Se muuten puhuu paskaa, joka sanoo, että peniksen koolla ei ole väliä!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Nekkis
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Ei koolla välttämättä ole väliä. Orgasmin voi saada myös ilman kovaa jyystämistä ja rynkyttämistä. Vanha klisee, "kunhan sitä osaa käyttää" pitää kyllä paikkansa. Pienimunainenkin mies voi olla peto antamaan klitorisorgasmeja.
 
Naisilla tuntuu välillä unohtuvan se tärkeä lantionpohjajumppa. Auttaa moneen asiaan, ja etenkin sillä pystyy pitämään emättimen piukkana. Geishakuulat on ollut hyvä ja tehokas apu tässä jo monet vuodet itselläni. Seksi on 4;n muksunkin jälkeen ihan OK! Vaikka se pippeli olisikin keskimittaa pienempi.
 
Käyn usein uimassa, joten tulee nähtyä noita juttuja stendareista taskulamppuihin:-) kerronpa nyt miten itselleni kävi. Olin seurustellut jo pitkään silloisen naiseni kanssa ja hänellä oli ongelma, ettei saannut orgasmia yhdynnän yhteydessä. Siitä huolestuneena nostin "mirrin" pöydälle
(otin asian esille). Hänestä tuli vapautuneempi ja tein kaikkeni, että hänellä rupeaisi homma pelittämään ja pääsisi nauttimaan orgasmista, mutta kun aikaa oli kulunut jonkin aikaa ja oltiin hänen siskonsa luona viettämässä iltaa ja jäätiin yöksi. Herättiin lasten ääniin pienessä kankkusessa, jokin pakotus jossain, no meikä lirkuttelee hänen korvaansa rivoja:-) hän pelkäsi että joku tulee huoneeseen, mutta sain ylipuhuttua (viettelin) hänet. Ja kuinka ollakkaan vieraassa paikassa kiinni jäämisen pelossa naiseni sai mahtavan orgasmin ja mä en :-) nykyään käymme useammin "sukuloimassa" :-) Hyvää loppu syksyä kaikille. En oo muuten ikinä pettänyt naistani ja ylpeä siitä. Ja kaikke te miehet jotka kirjoittelette "naisina" näille palstoille, niin säälin teitä. Lukekaa tämä tarkasti: ITSETUNTO !
 
Suomalaisten miesten kalut ovat kooltaan hyvää kansainvälistä keskitasoa. Jos siis penis ei tunnu missään, on vika naisessa eikä miehessä. Jos miehen kalu on aivan normaalien standardien mukainen ja ei missään tunnu, niin siitä voidaan tehdä sellainen johtopäätös, että silloin poikkeavuus löytyy naisesta. Turhaa on siinä tapauksessa miestä syyttää, kun mies on siinä tapauksessa aivan normaali ja nainen poikkeava. Jos taas kalu on reilusti alle keskimitan, niin silloin osat voivat hyvinkin olla toisinpäin.
 
kerran yks mies oli sellanen pitkä mutta todella ohut munainen. oli ihan järkky kokemus ja siinä tunsi itsensä tosi vaivautuneeksi. enkä paljon kyseisen herran kansa tapahtuneen jälkeen jutellut. kaikki muut on olleet sellaisia tarpeeksi isoja. pääasia niissäkin että muna seisoo kiihkeenä ku rautakanki eikä puhti lopu kesken touhujen. mielummin vaikka sitten tulee nopsaa ja esileikit ja jälkileikit kyllä saa mut tyydyttyneeksi mutta siinä kyllä into lopahtaa jos muna löystyy. yks mies oli tälläinen väsynyt ja kyllä siinä itsetunto aina laski vaikka tiesinkin periaatteessa ettei ollut minusta johtuvaa. muutneki sellasta tosi kovaa sopivan isoa munaa on niin mahtava imea ja ottaa suihin et kyllä mä varmaan jonku pieni munaisen jättäisin väliin :/ ainaki vielä tän ikäsenä ku on itekki suht kuuma ja vara valikoida jonku verran ainaki :P
 
tosin anaaliseksiä ei oikeen ole mukava harrastaa jos on yhtään keskikokoista suurempi. edellisen miehen kanssa jouduin tän ilon hältä eväämään muutamien kokeilujen jälkeen kun aina vaan sattui vaikka mitä teki ja rentoutui ja kuinka oli kiihkeässä tai saaneessa tilassa. :( ja kyllä se itselläki tympäsi vaikken mä varsinaisesti peppujutuista saa mitään orgasmia musta on ihana miellyttää miehiä ja antaa välillä vähän extraa.
 
onhan sillä koolla väliä. kaikenmoisia sitä on vastaan tullu ja parhaalta tuntuu semmoinen n.17cm pitkä ja aikas paksu penis. kun sen omistajan vielä kouluttaa käyttään sitä oikein niin avot.

liian pienellä ja liian isolla ei tee mitään, ja jos on vielä ohut ni..terve.
 
Tälläset löysä vittuset naiset valittaa kun mihellä on ''pieni'' vaikka olisikin normi kokonen. Peniksen keskiarvo suomessa 13-14cm. Menkää afrikkaa hommaa aids jos haluutte isoo munaa.
 
Ihan kokonaan ei jaksa lukea, mutta mieleen alkaa tulemaan sellainen juttu, että nykyisin, kun suomimammaa vaivaa tämä leviävä läskiperseys, ymmärtää että seipäässä tarvii olla mittaa ja kokoa jotta yltäisi edes huulille. Rääpikää vaan päätänne ukkoja kohtaan, minkäs ne munilleen voi. Karman laki osaa olla vittumainen. (en ole yksi asianomaisista)
 
Ja mitä typerimpänä lisäyksenä: "Ei se koko vaan se, miten sitä käyttää."

No eihän sillä ole mitään merkitystä, miten sitä yrittää heilutella ja liikutella siellä sisällä, jos mittaa ei ole miksikään. Lähinnä säälittää sellainen miespolo. Siis tiedätte itsekin, että jostain parin sentin PIPPELISTÄ ei ole oikein nautinnoksi asti.

Kyllä se on niin, virkatte mitä tahansa, että miehen kullin koolla on merkitystä, kyllä sen pitää edes jonkun kokoinen olla ja ihan mitättömästä ei ole mihinkään. Ihme kuitenkin, että jotkut ovat sellaisilla onnistuneet jopa lapsia siittämään - siitä hyvästä täytyy kyllä antaa tunnustusta. :flower:

Onhan sillä koolla väliä - liian iso sattuu!
Että on sillä naisenkin koolla väliä... Tärkeintä on yhteensopivuus ;)
 
Ja mitä typerimpänä lisäyksenä: "Ei se koko vaan se, miten sitä käyttää."

No eihän sillä ole mitään merkitystä, miten sitä yrittää heilutella ja liikutella siellä sisällä, jos mittaa ei ole miksikään. Lähinnä säälittää sellainen miespolo. Siis tiedätte itsekin, että jostain parin sentin PIPPELISTÄ ei ole oikein nautinnoksi asti.

Kyllä se on niin, virkatte mitä tahansa, että miehen kullin koolla on merkitystä, kyllä sen pitää edes jonkun kokoinen olla ja ihan mitättömästä ei ole mihinkään. Ihme kuitenkin, että jotkut ovat sellaisilla onnistuneet jopa lapsia siittämään - siitä hyvästä täytyy kyllä antaa tunnustusta. :flower:

No kerroppa, millaiset avut ja asiat antaa sulle oikeuden arvostella tällaiseen sävyyn? Kuva kenties, että pystyt osoittamaan varasi aiheeseen. Mikäli et itse ole mallinmitoissa, uhkea amazon tms. suosittelisin olevan täysin hiljaa.
 
Veikkaan, että aloittaja on itse sellainen suohirviö, ettei kukaan Alfauros sellaista norsua paniskaan, joten on joutunut tyytymään pikkumunaisiin taviksiin ja nyt katkerana täällä vikisee.
 
Siis ihan oikeesti??? Tulin iha mielenkiinnolla lukemaan keskustelua kun itellä ei mikää maailman isoin ole, mutta jokasen muijan oon kyl saanu tuleen jonka kanssa oon sektaillut (ilmeisesti osaan sitä sit käyttää, tai tytöt ovat ollee hyviä feikkailijoita)
14 cm perus kikkeli ja mietin joskos jostain saisi järkevästi parin sentin updatee, leikkauksee en mene!

Ja mitä mä nään ku luen pari sivua täällä, Akat haukkuu keskenään ukkoja jolla ei ihan kauheeta varustusta ole, OLETTE SÄÄLITTÄVIÄ! OLETTEKO MIETTINEET ITSEÄNNE, MILLANEN ÄMPÄRI SIELLÄ ALAKERRASSA ON ITSELLÄ?

"Ei me olemme 2000-luvun naisia ja meillä on oikeus sanoa ja tehdä ihan mitä meitä kiinnostaa mukamas tasa-arvon nimissä". Hope so saatte jatkossakin pienimunasii


Kyllähän tytöt homma on niin että teidän eteen miehet yrittää tehdä vaikutuksen ja teitä helvettii aina pitää passailla ja paapoa että tulee viikonloppuna persettä!!! Suosittelisin teille kaikille nymfomaaneille joilla se AO on alle 120 että pitäkää haukkumiset omana tietonanne!!!! OLETTE LOUKKAAVIA JA VASTENMIELISIÄ IHMISIÄ!!!
 
Mä olen nähnyt suunnilleen parisataa penistä seisokissa ja voin todeta, että näistä YKSI on ollut niin pieni etten ois ryhtynyt... Kokoa maksimissaan viisi senttiä.

Mutta jos olisin kyseiseen mieheen ihastunut ja myöhemmin rakastunut, olen varma että ois keksitty korvaavia keinoja tyydyttää minutkin.

On sillä siis väliä mutta vain ääritapauksissa. Ei oo liian isokaan kiva.
 
Alkuperäinen kirjoittaja näinon;21059543:
Ei koolla välttämättä ole väliä. Orgasmin voi saada myös ilman kovaa jyystämistä ja rynkyttämistä. Vanha klisee, "kunhan sitä osaa käyttää" pitää kyllä paikkansa. Pienimunainenkin mies voi olla peto antamaan klitorisorgasmeja.

Ihan sama, mutta kyllä siinä viimeisetkin halut katoaa jos housista paljastuu nakin kokoinen naru. Sehän on panemisessa se pointti että saa kunnon pauketta sisäänsä, orgasmi on toisarvonen. Jos joku suuseksi on tärkeintä eikä välitä munattomuudestas, voi etsiä naisen seksikumppaniksi.
 

Yhteistyössä