Kokemusta aviomiehenä asiasta.
Seksi sujui onnistuneesti ja vauhdikkaasti pari vuotta. Sitten vaimo tuli raskaaksi eikä se ollut mikään tapaturma. Ihan tyytyväisiä olimme. Pojan syntymän jälkeen yhteiset rakastelut jatkuivat, mutta ei ihan niin riehakkaina kuin aiemmin. Sitten vaan tuli stoppi ehkä vuosi, puolitoista pojan syntymän jälkeen. Kaikki loppui siihen. Oli inhottavaa ja minä aina vonkaamassa, -näin sanottiin. Se oli vaimon mielestä inhottavaa ja oksettavaa. Kuukaudet menivät eikä minua päästetty edes lähettyville. Vaimo kuitenkin ymmärsi ja ottikin jo vuoden kuluttua asian puheeksi. Keskusteltiin ihan niin kuin aikuisten pitääkin. Yhdessä kävimme perheasioita hoitavan ihmisen kanssa keskusteluja. Oli pätevä neuvoja, kuunteli ja antoi meille mahdollisuuden kertoa asioitamme. Keskusteluissa tuli ilmi, että vaimo oli alkanut syyllistämään minua siitä kivusta ja väsymyksestä ym:sta mitä olin saanut aikaan tekemällä hänet raskaaksi. Vaimo itsekin myönsi sen typeräksi, mutta niin se vaan oli. Jotain alitajuista ajattelua jonka hän halusi pois itsestään. Terapeutti kertoi istuntojen kuluessa, että useasti nainen tuntee kanssakäymisen vastenmieliseksi aina synnytyksen jälkeen. Poikkeuksia toki on. Nainen käyttäytyy melkein kuin eläinmaailman naaraat. Eivät ne päästä urosta lähelleen kuin kerran vuodessa ja siitähän seuraa yleensä, että poikasia ja pentuja tulee. Jotkin kanit ja muut jyrsijät ovat eri asia. Ne ovat eläinmaailman kevytkenkiä.
Kovan työn ja yhteisen halun myötä saimme asiamme järjestykseen. Nyt sujuu seksi lähes kympin arvoisesti. Ja meille on ilmestynyt kaksi tyttöäkin ärsyttämään veljeä.
En koskaan silloin pitkän selibaatin aikaan harkinnut vieraan käyttämistä, vaan purin haluni muulla tavalla. Vaimolla oli kuulema ollut joskus halu kokeilla jotain vierasta, mutta fiksuna jätti ne kokeilut tekemättä. Terapeutti kertoi, että se vastenmielisyys kohdistuu juuri siihen yhteen, raskaaksi tehneeseen mieheen ja kaikki muut ovat jotenkin syyttömiä. Ne voivat houkuttaa anteeksiantamattomaan tilanteeseen.