen tuossa alkaa vänkyttämään jotain - eikö vaan voitais joskus olla hiljaa? (Ja tää on suora lainaus mieheltä, jonka tyttöystävä yrittä, parka, puhua parisuhteesta aina seksin jälkeen. Ei onnistunut.) Se vaan on näin, että jos mieheen ei saa puheyhteyttä, koska tällä on aina jotain tärkeämpää tekemistä (olla töissä/tietsikalla, kattoa telkkaria, olla kavereiden kanssa tai nukkua) niin kyllä se henkinen torjunta tuntuu ihan yhtä pahalta kuin se, että toinen kääntää selkänsä sängyssä kun itse tekee aloitteen!

Mulle kyllä tulee mieleen, että kuinkahan monta kymmentä/sataa kertaa ap:n tarpeet on miehen taholta torjuttu, ennen kuin ongelmat heijastuivat seksiin? Montako kertaa häntä ei ole kuultu, montako kertaa on livetty yhteisistä sopimuksista, jätetty hänet pyörittämään arkea ihan yksin ja annettu ymmärtää, että miehellä on tärkeämpää tekemistä, kuin jakaa ajatuksensa ja aikansa hänen kanssaan?

 

[Niin..]

Ann_i hyviä pointteja, mutta mun mielessä tässä on tärkein kysymys se, että miksi sitten lisätä perheen lapsilukua jos elämä ei maistu? Miksi ei erota ja elää parempaa elämää? Miksi käyttää yksi ainoa oma elämänsä kurjuudessa?

 

[Ann_i]

Niin: no tohon minä en luonnollisestikaan osaa vastata. Tiedän vaan, että tässä tosielämässä, jota minä elän, ihmiset elää vaikka minkälaisissa parisuhteissa, joiden ongelmat ja ilonaiheet erittäin harvoin on ulkopuolisille selvillä. Ap vois ihan hyvin olla joku mun naapureista, sukulaisista tai kavereista, niin yleinen toi läheisyys/arvostus/kommunikointiongelma on, jos ei nyt jatkuvana, niin muihin elämän kriiseihin liitettynä. Vaikka monta kertaa olen ajatellut ihan samaa, että miksi tehdään lapsi liittoon, joka ei toimi, niin totuus on, että kun siihen on sekä mies, että nainen yhdessä päätyneet, niin se on sitten ihan heidän yksityinen, perheen sisäinen asiansa, ja todennäköisesti he ei sitten oman parisuhteensa tilaa näe niin kurjana, mitä minä näkisin.