Alkuperäinen kirjoittaja Juu:
Voih. Niin on tullut tutuksi tuo..
Kaksi ensimmäistä lastani oli jotenkin poikkeuksia, he kun ei oikeastaan koskaan saaneet mitään kohtauksia "ihmisten ilmoilla". Kotona kyllä senkin edestä..
Mutta tämä nuorimmainen! Huh! Pienempänä aloitti sen konsertin jo ulko-ovella (kauppaan mennessä), nykyisin sentään vasta n. puolessa välissä ostoskierrosta. Ja huuto on todella korvia raastavaa. Onneksi meitä on kaksi huoltajaa ja useimmiten onnistuu toisen lähteä 10 min huudon jälkeen ulos. Joskus, ikävä kyllä, se ei ole mahdollista ja ne ostokset on tehtävä sen kiljukaulan kanssa. En siitä todellakaan nauti. Enkä sitä kiusatakseni kanssaihmisiä tee.
Onneksi löytyy teitä "ymmärtäväisiäkin" ihmisiä.
Sympatiat täältä! Meidän lapsistakin yksi harrasti JOKA KERTA julkisella paikalla jonkin sortin huutamista. AINA tuli joku kohtaus uhmaiässä ja hyvin helposti tulee nyt myöhemminkin. Huuto kestikin sitten KAUAN (½-1½h, mitä aikaa ei tietenkään oltu kokoajan samassa paikassa, vaan huudettiin siis kotiin asti, mm. bussimatka ja kotona vielä) ja ääni oli KOVA.
Todella raskasta aikaa oli, kun aina oltiin kuin veitsenterällä. Sen arvasi, että aina se rääkyminen jossakin vaiheessa alkaa ja aiheutti suurta stressiä kyllä. Monesti itku kurkussa ja välillä kyyneleet silmissäkin kävelin kaupasta kotiin päin, kun oli taas joku täti saanut kohtauksen ja tullut valittamaan lapselle huutamisesta, vaikka ihan nopeasti olisin kaupasta leipää ja maitoa ollut hakemassa. Sitä oli niin poikki lapsen kanssa muutenkin kokoajan, ettei paljoa tarvittu, kun tuli todella paha mieli. Mutta siis ääni oli ja on edelleen erittäin inhottava, joten tavallaan ymmärrän ja tavallaan en...
Sittemmin on löytynyt ihan neurologinen syykin tuohon käytökseen, että sitäkin voisi aina miettiä, kun rääkyjiä näkee, ennen kuin alkaa mulkoilla.