Se mitä kukaan ei kerro

["kyynel"]

Pahinta on tähän mennessä ollut viime päivien tapahtumat. Tyttö täyttää kohta 4v ja eilen sanoi mulle että "äiti ei välitä musta", "en tykkää äitistä", "äiti on tyhmä" (tätä on kuulunu jo pitkään). Mutta nuo 2 ekaa tuntu erityisen pahalta. Yllättävän raskasta on myös kestää loputonta kiukuttelua ja uhmaamista. Mutta sitten tyttö sanoo että olet ihana ja rakastan sua niin taas jaksaa.

 

[ap.]

Eilen 3-vuotiaani sanoi että äiti sinä olet upea. D)

<3

 

["hankey"]

parasta ja samalla pahinta :vastuu 24/7

 

["Pusse"]

Parasta on se kun lasta katsoessaan, vaikka lapsi vaan katsoisi keskittyneesti Tuomas Veturia eikä tekis muuta, ei voi ymmärtää miten ihana se on! Siihen ei vaan tajunta riitä että joku pieni ihminen voi olla niin ihana että sitä haluais rutistaa koko ajan Se on myös aika ihanaa kun 3v tulee silittämään poskea ja sanoo hellästi "Kultaseni!"

Pahinta on kun ei muka-aikuisena osaa hillitä itseään ja joskus se kiukku tulee vaan tiuskimisena ulos omalle lapselle ja omatunto huutaa pään sisällä pitkään.
Ja se kun ei ole osannut olla joka tilanteessa tarpeeksi tiukka niin lapsi pitää sua juuri sinä lepsuna vanhempana jota saa testata enemmän, kun taas sitä toista vanhempaa totellaan pelkästä katseesta... Tulee epäonnistunut olo.

 

["vieras"]

Nostan, hyvä ketju.

 

[Äiti + avovaimo]

Ihaninta on ihan tavalliset asiat, katsoa kun lapsi nauraa sydämen kyllyydestä, nukkuu ja on niin kaunis. Innokkaana seikkailee puistossa ja innostuu uusista asioista. Tulee halaamaan ja antamaan pusun. Parasta on se, että sä näet sun omasta lapsesta miten se rakastaakaan sinua. Parasta on tietää, että minä olen lapselle elintärkeä, ja tietää se, että lapsi hyväksyy minut juuri tälläisenä kun olen.

Parasta on viikonloppu aamut, jolloin kaikki ollaan vapaalla, nukutaan yöt vierekkäin, kasataan aamulla patjat olohuoneen lattialle, katsellaan lastenohjelmia ja pelleillään. Ollaan. Siinä kaikki, koko perhe :heart:

Pahinta on ne hetket kun lapsi itkee, itkee, raivoaa eikä suostu nukahtamaan. Itse olet väsynyt ja puret hammasta ja koitat taistella suuttumusta vastaan. Pahinta on se, kun sä et pysty hillitsemään kiukkuasi, vaan tiuskaiset/huudat lapselle. Pahinta on se ajatus, että jos joskus menettää oman lapsensa

 

[illuusia]

Ihan kamalinta on menettämisen pelko, sehän alkaa siis heti kun saa oman lapsen rinnalle.
Kukaan ei myöskään kertonut miten p*ska fiilis siitä tuleekaan kun menettää hermot ja suuttuu oikein kunnolla lapselle. Joo, lapsi ehkä unohtaa mutta äiti ei. :/

Parasta onkin sitten kaikki muu! Toki osasin unelmoida omista ihanista lapsista mutta että ne ovat todellakin noin täydellisiä.:heart::heart:

 

[maritu]

Jatkuva tarpeeton syyllisyydentunto, paine kaikesta: kasvatatko oikein, aktivoitko oikein, teetkö ylipäätään mitään oikein.
Ja jos lapsi ei hymyile ja ole iloinen ihan koko ajan saat pelätä että jokin on hätänä.
Saati kun ne perhanat kasvaa ja hankkivat elämäänsä ihan todellisia ongelmia joita äiti ei voi puhaltaa pois!

 

[mirus]

parasta on se kun saa seurata kuinka lapsi kasvaa ja kehittyy,se että tietää että on jollekin maailman tärkein ihminen.

kamalinta: tämä huolen määrä,tieto siitä että ei pysty kaikelta pahalta suojelemaan lastaan vaikka kuinka haluaisi. kukaan ei kertonut että vanhemmuus tuo mukanaan niin suuren huolentunteen,että se jopa ahdistaa välillä

Tälle täysi peesi!

 

[mirus]

Tulee oikein tippa linssiin ku lukee näitä! :heart:

 

[Cappuccino]

Pahinta on kai oman puutteellisuuden tajuaminen ja inho itseän kohtaan, kun omat huonoimmat puolet tulevat esiin. Juuri ne tilanteet jossa uhmaikäinen on provosoinut, repinyt ja huutanut kun mikään ei ole oikein ja itse menettää hermot ja huutaa takaisin Tai kun tappelevan taaperon joutuu väkisin raahaamaan kotiin kesken kiukkukohtauksen joka voi tulla missä vain. Mielessään joutuu huutamaan kaikki maailman kirosanat ja koota itsensä, ettei vahingoittaisi lasta henkisesti tai fyysisesti kun itseä väsyttää.
Myös ulkopuolisten, kuten tarhan huono palaute lapsen käytöksestä satuttaa ja saa itkemään omaa riittämättömyyttä tai epäonnistumista vanhempana : /
Tässähän tulee kohta itku, meillä on muutenkin vaikea kausi menossa uhman(?) ja muiden ongelmien takia. Itkettää, eikä tästä kukaan kertonut -siitä miten vaikeaa vanhemmuus on kovatahtoisen lapsen kanssa:'(

Mitään en silti muuttaisi, enkä päivääkään vaihtaisi pois. Vanhemmuus on maailman ihanin asia, kuten lapsenikin :heart:

 

[ylös]

up

 

["Mmm"]

Pahinta varmaan ollu nää tyttären allergia oireet ja silent refluksi. Ois joku voinu joskus aikanaan kertoa. Noi oireet aiheuttaa lapsella levottomia öitä, ite nukun muutaman tunnin pätkissä yön ja herään siihen kun tyttö heräilee itkemään ja taputtelen uneen ja sit jatkan ite sen tunnin kaks unia ja taas sama juttu. Päivisin kitisee suhteellisen paljon, toisinaan itellään niin paha mieli siitä että, itkettää. Mitä huonommin nukuttu yö alla ja mitä kiukkusempi ja kitisevämpi tytär on, niin sitä itkusemmaks meen itekki. Kitinä lähinnä raastaa ja repii korvia ja tuntuu että, iskee aina tajuton päänsärky ja alkaa uuvuttaa.

Parasta on se että, saan seurata oman rakkaan lapsen kehittymistä. Tyttären ilo ja riemu joka on niin puhdasta ja aitoa, kun jotain hassua tapahtuu. On kaikessa mukana ja konttailee perässä ja huutaa äitä, äitä . Päivän mittaan ne lukuisat märät suukot ja ne pienet käsivarret jotka kiertyy kaulaan, niin tuntuu et pahamieli on pyyhkästy pois . Kaikesta huolimatta, rakastan mun omaa pientäni

 

["äitix3"]

Parasta on tämä valtava rakkaus. Pienistä asioista, kuten nukahtaneen pikkuisen käsi poskella, äiti olethan lähellä tyyliin. Märät pusut ja "äiti on ihanan pehmeä ja lakas". Iloitsen lapsien onnistumisista ja uuden oppimisesta. Äitiydessä minut järkytti ja yllätti, että se sai minussa rumimmat piirteet esiin. Löysin itsestäni puolia, joita en tiennyt edes olevan. Toisaalta äitiys myös kasvatti olemaan luja ja hirvittävän hyvät hermot, jotta nämä rumat piirteet pysyy hillinnässä.
Pahinta on nähdä lapsi sairaana ja kärsivänä. Lapsen "sydänsurut" murtaa äidin sydämen. Itkuiset silmät ja pohjattoman surulliset kasvot, kun kaverit kiusasivat saa minussa esiin oikean leijona emon! Koetuksen rajoilla olin kuopuksen ollessa viikko kausia sairaalassa. Piti olla äiti muille vielä pienille kotona oleville lapsille ja samalla olla vauvan luona sairaalassa. Se oli elämäni vaikeinta aikaa tähän mennessä.

 

["mä"]

Pahinta on ollut se kun ei oo voinukkaan nauttia oman lapsen vauva-ajoista kamalan uupumuksen ja masennuksen takia ja kun se on tapahtunu useamman kerran..Tällä hetkella pahinta on murrosikäsen tytön kanssa,se ettet voinu pahimmissa painajaisissakaan pelätä mitä elämä on murkkuikäisen kanssa..Kiltistä ja tunnollisesta tytöstä onkin kuoriutunut järkyttävä teini..