Sattuuko (kotona tehty) kuumavahaus paljon, vai ihan h*lvetin paljon?

ei enää ikinä
Ensimmäisen kerran kun kokeilin kuumavahaa niin lämmitin sen liian kuumaksi. Vaha poltti ihon ja päälle vielä repiminen lievästi palaneesta ihosta ja sitten lopputulos ei kuitenkaan ollut sileä. Ja silti myöhemmin kokeilin uudestaan, mutta en vaan saa täysin sileetä aikaseks sillä.
Sama kylmävahaliuskoissa, niitä oon kokeillu bikinirajaan ja kyllä se kirpasee mutta karvoja jää ja ainakin Veetin kylmävahaliuskoista jää iho ihan tahmeaksi vielä sen puhdistuspyyhkeen jälkeenkiin.
Joskus vielä testaan sokerointia, siihen asti höylään ja epiloin.
 
Suosittelisin tosiaan sokerointia minäkin, huomattavasti inhimillisempää, erityisesti intiimialueelle johon en suurin surminkaan menisi kuumavahaa tunkemaan |O

Mieti aika moneen kertaan ennenkuin lähdet kasvojen iholle vahaa testaamaan. Jos se menee pieleen, lähtee vähän enemmänkin ihoa tmv. niin näytät aika karulta aika pitkään :D
 
Io
Vahojen (etenkin kuumavahan) kanssa puuhastelu on aikaavievää, sottaista ja vaivalloista. Aina niitä vahajämiä jää jonnekin, ja niitä on vaikea saada pois. Eikä lopputulos useinkaan vakuuta. Kivuliasta vahaus ei ole.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ei enää ikinä;28455288:

Mulla on testauksessa tuommoinen Veet Easy Wax- paketti, jossa on mukana sähkökäyttöinen rollon, joka siis lämmittää sen vahan oikean lämpöiseksi. Eli ilmeisesti tässä ei pitäisi olla sitä vaaraa, että vaha kuumenee liikaa.

Pakkauksen ohjeen mukaan vahan lämpeneminen kestää 20 min, mutta todellisuudessa se kesti kyllä pikemminkin 35 min. Mulla oli se roll-on koko ajan johdonpäässä ja vaikka mulla meni vissiin noin 20 min siinä vahauksessa, ei se laite kuumentanut vahaa liian kuumaksi. Ei siis tullut palovammoja :D

Tänään jalkojen punotus on selvästi laskenut, mutta niissä vielä hieman punottavissa kohdissa on pieniä kohoumia. Näppylä on ehkä väärä sana, ennemminkin sanoisin paukama, vaikka ovatkin pieniä. Kipuja ei ole. Saas nähdä miten nopeasti jalat palaavat ennalleen ja pääsen jatkamaan kokeilua :)

Mullakin sitä vahaa muuten vähän jäi jalkoihin, enkä saanut sitä vedellä irti...mutta se lähti ihan hyvin pois, kun sitä taputteli sellaisella vahaliuskalla.
 
Viimeksi muokattu:
Suosittelisin tosiaan sokerointia minäkin, huomattavasti inhimillisempää, erityisesti intiimialueelle johon en suurin surminkaan menisi kuumavahaa tunkemaan |O

Mieti aika moneen kertaan ennenkuin lähdet kasvojen iholle vahaa testaamaan. Jos se menee pieleen, lähtee vähän enemmänkin ihoa tmv. niin näytät aika karulta aika pitkään :D
Tässä naamassa arpikin kaunistus olisi ja hampaat voi uusiksi laittaa, vai miten se biisi nyt meni? :D
 
Vahojen (etenkin kuumavahan) kanssa puuhastelu on aikaavievää, sottaista ja vaivalloista. Aina niitä vahajämiä jää jonnekin, ja niitä on vaikea saada pois. Eikä lopputulos useinkaan vakuuta. Kivuliasta vahaus ei ole.
En voi allekirjoittaa jokaista väittämääsi. Ei se nyt ihan minuutissa hoitunut (vertaa höylä), mutta jos se lopputulos kestää pidempään, niin ehkä se on sen arvoista???

Sottaista se ei misään nimessä ollut, sohvalla istuskellessa tuon vahauksen tein. Toki mulla oli kintun alla pyyhe, mutta siinä kaikki "suojatoimenpiteet". Eikä muuta siis edes tarvittu, kun sen roll-onin avulla sitä vahaa ei mene muualle kuin sinne, minne piti :)

Vaivalloiseksikaan en tuota voi kyllä kutsua.

Vahajämiä jäi kahteen paikkaan, mutta kun ne äkkäsi poistaa käytetyn liuskan kääntöpuolella, niin se sujui muutamassa sekunnissa...jonka jälkeen kaikki vaha oli jaloista pois.

Lopputulos ei vakuuta täysin, se on kyllä ihan totta. Mutta meinaan testata vielä uudemman kertaa, sillä vika saattaa olla ensikertalaisessa käyttjässäkin :)

Ja kivuliasta ei tosiaan ollut :)
 
Muistelin että se kuuluu asiaan et tulee punoitusta vahatulle alueelle koska karvatuppi repäistään irti.

Jäin ihmettelemään sokeroinnin ohjetta. 4dl sokeria ja 1dl sokeria ja sitruunaa. Siis onko sokereissa eroa ?
 
Varmasti kuuluukin. Kyllä mulla punoittaa kulmatkin, kun niitä pinseteillä nypin :)

Ja tuo ohje on väärin :D Sen pitäisi olla muistaakseni 4 dl sokeria, 1 dl vettä ja sitten sitä sitruunamehua. Mutta noita ohjeita on niin monta, kuin on käyttäjääkin. Mä olen kerran yrittänyt tehdä tuota kotona ja siinä sitruunamehun määrä oli muistaaksnei 3 rkl...kun sitten taas googlen avulla löysin mm. tällaisen ohjeen:

kotona sokerimassan voi helposti tehdä seuraavalla ohjeella:
1/2 dl vettä
1/2 dl sitruunamehua (joko sitruunasta, tai suoraan sitä kaupasta ostettavaa sitruunamehua)
4 dl sokeria

Ja mä EN saanut sitä onnistumaan...siis joko se mun massani oli liian jäykkää tai polttavan kuumaa...kun se vähän jäähtyi, niin se muuttui heti liian jäykäksi. En päässyt siis koskaan kokeilemaan sen tehokkuutta käytännössä :D
 
"vieras"
Oli pakko tulla kurkkaamaan miten sun eilen kävi. Hyvä ettei tullut palovammoja ja muutenkin meni hyvin. :)

Miten toi sokerointi toimii? Lämmitetäänkö tota massaa mikrossa vai miten? Ja sit iholle? Miten se siitä sit irrotetaan?
Kuumavahasta oon kuullut niin kauhukokemuksia etten sitä uskaltaudu kokeilemaan (lastalla lätkitty pitkin sääriä ja sit ei oo lähtenyt millään tai on lähtenyt iho mukana ja sitä vahaa on ollu koko kylppäri täynnä :D) vaikka toi sun kokemus valmispaketteineen kuulostaa kyllä helpolta!
 
Varmasti kuuluukin. Kyllä mulla punoittaa kulmatkin, kun niitä pinseteillä nypin :)

Ja tuo ohje on väärin :D Sen pitäisi olla muistaakseni 4 dl sokeria, 1 dl vettä ja sitten sitä sitruunamehua. Mutta noita ohjeita on niin monta, kuin on käyttäjääkin. Mä olen kerran yrittänyt tehdä tuota kotona ja siinä sitruunamehun määrä oli muistaaksnei 3 rkl...kun sitten taas googlen avulla löysin mm. tällaisen ohjeen:

kotona sokerimassan voi helposti tehdä seuraavalla ohjeella:
1/2 dl vettä
1/2 dl sitruunamehua (joko sitruunasta, tai suoraan sitä kaupasta ostettavaa sitruunamehua)
4 dl sokeria

Ja mä EN saanut sitä onnistumaan...siis joko se mun massani oli liian jäykkää tai polttavan kuumaa...kun se vähän jäähtyi, niin se muuttui heti liian jäykäksi. En päässyt siis koskaan kokeilemaan sen tehokkuutta käytännössä :D
Täytyy testailla ! :D
 
[QUOTE="vieras";28457039]Oli pakko tulla kurkkaamaan miten sun eilen kävi. Hyvä ettei tullut palovammoja ja muutenkin meni hyvin. :)

Miten toi sokerointi toimii? Lämmitetäänkö tota massaa mikrossa vai miten? Ja sit iholle? Miten se siitä sit irrotetaan?
Kuumavahasta oon kuullut niin kauhukokemuksia etten sitä uskaltaudu kokeilemaan (lastalla lätkitty pitkin sääriä ja sit ei oo lähtenyt millään tai on lähtenyt iho mukana ja sitä vahaa on ollu koko kylppäri täynnä :D) vaikka toi sun kokemus valmispaketteineen kuulostaa kyllä helpolta![/QUOTE]

Oli oikeesti helppoa, eikä sattunut.

Ja näyttäis siltä, että ihan jopa tuloksiakin sillä sai. Jos olisin höylännyt, saisi höylää olla jo heiluttelemassa uudelleen, mutta nyt näyttää siltä, että mekon voisi vetäistä päälle, eli kintut on edelleen siinä kuosissa ettei tarvitse karvoja katsella :)

Nyt meinasin vahata kulmat. Hirvittää! :D Kyseessä kun kuitenkin on naama :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja eikös;28457320:
ap ollut tiineenä? Muistelen, että vahauksia ei suositella raskauden aikana. Ei kyllä aavistustakaan miksi.
Saa vahata (luin ohjeet) mutta saattaa tulla mustelmia. Jalkoihin ei ainakaan tullut. Saasa nähdä kuin naaman käy :LOL:
 
Ajattelin tulla vielä jakamaan kokemukset kulmien vahauksesta. Ei ehkä niin helppoa kuin heinänteko, mutta se oli jopa kivuttomampaa, kuin pinseteillä nyppiminen. Hassua.

Pinseteillä jousuin tekemään loppusiistimiset, mutta aikaa säästyi, kun vahaamalla lähti niin paljon kerralla :)
 
Sain myös testiin Buzzadorin kautta tuon Weet EasyWax-paketin.
Itselläni oli aiempaa kokemusta noin kymmenen vuoden takaa ihokarvojen vahaamisesta, silloin totesin, että ehkä parempi väline minulle on höylä, alhasen kipukynnyksen ja jälkeenpäin ilmenneen ihottuman takia.

Olin siis vähän skeptinen tämän veetin suhteen. Vahan sulattamiseen meni reilu puoli tuntia, mikä oli enemmän kuin ohjeessa sanottiin (20min). Aloitustilanteessa jaloissa oli noin 3mm sänki.
Ensinnäkin olin yllättynyt siitä kuinka vähän vahaaminen itse asiassa sattuikaan. Olin luullut sen olevan jotain ihan kamalaa. Sen sijaan olin vähän pettynyt vahausjälkeen: sinne tänne jäi karvoja törröttämään, eivätkä meinanneet lähteä uudelleenvahaamallakaan.
Lisäksi oma ihoni on varmaankin sen verran herkkä, että kaupan päälle sain sääret täyteen punaisia näppyjä, jotka kestivät reilun viikon.
En tiedä oliko sitten syy tuotteessa vai vahaajan taidoissa. Itse kokeilu oli tosi kiva, mutta en varmaankaan ostaisi tuotetta uudelleen.

Buzzadoriksi voi liittyä kuka tahansa buzzador.com -nettisivuilla. Buzzadorina pääsee testaamaan uutuustuotteita aivan ilmaiseksi ja kertomaan niistä ystäville. Ainoastaan täytyy aina kampanjan lopuksi raportoida buzzauksen kulusta. Helppoa ja mukavaa!
 
Yhteistyössä