N
n25
Vieras
Olen seurustellut nykyisen avomieheni kanssa kohta kolme vuotta. Seksielämää kyllä on, kumpikin on halukas. MUTTA olen alkanut todellakin kyllästyä koko touhuun, olen lauennut koko aikana mieheni kanssa kolme kertaa. Hän ei osaa (tai viitsi?) nähdä eteeni vaivaa. Alussa halaillaan ja hellitellään vähän, ja sitten suoraan hommiin. Itse kaipaisin enemmän kiihotusta, ja toivoisin että hän odottaisi että minä laukean ensin ja sitten vasta itse. Yleensä koko akti kestää vain muutaman minuutin, koita nyt ehtiä mukaan..
Olen ollut itsekin hyvin sulkeutunut tällä saralla, en ole osannut omatoimisesti sanoa mitä haluan. Nyt ollaan jo siinä pisteessä, että suututtaa niin paljon, etten tiedä miten alkaisin asiasta puhua. Olen kyllä myös vihdoin kehdannut alkaa seksin aikana hyväillä itseäni, ja kaksi kertaa tulemisistani tapahtuikin niin. Viimeksi kun yritin, mies ei viitsinyt odotella minua vaan kiirehti itse tulemaan. Sen jälkeen ei ole huvittanut edes yrittää.
Tiedän että, kannattaa puhua asiasta hänen kanssaan, mutta olen edelleenkin melkoisen ujo tässä asiassa, ja miten minun kannattaisi asiasta aloittaa puhumaan? En nyt ihan kahvipöydässä kehtaa asiaa täräyttää. En myöskään halua alkaa häntä syyttelemään tyyliin, "mikset sinä ikinä", ja tällasista asioista puhuminen saattaa usein sellaiseksi äityä. Vinkkejä kaivataan, miten ilmaista asia niin että mieskin sen ymmärtää ilman että suuttuu? =)