Sanokaas rehellinen mielipide menuusta :D

Turkilmas
Lisään vielä: mä olen ollut häissä joissa tarjolla on ollut vaikka mitä hienoa ja kallista ruokaa. Ja nähnyt nälkää kun en syö mitään pateita tai graavattua kalaa jne. jne.

Mutta oma on ollut häpeäni kun olen kerran nirso. Eipä ole tullut edes mieleeni valitella hääparille että miksei tarjolla ole naudan lehtipihviä ja kermaperunoita kun ne on kuitenkin mun lempiruokaa :xmas:
 
minusta
Alkuperäinen kirjoittaja juu:
Alkuperäinen kirjoittaja Turkilmas:
No huh huh. Ensinnäkin: mun mielestä tuo menu vaikuttaa ihan jo alkuperäisenäkin todella hyvältä ja myös ihanan persoonalliselta. Mä ainakin saisin mahani täyteen :p . Toisekseen: ainakin PipariSuu tekee tästä nyt ihan liian vaikeaa.

Meillä oli aikoinaan häät, jossa kutsuun kirjoitin että kahvitarjoilu ja iltapalaa. Kaikki vieraat ymmärsi yskän ja olivat syöneet jo lounaan aiemmin (huom. PipariSuu: lounas syödään yleensä puolilta päivin). Ja jos tuosta teidän tarjoilusta ei joku saa päivällisen verran sapuskaa, niin ongelma on kyllä aika tarkkaan vieraan, ei teidän.

Meillä kävi sitten vielä niin, että kun kahvipöydässä oli jo suolaista piirakkaa ja pitsaa jne., niin vieraat täytti niillä vatsansa. Iltapalalla oli vielä lihapullia, nakkeja, ruokaisia salaatteja, graavikalaa ja jopa keitettyjä perunoita, niin ne kyllä jäi enemmän tai vähemmän syömättä.

YKSIKÄÄN vieraista ei ollut pahoillaan ettei ollut juhlavia ruokatarjoiluja ja jokainen kiitti hienosta tunnelmasta ja ihanista juhlista. Paras kohteliaisuus tuli ystävältäni joka alunperin taivasteli meidän pientä budjettia. Hän totesi juhlien jälkeen että hän on ollut monissa kalliissa häissä, mutta ei yksissäkään joissa olis ollut yhtä kivaa kuin meidän häissä :).

Omituinen on se vieras joka tulee häihin syömään. Ja hän hakekoon sitten vaikka paikallisesta ruokapaikasta sapuskansa jos ei tarjottavat kelpaa/riitä.

Ihanaa hääpäivää sulle ap :hug: :heart:
Jossain pitää kuitenkin syödä ja aika pettymys on jos juhlissa ei ole juhlavaa ruokaa!
Ainakaan minä en mene häihin hienostelemaan, vaan juhlimaan. Tuo menu on juuri sellainen mistä minä pitäisin. Jos olisi jotain oikein hienoa, niin sillä juuri ei se maha täyttyisi ja sit pitäis ajaa grillin kautta kotiin. Ja minusta rennot häät on aina miljoona kertaa paremmat kuin tikkupaskassa hienostelu häät.
 
Rokkivosu
Siis miksi lapsille pitää olla eri ruoka? Ja aina noita perkeleen ranskiksi ja jotain nakkeja :headwall: :headwall: Miksei lapset voi syödä samaa ku aikuiset?
Sama juttu ravintoloissa.
 
foodlover
Alkuperäinen kirjoittaja åboriginaali:
En mä siitä turkkilaisuudesta tiiä, mutta muuten menu on ihan jees. Ei ainakaan kinkkukiusausta jota tuntuu olevan joka häissä :D

Mä tekisin ehkä jonkun periturkkilaisen keiton myös, ja leivonnaisiin turkkilaisvaikutteita (vaikkapa sigara böregi joka on superhelppo tehdä ihan itsekin, eikä maksakaan maltaita). Ja kebablihan tilalle sis kebab eli vartaat ja köfte. Mutta enhän minä oo naimisiin menossa :)
mutta olisko sulla ohjetta noihin sigara börekein...en netistä oiken löytänyt mitään ohjetta...?Kiitos jos jaksat laittaa
 
Riippuu mistä vieraat tulevat. Olin tässä kuussa häissä joihin oli 5 tunnin ajomatka. Jos ruokana olisi ollut vain salaattia niin nälkä olisi jäänyt. En nimittän voi sietää kebab-lihaa :x

Ehkä lihapullat olisi hyvä lisä lämpimäksi ruuaksi.
 
Huom
Alkuperäinen kirjoittaja Turkilmas:
Omituinen on se vieras joka tulee häihin syömään. Ja hän hakekoon sitten vaikka paikallisesta ruokapaikasta sapuskansa jos ei tarjottavat kelpaa/riitä.
:
Sen kummemmin muuhun tekstiin puuttumatta, niin ei se kyllä ole kovin "kummallinen" vieras, joka häihin syömään tulee. Ihan yleinen ja vanha tapa, että häissä on ollut (ja useimmissa on yhä edelleen) notkuva pöytä ja vieraat saavat vatsansa täyteen. Onko tämäkin joku nykyajan juttu, että ruvetaan nipistämään ruuasta? Vierailta kyllä otetaan ilomielin lahjat -varsin kalliit nykyään, olen kuullut- mutta ei olla halukkaita edes kunnon ruokaa tarjoamaan...

Tällä en siis viitannut ap:n tarjoiluihin vaan siihen, miten Turkilmas asian esitti.
 
eih
Alkuperäinen kirjoittaja Vieras harmaana:

nii just ja nakit ja hernekeitto...voi apua mitä ruokia täällä ehdotellaan!!!
 
Turkilmas
Alkuperäinen kirjoittaja Huom:

Mä varmaan esitin asiani huonosti. Mä itse pidän omituisena semmoista vierasta, jolla on hirmuiset odotukset hääparin tarjoilusta yms. Tai sitten mä itse olen omituinen, sekin voi olla. Mä meinaan olen aivan otettu joka kerta kun hääkutsu tipahtaa luukusta. Olen sangen kiitollinen että minut on valittu hääparin kanssa juhlimaan ja todistamaan ihanaa hetkeä kun pari sanoo toisilleen "tahdon". Enpä todellakaan mieti mitä tarjottavaa paikan päällä on vai onko lainkaan. Ihan yhtä ihanat häät oli yhdellä parilla, jossa juhlat oli baarissa. Vieraat osti itse juotavansa ja tarjolla oli kulhollinen suolapähkinöitä. Tuo pari kuitenkin oli todella onnellinen ja oli ihana todistaa heidän suurta päiväänsä.

Mun mielestä tarjoilusta on tingitty silloin kun tarjoilua ei ole. Ja sekin on tietty hääparin oma asia. Tässä tapauksessa tarjoilu on kuitenkin sangen mukavan ja erilaisen tuntuinen ja useimpia vieraita on koitettu huomioida.

Lisäys vielä: mitä lahjoihin tulee: se on tapana antaa lahjoja hääparille. Ihan samalla tavalla synttärisankarillekin ostetaan lahja vaikka tarjolla olis yks pikkuinen kaupan prinsessakakku...
 
Turkilmas
Alkuperäinen kirjoittaja Marduk:
Siis miksi lapsille pitää olla eri ruoka? Ja aina noita perkeleen ranskiksi ja jotain nakkeja :headwall: :headwall: Miksei lapset voi syödä samaa ku aikuiset?
Sama juttu ravintoloissa.
Mäkin käyn aina laivalla hakemassa seisovasta pöydästä lasten puolelta ranskalaisia :saint: .

Kaikki vaan samaan pöytään ja lapset ja aikuiset saa itse päättää mitä syö :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja eih:
Alkuperäinen kirjoittaja Vieras harmaana:
Riippuu mistä vieraat tulevat. Olin tässä kuussa häissä joihin oli 5 tunnin ajomatka. Jos ruokana olisi ollut vain salaattia niin nälkä olisi jäänyt. En nimittän voi sietää kebab-lihaa :x

Ehkä lihapullat olisi hyvä lisä lämpimäksi ruuaksi.
nii just ja nakit ja hernekeitto...voi apua mitä ruokia täällä ehdotellaan!!!
No jos olisi minun hääni niin meillä olisi kraavia siikaa, kylmäsavulohta, lämmintä savukalaa, sillejä 3 eri lajia. Yleesäkin paljon kalaa. Sitten lihana jotain paistia ja kastiketta. Ja perunoita tietysti. Ehkä maksapateeta. Yksi vihreä salaati ja 2 ruokaisampaa salaattia. Ja muut härpäkkeet sitten siihen päälle.

MUTTA nyt ei ollut kyse minun häistäni vaan Ap:n Ja jos pääruokana on kebabia niin minusta rinnalle sopii kyllä ihan hyvin lihapullat.
 
Ja jos mä olisin sun häissä vieraana, niin söisin perunaa ja vihreää salaattia. Ehkä ruokaisaa salaattia jos siinä ei olis mitään outoa joukossa :D.

Näin me ihmiset ollaan erilaisia ja KOSKAAN ei voi meitä kaikkia miellyttää :)
 
Eiku sä söisit tietty sitä paistia ;)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Vieras harmaana:
Riippuu mistä vieraat tulevat. Olin tässä kuussa häissä joihin oli 5 tunnin ajomatka. Jos ruokana olisi ollut vain salaattia niin nälkä olisi jäänyt. En nimittän voi sietää kebab-lihaa :x

Ehkä lihapullat olisi hyvä lisä lämpimäksi ruuaksi.
Ettekö voi pysähtyä matkalla syömään niin ei tarvitse nälkäisenä mennä? :xmas:
 
Huom
Alkuperäinen kirjoittaja Helmat korvissa:

Minä en vaan kykene ymmärtämään tätä, että pitää käydä syömässä ennen häihin menoa...
 
En tietenkään :D . Koska häissä on hääparin onnen jälkeen tärkein asia ruoka :saint: . Ihmiset turhaan tuhlaavat rahaa kaiken maailman sävy sävyyn oleviin kynttilöihin ja pöytäkoristeisiin. Mieleen jää yleensä millaista ruoka oli ja kaikein tärkeintä on että ruoka ei lopu kesken.
 
outo olet
Mä ymmärrän ton että pitää käydä syömässä ennen häihin menoa jos on todella nirso persoona. Usein kun siellä häissä on 100 muutakin vierasta, ja ruokailu mietitty sen mukaan. Ei voi aina miellyttää ihan kaikkia.
 
Turkilmas, KIITOS :flower: Sä tajusit juurikin sen mitä mä jollain tapaa hain :D Meidän häissä nyt on kebab ja se sopii niille joille sopii ja jos ei niin sitten salaattia ja patonkia mahan täydeltä. Ei ole tarkotus että kukaan jää nälkäiseksi.

Ja taidetaan tehdä lihapullia niin paljon että niitä riittää jokaiselle halukkaalle. Sekä kana-kasvis wokki. Ja sillä sipuli!

Niin meidänkin suvussa on tapana että ruoka syödään puolenpäivän aikaa kotona.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Huom:
Alkuperäinen kirjoittaja Helmat korvissa:
Alkuperäinen kirjoittaja Vieras harmaana:
Riippuu mistä vieraat tulevat. Olin tässä kuussa häissä joihin oli 5 tunnin ajomatka. Jos ruokana olisi ollut vain salaattia niin nälkä olisi jäänyt. En nimittän voi sietää kebab-lihaa :x

Ehkä lihapullat olisi hyvä lisä lämpimäksi ruuaksi.
Ettekö voi pysähtyä matkalla syömään niin ei tarvitse nälkäisenä mennä? :xmas:
Minä en vaan kykene ymmärtämään tätä, että pitää käydä syömässä ennen häihin menoa...
Ja mä en taas tajua, että pitää kuilottaa koko päivä nälässä, että häissä sitten jaksaa ahmia ilmaista ruokaa niin, että napa ruskaa.

Ihmiset ei varmaan raaski syödä aamulla ettei se vie tilaa ilmaiselta ruualta :kieh: :LOL:
 
Huom
Alkuperäinen kirjoittaja Essi81:
Turkilmas, KIITOS :flower: Sä tajusit juurikin sen mitä mä jollain tapaa hain :D Meidän häissä nyt on kebab ja se sopii niille joille sopii ja jos ei niin sitten salaattia ja patonkia mahan täydeltä. Ei ole tarkotus että kukaan jää nälkäiseksi.

Ja taidetaan tehdä lihapullia niin paljon että niitä riittää jokaiselle halukkaalle. Sekä kana-kasvis wokki. Ja sillä sipuli!
Mitä teidän turkkilaiselle teemalle kävi? Kana-kasviswokki?
 
Huom
Alkuperäinen kirjoittaja Helmat korvissa:
Alkuperäinen kirjoittaja Huom:
Alkuperäinen kirjoittaja Helmat korvissa:
Alkuperäinen kirjoittaja Vieras harmaana:
Riippuu mistä vieraat tulevat. Olin tässä kuussa häissä joihin oli 5 tunnin ajomatka. Jos ruokana olisi ollut vain salaattia niin nälkä olisi jäänyt. En nimittän voi sietää kebab-lihaa :x

Ehkä lihapullat olisi hyvä lisä lämpimäksi ruuaksi.
Ettekö voi pysähtyä matkalla syömään niin ei tarvitse nälkäisenä mennä? :xmas:
Minä en vaan kykene ymmärtämään tätä, että pitää käydä syömässä ennen häihin menoa...
Ja mä en taas tajua, että pitää kuilottaa koko päivä nälässä, että häissä sitten jaksaa ahmia ilmaista ruokaa niin, että napa ruskaa.

Ihmiset ei varmaan raaski syödä aamulla ettei se vie tilaa ilmaiselta ruualta :kieh: :LOL:
Kuka näin toimii? Ihme mustavalkoista ajattelua täällä taas. Kai nyt jokainen järkevä ihminen päivällä lounaan syö, mutta ei ihan minusta ole syytä käydä vielä huoltoasemalla matkalla häihin varuilta syömässä, jos häissä ei vaikka ruokaa saisikaan...
 
[

No tottakai tarvitsee syödä riitävä aamupala jos on pitkä ajomatka. Ja yleensä pysähdytäänkin kerran. Mutta en minä mitään sämpylää tai hampurilaista enempää söisi ennen ruokahäihin menoa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Huom:
Alkuperäinen kirjoittaja Helmat korvissa:
Alkuperäinen kirjoittaja Huom:
Alkuperäinen kirjoittaja Helmat korvissa:
Alkuperäinen kirjoittaja Vieras harmaana:
Riippuu mistä vieraat tulevat. Olin tässä kuussa häissä joihin oli 5 tunnin ajomatka. Jos ruokana olisi ollut vain salaattia niin nälkä olisi jäänyt. En nimittän voi sietää kebab-lihaa :x

Ehkä lihapullat olisi hyvä lisä lämpimäksi ruuaksi.
Ettekö voi pysähtyä matkalla syömään niin ei tarvitse nälkäisenä mennä? :xmas:
Minä en vaan kykene ymmärtämään tätä, että pitää käydä syömässä ennen häihin menoa...
Ja mä en taas tajua, että pitää kuilottaa koko päivä nälässä, että häissä sitten jaksaa ahmia ilmaista ruokaa niin, että napa ruskaa.

Ihmiset ei varmaan raaski syödä aamulla ettei se vie tilaa ilmaiselta ruualta :kieh: :LOL:
Kuka näin toimii? Ihme mustavalkoista ajattelua täällä taas. Kai nyt jokainen järkevä ihminen päivällä lounaan syö, mutta ei ihan minusta ole syytä käydä vielä huoltoasemalla matkalla häihin varuilta syömässä, jos häissä ei vaikka ruokaa saisikaan...
Suurin osa tällä palstalla valittaneista. "Ei tullut maha täyteen... loppui kesken.. liian pienet annokset" jne. En nyt tarkoita ketään tiettyä henkilö vaan tuollaisia on tullut vastaan palstaa lukiessani :D
 
Jaa. no se on sitten ihan omaa tyhmyyttä, jos nälkä jää.
Ikinä en ole ollut häissä tai muissakaan juhlissa, joissa olisi pitänyt nälkäisenä olla. Ja tuskin olen vastakaan.
 
Yhteistyössä