se tunne kun 3-vuotias lapsesi lohduttaa.

Lapsi leikkii omassa huoneessaan. Äiti itkee makuuhuoneessa sängyllä. Lapsi kerää lelunsa, kävelee äidin huoneeseen, tuo mukanaan oman peittonsa jolla peittelee äidin, sammuttaa valot ja tulee viereen. Sanoo silittäen äidin hiuksia: "ei oo mitään hätää, pipi paranee. shh."

Lapsi nukahtaa, äiti ei.

 

mikä sulla sit on?

 

Mistä kyse..?

 

Sydäntä särkevää, että lapsen pitää olla vahva... Hoitaa ns. aikuisten asiat.

 

:/

 

Kuulostaa aika ikävältä, kuulostaa siltä, että 3-vuotias on tuossa perheessä asemassa, jossa yhdenkään kolmevuotiaan ei kuuluisi olla. Siis mikäli ei ole kyse mistään täysin yksittäisestä tapahtumasta, jonka voi kertoa tyylillä arvatkaas mitä hassua meidän 3-vuotias tänään teki.

 

Oiskohan parempi nyt luovuttaa. Sais lapsikin paremmat eväät elämään, olla lapsi. On vasta 3-vuotias, ei välttämättä muistaisi koko loppuelämäänsä kuinka äiti hylkäsi? Hän ehtisi unohtaa, ei ehtisi syyllistää itseään.

 

tää kuulostaa tosi pahalta, siis jos lapsi joutuu useamman kerran toimimaan noin. hae apua ja yritä jaksaa edes silloin kun lapsesi on näkemässä/kuulemassa.

 

pitäiskö sun alkaa aikuiseksi tai hakea apua, lapsesi vahingoittuu, jos äiti on tuossa jamassa.
perusturvallisuus jää puuttumaan.

 

[QUOTE="a.p";24415704]Oiskohan parempi nyt luovuttaa. Sais lapsikin paremmat eväät elämään, olla lapsi. On vasta 3-vuotias, ei välttämättä muistaisi koko loppuelämäänsä kuinka äiti hylkäsi? Hän ehtisi unohtaa, ei ehtisi syyllistää itseään.[/QUOTE]

Ei pidä luovuttaa. Hae mieluummin apua! Usko pois, sitä lapsi arvostaa enemmän...

 

[QUOTE="a.p";24415704]Oiskohan parempi nyt luovuttaa. Sais lapsikin paremmat eväät elämään, olla lapsi. On vasta 3-vuotias, ei välttämättä muistaisi koko loppuelämäänsä kuinka äiti hylkäsi? Hän ehtisi unohtaa, ei ehtisi syyllistää itseään.[/QUOTE]


Kerrotko nyt, että mistä on kysymys...? Osataan paremmin auttaa..

 

Meilläkin 2v tulee pyyhkimään äitin kyyneleitä, jos itken. Koitan vaan nopeasti pyyhkiä ne itse pois ja sanoa ettei mitään hätää. Tulee niin paha mieli ja huono äiti olo!

 

[QUOTE="a.p";24415704]Oiskohan parempi nyt luovuttaa. Sais lapsikin paremmat eväät elämään, olla lapsi. On vasta 3-vuotias, ei välttämättä muistaisi koko loppuelämäänsä kuinka äiti hylkäsi? Hän ehtisi unohtaa, ei ehtisi syyllistää itseään.[/QUOTE]

Et selvästikään kykene paneutumaan lapsesta huolehtimiseen, ainakaan henkisellä tasolla.

 

En haluaisi syyllistää, mutta oikeesti lapsella EI SAA olla tuollainen elämä! Joutuu kärsimään koko ikänsä siitä, jos jo pienenä joutuu olemaan vahva ja kantamaan muiden murheet. Tiedän kokemuksesta, olen elänyt masentuneen äidin kanssa ja arvet on jäänyt eikä mielenterveys kaikkein vahvin.

 

[QUOTE="a.p";24415704]Oiskohan parempi nyt luovuttaa. Sais lapsikin paremmat eväät elämään, olla lapsi. On vasta 3-vuotias, ei välttämättä muistaisi koko loppuelämäänsä kuinka äiti hylkäsi? Hän ehtisi unohtaa, ei ehtisi syyllistää itseään.[/QUOTE]

Sä olet lapsesi äiti ja arvaa kuinka paljon lapsi sua rakastaa...ei sua noin vaan poispyyhitä lapsen muistista. Yritä mieluummin saada apua vaikkapa terkan kautta. :hug:

 

3-vuotias muistaa jo hyvinkin monenlaisia asioita, vaikka ei pysty kaikkea ymmärtämään tai käsittämään. Jostakin muualta tarvitset itse apua kuin lapselta, hae sitä, vaadi sitä!

 

Itselläni samanlainen kokemus, lapseni lohdutti minua kun itkin rankkaa keskenmenoa. Ja ikävä kyllä elämässä on hetkiä jolloin äitikin voi olla hetken heikko. Toivotaan jottei lapseni nyt kasva kieroon sen takia jotta en saanut itseäni koottua tarpeeksi ajoissa. Voimia aapeelle!

 

Muista, että lapset ovat hyviä syyllistämään itseään. Lapsesi voi kokea, että sinun itkusi johtuu hänestä vaikka muuta sanoisit!
Käy sääliksi lasta, ei sinua. Sinun pitää vaan olla nyt aikuinen ja hakea apua. Pakko.

 

[QUOTE="a.p";24415704]Oiskohan parempi nyt luovuttaa. Sais lapsikin paremmat eväät elämään, olla lapsi. On vasta 3-vuotias, ei välttämättä muistaisi koko loppuelämäänsä kuinka äiti hylkäsi? Hän ehtisi unohtaa, ei ehtisi syyllistää itseään.[/QUOTE]

Kyllä sä olet lapsellesi kaikkein tärkein ihminen kaikesta huolimatta. Pitää vaan hankkia apua. Noinhan ei voi jatkua, että kolmevuotias lohduttaa aikuista ja huolehtii. Toisinpäin se pitäisi mennä.

 

Itselläni samanlainen kokemus, lapseni lohdutti minua kun itkin rankkaa keskenmenoa. Ja ikävä kyllä elämässä on hetkiä jolloin äitikin voi olla hetken heikko. Toivotaan jottei lapseni nyt kasva kieroon sen takia jotta en saanut itseäni koottua tarpeeksi ajoissa. Voimia aapeelle!

Ap antoi vihjeitä siitä, että tämä on tavallista. Että hän on masentunut tms. Ihan eri asia.

 

Tosi idioottia porukkaa täällä :O Kai äitikin voi joskus itkeä hetken. Onko oikein opettaa lapselle kulissia sitten? Ei äiti itke, ei äidillä ole tunteita?

 

Tosi idioottia porukkaa täällä :O Kai äitikin voi joskus itkeä hetken. Onko oikein opettaa lapselle kulissia sitten? Ei äiti itke, ei äidillä ole tunteita?

lue kuule mitä ap jatkoi.. ellei sitten harrastanut sarkasmia.

 

Tuli yhtäkkiä semmonen fiilis, että ap on se palstan "aktiivi valittaja" josta on jopa legendaarisia keskusteluja käyty. Anteeksi jos et ole, mutta jotenkin alkoi vaan tuntua tutulta...

 

Tosi idioottia porukkaa täällä :O Kai äitikin voi joskus itkeä hetken. Onko oikein opettaa lapselle kulissia sitten? Ei äiti itke, ei äidillä ole tunteita?

No en mä ainakaan sanonut, että pitäisi olla kulissia tai että äidillä ei olisi oikeutta itkeä hetkeä. Mielestäni aloittajan kirjoitus kuitenkin antoi syytä olettaa, että tässä on kyse vakavasta ja pysyvämmästä ongelmasta. Olen mäkin itkenyt. Useinkin. Mutta en koskaan niin, että lapsieni olisi sen vuoksi leikittävä yksin, sen vuoksi itse kömmittävä sänkyyn, lohdutettava minua, vakuuteltava minulle, ettei ole mitään hätää. Kun olen itkenyt, olen kuitenkin aina pystynyt toimimaan normaalisti lasten kanssa, olemaan heidän kanssaan samassa huoneessa, valvomaan heidän leikkejään, pistämään heidät nukkumaan, kertomaan heille että äidillä ei ole hätää, tämä menee ohi, kaikki on hyvin. Se on aikuisen tehtävä. Aikuisen on kerrottava lapselle, että kaikki on hyvin. Surussaankin aikuisen on pystyttävä tuomaan lapselle turvallisuutta sekä raamit normaalille päivärytmille.

 

Itselläni samanlainen kokemus, lapseni lohdutti minua kun itkin rankkaa keskenmenoa. Ja ikävä kyllä elämässä on hetkiä jolloin äitikin voi olla hetken heikko. Toivotaan jottei lapseni nyt kasva kieroon sen takia jotta en saanut itseäni koottua tarpeeksi ajoissa. Voimia aapeelle!

Yksittäinen kerta on hiukan eri asia, mutta toistuvasti lapsen joutuminen hoivaajan rooliin, vie pohjan lapsen oikeudesta olla lapsi, jonka ei kuulu murehtia elämää, saatikaan olla huolissaan vanhemmistaan.
Lapselle pitää pystyä antamaan turvallinen koti, jossa tietää että äiti/ isä hoitaa HÄNTÄ ja vie pipin pois. Ei toisinpäin.

Jos tähän ei pysty, on vanhemman tehtävä hoitaa asiansa niin, että saa apua ja lapsi turvallisen paikan olla LAPSI!
Mieti asiaa lapsen näkökulmasta, se aikuinen joka on olemassa huolehtiakseen sinusta, onkin yhtäkkiä kykenemätön siihen tehtävään ja lapsi huomaa sen, koska osaa kerran lohduttaakin. Se kaikkein turvallisin ja rakkain ihminen ei olekaan enää se johon hädän hetkellä luottaa.