sanokaas nyt jo vihdoin mikä siinä ärsyttää

isoäiti mölykylästä

Aktiivinen jäsen
04.05.2007
26 699
2
36
jos näkee rattaissa työnnettavän 3 vuotiasta tai yli. eikös se ole niin, että jokainen itse lykkää vaikka sata vuotiasta jos haluaa, ei varmaan pyydä naapuria tai sitä joka näkee lykkäämään. ollaan niin kovasti sitä mieltä, että kolmi vuotiaan ja yli täytyy jo jaksaa kävellä. kyllä 3 ja 4 vuotias on vaan aika pieni vielä, vaik täällä tuntuu vallitsvan käsitys, että ton ikänen on jo suuren suuri, jolta voi vaatia vaikka mitä. :headwall: :headwall: . onko suurin syy ärsytykseen se että aika monissa kaupungeissa lastenrattaissa istuvan kanssa pääsee ilmaiseksi linkkaan.
 
Ite työnsin aikanaan 3-vuotiasta, välillä tuplissa oli jopa liki 5-vuotiaskin ajoittain. Ja ihan vaan siks, että äiti halus päästä vähän helpommalla. Kyllä, joskus äitienkin pitää päästä helpolla, eikä taistella väsyneiden, kävelemisestä kieltäytyvien tai karkailevien lasten kanssa.

ja kyllä meillä myös käveltiin.
 
Varmaan se on tuo "vapaamatkustus" joka ärsyttää, jos bussissa on jo tälläinen iso rattaissa, ei sinne välttämättä mahdu toisia vaunuja, eli vauvan kanssa kulkeva saattaa joutua odottamaan seuraavaa vuoroa, jos ei kyytiin mahdu.Ehkä se kieltämättä on kumman näköistäkin, jos 4-vuotias survotaan rattaisiin, onhan sellainen jo kooltaan usein aika suuri.
 
kyllä mäkin lykin 4-vuotiaan rattaissa kaupunkiin,linkillä ei pääse ilmaiseksi enää (rattailla ei koskaan ole päässytkään täällä päin) ja ei kaupunkiin tyttö jaksa kävellä-eipä jää vaihtoehtoja jos pakko mennä kaupunkiin.
 
Mistä sen voi tietää vaikka lapsella olisi joku vamma ettei pysty kävelemään.. Syitä voi olla niin monia. Ja vastaus kysymykseen, mua ei nappaa vaikka itse istuisitte niissä rattaissa. En yleensäkään kurkistele että minkäs ikäinen matkustaja noissa rattaissa istuu.
 
Ei helvetti, oon vissiin eläny tynnyrissä kun en tiennyt että tommonenkin voi jotakuta ärsyttää! Hmmm...no juu. Jos oikeen alkaa ärsyttämään niin sittenhän mistä vaan voi ärsyyntyä. Meillä 3v. kulkee tuplarattaissa sen takia koska ois vaarallista antaa sen juosta yksinään vieressä kun kuskaan 1,5v. rattaissa. Ärsyyntyköön ken tahtoo :)
P.S. Ikänä ei olla kuljettu bussilla tässä kaupungissa....
 
Hmm.. miksei se viesti sitten voi olla että ärsyttää ja ihmetyttää miksi lapsi tungetaan rattaisiin vain sen takia että bussilla pääsee ilmasiks eikä muotoilla kyssäri niin että miks jotkut pitää "isoja" lapsia rattaissa? Sen kun voi tulkita niinkin, että äiti, joka kuljettaa rattaissa istuvan lapsen 2 kilometrin päähän tarhaan ihan kävellen, on ihan outo ja laiska ja ties mitä.. Ja toisekseen, tehän tiedätte senkin että just se 5-vuotias joka bussissa matkustaa rattaissa on terve ja äiti vaan pummaa kyydin..
 
Ei mua 3-4 vuotiaat häiritse mut sit jos yli 5-vuotiasta työnnellään rattaissa niin huh,huh. Johan siinä tulee rattaiden painoraja vastaan ellei ole pienikokoinen lapsi :whistle: nyt tulee p*skaa niskaan mut mun mielestä se kertoo jo vanhempien laiskuudesta jos 5-vuotiasta työnnellään rattaissa kun ei jakseta opettaa kävelemään ihmisten ilmoilla :/
 
Toi vapaamatkutus mua ainakin ärsyttää.
Ärsyttää kun viedään tila bussista sitä todella tarvitsevilta.
Ja tutkimustenhan mukaan suomalaiset nuoret ja lapset ovat todella huonokuntoisia, ei ihme kun ei edes jakseta pikku matkoja kävellä, aina joko autolla tai rattailla.
 
Meillä mentiin viel 3-4 vuotiaana tarhasta himaan rattailla,ei ainakaan mun lapsi jaksa kävellä pitkän tarhapvän jälkeen kotio,hyvä kun ite jaksoi. Eikä paljo liikuta vaik joku ois metrossa ollu mitä mieltä asiasta.Ja toki sai kävellä jos halus ja jaksoi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja mustikkatassu:
[quote="pakkasrouva avannolla onko suurin syy ärsytykseen se että aika monissa kaupungeissa lastenrattaissa istuvan kanssa pääsee ilmaiseksi linkkaan.

eiköhän se juurikin tuo ole
[/quote]

Rovaniemellä ei pääse, joten se hyöty ei ainkaan täällä auta mitään. olisiko kuitenkin kyse laiskuudesta, ei jakseta juosta lapsen perässä :whistle:
 
Kyllä me ollaan pidetty rattaissa vielä yli 4 vuotiastakin. Kyllähän ne jaksaa kävellä. Mutta jos lähtee koko perhe lenkille. Onko mitään järkeä, että laittaa ne 3 ja 4 vuotiaatkin käveleen. Ei siinä todellakaan saa itselleen edes hikeä pintaan. Me ollaankin varmaan aika erikoinen perhe. ykkösrattaissa on yleensä nuorimmainen 1,5v, sitten kakkosissa on seuraavat tällä hetkellä 3 ja 4,5 vuotiaat ja 5,5 joutuu käveleen. Vaikkakin pääsee välillä seisoma kyytiin, jos jalat väsyvät. Nyt alkaa onneksi pöyrälläkin pääsemään, niin pysyy itselläkin vauhti yllä, eikä mene aika siihen lapsen odottamiseen...

Leikkipuistoon jne. lapset kyllä kävelee, mutta silloin onkin lasten liikuntahetki..
 
Alkuperäinen kirjoittaja reropera:
Kyllä me ollaan pidetty rattaissa vielä yli 4 vuotiastakin. Kyllähän ne jaksaa kävellä. Mutta jos lähtee koko perhe lenkille. Onko mitään järkeä, että laittaa ne 3 ja 4 vuotiaatkin käveleen. Ei siinä todellakaan saa itselleen edes hikeä pintaan. Me ollaankin varmaan aika erikoinen perhe. ykkösrattaissa on yleensä nuorimmainen 1,5v, sitten kakkosissa on seuraavat tällä hetkellä 3 ja 4,5 vuotiaat ja 5,5 joutuu käveleen. Vaikkakin pääsee välillä seisoma kyytiin, jos jalat väsyvät. Nyt alkaa onneksi pöyrälläkin pääsemään, niin pysyy itselläkin vauhti yllä, eikä mene aika siihen lapsen odottamiseen...

Eiköhän siellä lenkillä voi käydä ilman lapsiakin .
 
Alkuperäinen kirjoittaja Mämmäm:
Ei mua 3-4 vuotiaat häiritse mut sit jos yli 5-vuotiasta työnnellään rattaissa niin huh,huh. Johan siinä tulee rattaiden painoraja vastaan ellei ole pienikokoinen lapsi :whistle: nyt tulee p*skaa niskaan mut mun mielestä se kertoo jo vanhempien laiskuudesta jos 5-vuotiasta työnnellään rattaissa kun ei jakseta opettaa kävelemään ihmisten ilmoilla :/

Ja sinä sitten kun pihalla näet että yli 5vee istuu rattaissa niin automaattisesti leimaat äidin laiskaksi?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kökkönen:

Kyllä
 
Ei ärsytä. Mutta se kiinnittää kyllä huomioni, jos lapsi on niin iso, ettei selvästikään mahdu kunnolla enää istumaan vaunuihin ( joo ja tiedän, että on isokokoisiakin taaperoita, mut en nyt puhu niistä... )..siis, kiinnittää huomion, ei ärsytä! Niiden vaunujen työntäminen on sen verran rasittavaa puuhaa, että varmaankin jokaisella joka haluaa lastaan niissä työnnellä on erittäin hyvä syy siihen!!!!

:)
 
Alkuperäinen kirjoittaja :
Alkuperäinen kirjoittaja Kökkönen:
Alkuperäinen kirjoittaja Mämmäm:
Ei mua 3-4 vuotiaat häiritse mut sit jos yli 5-vuotiasta työnnellään rattaissa niin huh,huh. Johan siinä tulee rattaiden painoraja vastaan ellei ole pienikokoinen lapsi :whistle: nyt tulee p*skaa niskaan mut mun mielestä se kertoo jo vanhempien laiskuudesta jos 5-vuotiasta työnnellään rattaissa kun ei jakseta opettaa kävelemään ihmisten ilmoilla :/

Ja sinä sitten kun pihalla näet että yli 5vee istuu rattaissa niin automaattisesti leimaat äidin laiskaksi?

Kyllä

Varsinainen idiootti siis

Alkuperäinen kirjoittaja Mämmäm:
Ei mua 3-4 vuotiaat häiritse mut sit jos yli 5-vuotiasta työnnellään rattaissa niin huh,huh. Johan siinä tulee rattaiden painoraja vastaan ellei ole pienikokoinen lapsi :whistle: nyt tulee p*skaa niskaan mut mun mielestä se kertoo jo vanhempien laiskuudesta jos 5-vuotiasta työnnellään rattaissa kun ei jakseta opettaa kävelemään ihmisten ilmoilla :/

Minä taas olisin kiitollinen jos tuo isompi lapsi jaksaisi istua vielä viisivuotiaanakin rattaissa. On meinaan tosi tehokas lenkki kun tuplia pukkaa tunnissa seitsemän kilometriä ja rattaissa on painoa. Sit kun ei enää siihen suostu pitää panna vaikka kaasupullo kyytiin ja varmaan hommata lapsenlikka tenavalle kun ei sitä yksinkään kai voi kotiin jättää.. :laugh:
 
Similar threads

J
Viestiä
12
Luettu
515
V
L
Viestiä
2
Luettu
1K
Aihe vapaa
Lapsen ravinto 6:sta 24:n kuukauden ikään.
L

Yhteistyössä