Sattuu sekä laitto että jälkiolo. laitto oli kuitenkin helpompi kuin kuvittelin, pahin oli kun sondilla mitattiin kohtua ja se kohdunkaulaan laitettava koukku, jolla sitä levitettiin. Kierukan työntäminen paikoilleen ei sattunut paljoa enempää kuin papa-kokeen otto, vähän enemmän kuitenkin. Itse olin ihan ok ehkä vajaat puoli tuntia laitosta. Sitten kivut pikkuhiljaa alkoivat voimistua ja jouduin hakeutumaan pitkäkseen. Lääkäri väitti, että voin ihan hyvin mennä töihin laiton jälkeen. En tosiaankaan olisi pärjännyt töissä, soitin sinne ja sain onneksi loppupäivän vapaaksi. Makasin sitten kivuissani kotona aivan hievahtamatta lämpötyyny vatsalla ja napsin särkylääkkeitä. Neljän tunnin kuluttua ne taisivat loppua.