Sanokaa nyt onko tää normaalia vai ei? (tosta tytöstä)

Miksi ihmeessä sä teet lisää lapsia?
Kyllä niistä vauvoistakin kasvaa niitä 6-vuotiaita!
Ja ei se kilpailu äidin huomiosta lopu siihen, kun vauvat talosta loppuu.
En ymmärrä. En itse uskaltaisi tehtailla lapsia jos on inhon tunteita jo yhtä kohtaan.

Jos sä olisit lukenut tän ketjun, sä tietäisit jo miksi. Mulla on nyt eri mies, ja erilainen elämäntilanne. On ihan päivänselvää, että teen lapsia nyt, kun tilanne on hyvä, muilta osin. Tytön kanssa on ollut aina vaikeaa: on rakastettu, mutta aina on inhottukin. Ihan puolivuotiaasta alkaen. Siitä alkaen, kun ylipäätään löysin niitä äidinrakkauden tunteita itsestäni.

 

Minulla tulee vedet silmiin, pakko sanoa, ei pahalla ollenkaan... tuo tytön "kukaan ei rakasta minua"... Miltä sinusta tuntuu, kun tyttösi sanoo noin? Minusta tuo on kyllä eräänlainen hätä/ huomionpyyntö tytöltä... Hienoa, että aiot tehdä asialle jotain

 

ei kai se pienempi koko ajan sussa roiku ja kai hänkin voi odottaa??!!
Itse pidin poikaa välillä kun vauvaa sylissä tuudittelin ja paijailin. Kun vauva kitisi, sanoin, nyt on isoveljen vuoro ja kyllä oli poika mielissään.. Jos pienempi on terve, niin totta hiiskatissa aikaa löytyy myös vanhemman hyvänä pitämiseen!
Tytöltä käytös normaalia, sinulta ei. Hae apua, selosta neuvolassa tilanne, niinkuin tänne.

Tätä minäkin mietin..

 

Miksi ihmeessä sä teet lisää lapsia?
Kyllä niistä vauvoistakin kasvaa niitä 6-vuotiaita!
Ja ei se kilpailu äidin huomiosta lopu siihen, kun vauvat talosta loppuu.
En ymmärrä. En itse uskaltaisi tehtailla lapsia jos on inhon tunteita jo yhtä kohtaan.

Jos sä olisit lukenut tän ketjun, sä tietäisit jo miksi. Mulla on nyt eri mies, ja erilainen elämäntilanne. On ihan päivänselvää, että teen lapsia nyt, kun tilanne on hyvä, muilta osin. Tytön kanssa on ollut aina vaikeaa: on rakastettu, mutta aina on inhottukin. Ihan puolivuotiaasta alkaen. Siitä alkaen, kun ylipäätään löysin niitä äidinrakkauden tunteita itsestäni.

No edelleenkään MÄ EN TIEDÄ, kun siitä VAUVASTAKIN kasvaa tempperamenttinen vaatija, jos kestät vauvan kitinää, niin miksi et aiemman lapsesi?? "Ei vauva tuota mitään ongelmaa: kestän ihan helposti vauvan iltameiningit, väsyt ja tissikitinät. Mutta noiden isompien en. Ja tiedän sen."

 

"kukaan ei rakasta mua" on kyllä 6-vuotiaalta hätähuuto.

Samaa mieltä. Multa ainakin oli, kun olin 6-vuotias. Kunpa osaisin sanoa jotakin rakentavaakin... Mutta oikeasti, tee asialle jotain. Saat joka tapauksessa olla ylpeä siitä, että pystyt kohtaamaan näin vaikeat tunteet, ja myöntämään ne.

 

Minulla tulee vedet silmiin, pakko sanoa, ei pahalla ollenkaan... tuo tytön "kukaan ei rakasta minua"... Miltä sinusta tuntuu, kun tyttösi sanoo noin? Minusta tuo on kyllä eräänlainen hätä/ huomionpyyntö tytöltä... Hienoa, että aiot tehdä asialle jotain

En tiedä, kannattaako tätä ääneen sanoa, mutta lähinnä naurettavalta. En kai mä sitä tietysti tytölle sano, enkä näytä. Mutta jos tyttöä on juuri hierottu jalkapohjista (jalkasärkyä) ja rasvattu ja puunattu, ja sen jälkeen kuullessaan että on nukkumaan menon aika karjasee että kukaan ei ikinä rakasta mua, ei kukaan! ja marssii ovet paukkuen iltapissalle, ei sitä kovin vakavissaan ihan oikeasti todella voi ottaa. :ashamed:

 

Miksi ihmeessä sä teet lisää lapsia?
Kyllä niistä vauvoistakin kasvaa niitä 6-vuotiaita!
Ja ei se kilpailu äidin huomiosta lopu siihen, kun vauvat talosta loppuu.
En ymmärrä. En itse uskaltaisi tehtailla lapsia jos on inhon tunteita jo yhtä kohtaan.

Jos sä olisit lukenut tän ketjun, sä tietäisit jo miksi. Mulla on nyt eri mies, ja erilainen elämäntilanne. On ihan päivänselvää, että teen lapsia nyt, kun tilanne on hyvä, muilta osin. Tytön kanssa on ollut aina vaikeaa: on rakastettu, mutta aina on inhottukin. Ihan puolivuotiaasta alkaen. Siitä alkaen, kun ylipäätään löysin niitä äidinrakkauden tunteita itsestäni.

No edelleenkään MÄ EN TIEDÄ, kun siitä VAUVASTAKIN kasvaa tempperamenttinen vaatija, jos kestät vauvan kitinää, niin miksi et aiemman lapsesi?? "Ei vauva tuota mitään ongelmaa: kestän ihan helposti vauvan iltameiningit, väsyt ja tissikitinät. Mutta noiden isompien en. Ja tiedän sen."

Vauvan kanssa on se nyyttisyndrooma, napanuora, mikskä sitä kukakin haluaa kutsua. Että vaikka se karjuis äänensä käheäksi, se on ihana ja lutunen ja kaikista kaunein uusi vauva.

Sitt kun siitä linnasta kasvetaan ohi, tilanne muuttuu. =)

 

Minulla tulee vedet silmiin, pakko sanoa, ei pahalla ollenkaan... tuo tytön "kukaan ei rakasta minua"... Miltä sinusta tuntuu, kun tyttösi sanoo noin? Minusta tuo on kyllä eräänlainen hätä/ huomionpyyntö tytöltä... Hienoa, että aiot tehdä asialle jotain

En tiedä, kannattaako tätä ääneen sanoa, mutta lähinnä naurettavalta. En kai mä sitä tietysti tytölle sano, enkä näytä. Mutta jos tyttöä on juuri hierottu jalkapohjista (jalkasärkyä) ja rasvattu ja puunattu, ja sen jälkeen kuullessaan että on nukkumaan menon aika karjasee että kukaan ei ikinä rakasta mua, ei kukaan! ja marssii ovet paukkuen iltapissalle, ei sitä kovin vakavissaan ihan oikeasti todella voi ottaa. :ashamed:

Rakastatko sinä tytärtäsi?
Yhtä paljon/samalla tavalla kuin poikaasi?

 

Mua kiinnostaa, onko lapsi nyt alkanut"oireilla" tai olla erilainen? Onko lapsi aina ollut "hankala" vai onko se nyt uusi ilmiö? Jos nuo kuvaamasi ongelmat on hiljakkoin alkaneet, niin kyseessä on se 6-v uhma. Se voi olla raju ja raastava.

No on sillä sisua ollut aina. Mutta ei nyt ihan tässä määrin kyllä olla taisteltu, mitä nyt: tää tekopillitys on ainakin ihan uusi juttu, ja nää "Kukaan ei rakasta mua!" raivarit. Paiskoo ovia niinkuin pahemmatkin murkkuikäiset, sörkkii puuroansa lautasella "Yök!! Puuro on ällöä!!!!

Tosi sellasia juttuja, etten oikein tiedä, mistä on edes oppinut..

Minusta tuo kuulostaa uhmalta. Tyypillinen 6-vuotias. Joillakin se tulee noin vahvana. Jotkut takertuu ja pillittää, toiset raivoaa ja karjuu. Kysyin neuvolasta ja eskarista neuvoja omalle lapselleni, kun meillä alkoi arki olla aika työlästä. Epäilin kykyjäni, osaamistani, jaksamistani, kaikkea... Kuvittelin kilahtavani just tai lemppaavani pojan pellolle rääkymästä, kiusaamasta ja tuhoamasta.

Mulle sanottiin, että se on hyvä merkki, kun lapsi uskaltaa raivota kotona. Se on merkki turvallisista vanhemmista kuulemma. Ja mää olin kuvitellut, että olen ite pilannut kaiken ja poika vihaa jo mua. Mua tsempattiin ja neuvottiin edelleen pitämään asettamamme rajat ja antamalla huonosta käytöksestä huonoa seuraamusta ja hyvästä hyvää. (ja se hyvä voi olla rapsutus, hali, kiitos, kirjastoreissu...) Ja toki semmosesta tyhjänpäiväisestä narinasta ei kannata ees välittää.

Omaa aikaa ja huomiota neuvottiin edelleen antamaan. Vaikka se sillä hetkellä kuulosti vaikealta. Mietin välillä, että on se hölmöä lähteä kalastamaan tai uimaan pojan kans kaksin kaiken raivoamisen ja taistelujen jälkeen. Silti vein tai mies vei.

Lapsi tasaantui ekaluokan syksyllä. Muuttui ihan erilaiseksi. :heart: Nyt asioista voi keskustella ja poika ymmärtää ja kuuntelee perusteluja, eikä sylttää heti kuuntelematta loppuun. Lapsella on tulinen luonne ja edelleen kiihtyy ja on itsepäinen, mutta meillä menee nyt kivasti. Jaksamista arkeen!

 

Mua kiinnostaa, onko lapsi nyt alkanut"oireilla" tai olla erilainen? Onko lapsi aina ollut "hankala" vai onko se nyt uusi ilmiö? Jos nuo kuvaamasi ongelmat on hiljakkoin alkaneet, niin kyseessä on se 6-v uhma. Se voi olla raju ja raastava.

No on sillä sisua ollut aina. Mutta ei nyt ihan tässä määrin kyllä olla taisteltu, mitä nyt: tää tekopillitys on ainakin ihan uusi juttu, ja nää "Kukaan ei rakasta mua!" raivarit. Paiskoo ovia niinkuin pahemmatkin murkkuikäiset, sörkkii puuroansa lautasella "Yök!! Puuro on ällöä!!!!

Tosi sellasia juttuja, etten oikein tiedä, mistä on edes oppinut..

Meillä varsinkin kahdella keskimmäisellä on ollut aika paha 6-vuotisuhma, alkoi jo ennen kuutta ikävuotta ja kesti varmaan lähes vuoden. Erityisesti tyttö meilläkin mietti näitä minusta ei tykätä yhtä paljon kuin toisista juttuja. En tiedä, onko se jotenkin tytöille tyypillisempää, itsekin olen kuulemma äidilleni sanonut jotain vastaavaa. Poika enemmänkin kiukutteli muuten ja kiusasi sisaruksiaan.

 

Joko tyttö nukahti??

Jos valvoo vielä sängyssä, niin mene ja nappaa tyttö mukaasi, menkää sohvalle köllöttelemään ja anna tytön olla ihan pikkuinen kainaloinen. Kysele miten vierailu meni, mitä touhusivat yms ( ja vaikka olisit jo kysellyt, tee se uudelleen) kerro mitä olette touhuilleet pikkuveikan kanssa ja sano kuinka kova ikävä oli häntä, tätä tyttö kaipaa =) Jos tyttö nukkuu jo, tee se aamulla, sano vaikka että laitetaan nyt pikkuveli omiin leikkeihin ja tule hieman juttelemaan tyttöjen juttuja =)
6v saattaa olla aika hankalia, puhutaan jopa ensimmäisestä murkkuiästä, lapsi on jo iso, mutta kuitenkin tosi pieni- ristiriitaista siis lapsellekkin...samoin pitkä ero tehnyt tuon, kapinoi ja kertoo omalla tavallaan äidin kaipuusta.
Nyt auttaa sylikontakti, niin äidille kuin tyttärelle, ja vaikka kuinka väsyttäisi ja raivostuttaisi koita tuota, uskon että on apua =)

 

Minulla tulee vedet silmiin, pakko sanoa, ei pahalla ollenkaan... tuo tytön "kukaan ei rakasta minua"... Miltä sinusta tuntuu, kun tyttösi sanoo noin? Minusta tuo on kyllä eräänlainen hätä/ huomionpyyntö tytöltä... Hienoa, että aiot tehdä asialle jotain

En tiedä, kannattaako tätä ääneen sanoa, mutta lähinnä naurettavalta. En kai mä sitä tietysti tytölle sano, enkä näytä. Mutta jos tyttöä on juuri hierottu jalkapohjista (jalkasärkyä) ja rasvattu ja puunattu, ja sen jälkeen kuullessaan että on nukkumaan menon aika karjasee että kukaan ei ikinä rakasta mua, ei kukaan! ja marssii ovet paukkuen iltapissalle, ei sitä kovin vakavissaan ihan oikeasti todella voi ottaa. :ashamed:

Rakastatko sinä tytärtäsi?
Yhtä paljon/samalla tavalla kuin poikaasi?

No ei mulla nyt mitään mittaa ole, mutta väittäisin että kyllä. En varmasti samalla tavalla: se on mun esikoinen, ja tyttö. Kuopus taas kuopus ja se poika, mitä mä en ikinä halunnut. Kuopus on sellanen luttana sopeutuja ollut, neiti taas ei ikinä. Mutta varmasti rakastan.

 

Miksi ihmeessä sä teet lisää lapsia?
Kyllä niistä vauvoistakin kasvaa niitä 6-vuotiaita!
Ja ei se kilpailu äidin huomiosta lopu siihen, kun vauvat talosta loppuu.
En ymmärrä. En itse uskaltaisi tehtailla lapsia jos on inhon tunteita jo yhtä kohtaan.

Jos sä olisit lukenut tän ketjun, sä tietäisit jo miksi. Mulla on nyt eri mies, ja erilainen elämäntilanne. On ihan päivänselvää, että teen lapsia nyt, kun tilanne on hyvä, muilta osin. Tytön kanssa on ollut aina vaikeaa: on rakastettu, mutta aina on inhottukin. Ihan puolivuotiaasta alkaen. Siitä alkaen, kun ylipäätään löysin niitä äidinrakkauden tunteita itsestäni.

No edelleenkään MÄ EN TIEDÄ, kun siitä VAUVASTAKIN kasvaa tempperamenttinen vaatija, jos kestät vauvan kitinää, niin miksi et aiemman lapsesi?? "Ei vauva tuota mitään ongelmaa: kestän ihan helposti vauvan iltameiningit, väsyt ja tissikitinät. Mutta noiden isompien en. Ja tiedän sen."

Vauvan kanssa on se nyyttisyndrooma, napanuora, mikskä sitä kukakin haluaa kutsua. Että vaikka se karjuis äänensä käheäksi, se on ihana ja lutunen ja kaikista kaunein uusi vauva.

Sitt kun siitä linnasta kasvetaan ohi, tilanne muuttuu. =)

Just Just.. eli vauvat on ihania mutta kun ne kasvaa niin ne on inhottavia ja hermojaraastavia. :$ Ja tuollaisille ihmisille sitten luoja suo lapsia enemmänkin. Sääliksi käy lapsiasi!

 

Joko tyttö nukahti??

Jos valvoo vielä sängyssä, niin mene ja nappaa tyttö mukaasi, menkää sohvalle köllöttelemään ja anna tytön olla ihan pikkuinen kainaloinen. Kysele miten vierailu meni, mitä touhusivat yms ( ja vaikka olisit jo kysellyt, tee se uudelleen) kerro mitä olette touhuilleet pikkuveikan kanssa ja sano kuinka kova ikävä oli häntä, tätä tyttö kaipaa =) Jos tyttö nukkuu jo, tee se aamulla, sano vaikka että laitetaan nyt pikkuveli omiin leikkeihin ja tule hieman juttelemaan tyttöjen juttuja =)
6v saattaa olla aika hankalia, puhutaan jopa ensimmäisestä murkkuiästä, lapsi on jo iso, mutta kuitenkin tosi pieni- ristiriitaista siis lapsellekkin...samoin pitkä ero tehnyt tuon, kapinoi ja kertoo omalla tavallaan äidin kaipuusta.
Nyt auttaa sylikontakti, niin äidille kuin tyttärelle, ja vaikka kuinka väsyttäisi ja raivostuttaisi koita tuota, uskon että on apua =)

Nukahti saman tien kuin ilmoitti haluavansa mielummin mummin kuin mut. Kuorsaus vaan alkoi kuulumaan.

 

Miksi ihmeessä sä teet lisää lapsia?
Kyllä niistä vauvoistakin kasvaa niitä 6-vuotiaita!
Ja ei se kilpailu äidin huomiosta lopu siihen, kun vauvat talosta loppuu.
En ymmärrä. En itse uskaltaisi tehtailla lapsia jos on inhon tunteita jo yhtä kohtaan.

Jos sä olisit lukenut tän ketjun, sä tietäisit jo miksi. Mulla on nyt eri mies, ja erilainen elämäntilanne. On ihan päivänselvää, että teen lapsia nyt, kun tilanne on hyvä, muilta osin. Tytön kanssa on ollut aina vaikeaa: on rakastettu, mutta aina on inhottukin. Ihan puolivuotiaasta alkaen. Siitä alkaen, kun ylipäätään löysin niitä äidinrakkauden tunteita itsestäni.

No edelleenkään MÄ EN TIEDÄ, kun siitä VAUVASTAKIN kasvaa tempperamenttinen vaatija, jos kestät vauvan kitinää, niin miksi et aiemman lapsesi?? "Ei vauva tuota mitään ongelmaa: kestän ihan helposti vauvan iltameiningit, väsyt ja tissikitinät. Mutta noiden isompien en. Ja tiedän sen."

Vauvan kanssa on se nyyttisyndrooma, napanuora, mikskä sitä kukakin haluaa kutsua. Että vaikka se karjuis äänensä käheäksi, se on ihana ja lutunen ja kaikista kaunein uusi vauva.

Sitt kun siitä linnasta kasvetaan ohi, tilanne muuttuu. =)

Ohhoh..odotan innolla kunhan tuo poika kasvaa. Mulla ainakin oli ajatukset ihan muuta kuin "ihana ja lutunen" kun vauva karjui pienempänä välillä 24/7.

 

Miksi ihmeessä sä teet lisää lapsia?
Kyllä niistä vauvoistakin kasvaa niitä 6-vuotiaita!
Ja ei se kilpailu äidin huomiosta lopu siihen, kun vauvat talosta loppuu.
En ymmärrä. En itse uskaltaisi tehtailla lapsia jos on inhon tunteita jo yhtä kohtaan.

Jos sä olisit lukenut tän ketjun, sä tietäisit jo miksi. Mulla on nyt eri mies, ja erilainen elämäntilanne. On ihan päivänselvää, että teen lapsia nyt, kun tilanne on hyvä, muilta osin. Tytön kanssa on ollut aina vaikeaa: on rakastettu, mutta aina on inhottukin. Ihan puolivuotiaasta alkaen. Siitä alkaen, kun ylipäätään löysin niitä äidinrakkauden tunteita itsestäni.

No edelleenkään MÄ EN TIEDÄ, kun siitä VAUVASTAKIN kasvaa tempperamenttinen vaatija, jos kestät vauvan kitinää, niin miksi et aiemman lapsesi?? "Ei vauva tuota mitään ongelmaa: kestän ihan helposti vauvan iltameiningit, väsyt ja tissikitinät. Mutta noiden isompien en. Ja tiedän sen."

Vauvan kanssa on se nyyttisyndrooma, napanuora, mikskä sitä kukakin haluaa kutsua. Että vaikka se karjuis äänensä käheäksi, se on ihana ja lutunen ja kaikista kaunein uusi vauva.

Sitt kun siitä linnasta kasvetaan ohi, tilanne muuttuu. =)

Just Just.. eli vauvat on ihania mutta kun ne kasvaa niin ne on inhottavia ja hermojaraastavia. :$ Ja tuollaisille ihmisille sitten luoja suo lapsia enemmänkin. Sääliksi käy lapsiasi!

Kyllä, hermojaraastavia ennenkaikkea. Mutta myös rakkaita, ja välillä yllättääkin niin että pitää olla ihan ylpeä.

 

Vauvan kanssa on se nyyttisyndrooma, napanuora, mikskä sitä kukakin haluaa kutsua. Että vaikka se karjuis äänensä käheäksi, se on ihana ja lutunen ja kaikista kaunein uusi vauva.

Sitt kun siitä linnasta kasvetaan ohi, tilanne muuttuu. =)

Muuttuu?
Miksei 3, 5, 6 tai 10-vuotinen voi olla kitisevä, kätisevä, vaativa ja vähääntyytymätön lapsi?
Meillä on niin itse aurinko, kun pihlajanmarjojakin syönyt lapsi ja silti ne on molemmat yhtä rakkaista. He vaan vaativat erilaista rakkautta, ja erilaisia tapoja sen osoittamiseen.
Toinen ei siedä juurikaan kosketusta, toinen taas asuisi kainalossa.

Näillä ehdoilla mennään luovien tasapuolista ja yksilöllistä huomiota jakaen.

Siis mun ei oo tarkoitus lytätä sua millääntavalla, mie en vaan ymmärrä sitä, että miten se kitinä ja kätinä kuuluisi vaan vauva-aikaan?

 

Menipäs alleviivatuksi jutusteluksi..

 

Vauvan kanssa on se nyyttisyndrooma, napanuora, mikskä sitä kukakin haluaa kutsua. Että vaikka se karjuis äänensä käheäksi, se on ihana ja lutunen ja kaikista kaunein uusi vauva.

Sitt kun siitä linnasta kasvetaan ohi, tilanne muuttuu. =)

Muuttuu?
Miksei 3, 5, 6 tai 10-vuotinen voi olla kitisevä, kätisevä, vaativa ja vähääntyytymätön lapsi?
Meillä on niin itse aurinko, kun pihlajanmarjojakin syönyt lapsi ja silti ne on molemmat yhtä rakkaista. He vaan vaativat erilaista rakkautta, ja erilaisia tapoja sen osoittamiseen.
Toinen ei siedä juurikaan kosketusta, toinen taas asuisi kainalossa.

Näillä ehdoilla mennään luovien tasapuolista ja yksilöllistä huomiota jakaen.

Siis mun ei oo tarkoitus lytätä sua millääntavalla, mie en vaan ymmärrä sitä, että miten se kitinä ja kätinä kuuluisi vaan vauva-aikaan?

Ei se kuulukaan vaan vauva-aikaan, johan se on todistettu moneen kertaan: mun on vaan helpompi kestää sitä kitinää ja kätinää vauvalta, kuin isommalta lapselta. Se on mun paha piirre, heikkous, yksi niistä monista.

 

Mulla oli lapsena tuollainen kausi, uhkasin muuttaa naapuriin tai soittaa lastensuojeluun. Myöhemmin osasin yhdistää sen mustasukkaisuuteen, musta tuntui että veli oli tärkeämpi kuin minä.

 

Mä kans tunnistan ton "yhdeksän kipurajan" Mä haluun sen jälkeen päästä siivoomaan sotkut keittiöstä, syömään iltapalaa ja suihkuun - ja jos esikoinen juoksee ja pienempi huutelee vielä kauankin sen jälkeen, mulla alkaa kyllä savu tulla korvista.

Mites, pystytkö keksiin jotain tekemistä - ei välttämättä illalla, vaan pitkin päivää, johon kumpikin lapsista vois omalla tavallaan osallistua?

Mulla on äärettömän huono mielikuvitus, mutta jos sä keksit, kerro heti. Ikäeroa on 5 vuotta, neiti 6 ja jätkä 1v.

Onks jotain sellasta mitä ootte neidin kans ennen vauvaa tehneet yhdessä ja josta nyt on tarvinnu tinkiä? Meil esim. iltasadun lukeminen jäi väliin kun vauvan nukuttaminen oli välillä niin hankalaa. Sitten yks ilta otin vauvan toiseen kainaloon ja esikoisen toiseen ja kumpikin oli täysin tyytyväisiä. Ihme kyllä pienempi jaksaa edelleen kuunnella sen sadun, vaikka on kohta 1v.

Legoja meil rakennetaan niin, että esikoine ja minä rakennetaan ja 1v repii legoja irti toisesta alustasta tai syö niitä.

Leikitään laululeikkejä ja tanssitaan yhdessä. Usein esikoinen kans esiintyy meille ja me katsellaan.

Kylvetään yhdessä: minä suihkussa, vauva vadissa, esikoinen omassa ammeessaan.

maalataan sormiväreillä

tämmösiä meillä - ikäero tosin on vaan kaks vuotta, mutta sinänsä lähtökohta samantyylinen ja tunnistan noita tunteita joista kirjoitit

 

Ei se kuulukaan vaan vauva-aikaan, johan se on todistettu moneen kertaan: mun on vaan helpompi kestää sitä kitinää ja kätinää vauvalta, kuin isommalta lapselta. Se on mun paha piirre, heikkous, yksi niistä monista.

No nyt mie ymmärsin.
Ja uskon kyllä, että sie rakastat tyttöä, vaikka tyttö tuntuukin olevan hankala.

Toivotaan, että teillä tilanne rauhoittuisi ja tyttö oppisi olemaan ylpeä veljestään senaijaan että tuntuu kokevan mustasukkaisuutta äidin huomiosta.
:hug: ja jaksamisia! Mie oikeesti toivon teille kaikkea hyvää!

 

Miehen läsnäolo tai poissaolo on tosi huono tekosyy sille, ettet halua pitää lastasi sylissä. Olen yh ja kolme lasta, joista nuorin 1 kk ikäinen, silti on AINA aikaa olla lasten lähellä ja sylitellä, rapsutella.

En ole mikään pyhimys tai edes maailman paras äiti, mutta lapsille (ja aikuisillekin) fyysinen läheisyys on tärkeää, se "leimaa" perheen yhteen, antaa yhteenkuuluvuutta. Meillä halataan, suukotellaan ja pidetään lähellä paljon, sen kyllä lapsista huomaakin

Suosittelen sinua ap soittamaan auttavalle taholle, keskustelemaan äitiydestä ja omista tuntemuksistasi. Toivottavasti saat apua ja tyttäresikin pääsee nauttimaan sinun läheisyydestäsi Ihan hyvällä sanon!

 

Mua kiinnostaa, onko lapsi nyt alkanut"oireilla" tai olla erilainen? Onko lapsi aina ollut "hankala" vai onko se nyt uusi ilmiö? Jos nuo kuvaamasi ongelmat on hiljakkoin alkaneet, niin kyseessä on se 6-v uhma. Se voi olla raju ja raastava.

No on sillä sisua ollut aina. Mutta ei nyt ihan tässä määrin kyllä olla taisteltu, mitä nyt: tää tekopillitys on ainakin ihan uusi juttu, ja nää "Kukaan ei rakasta mua!" raivarit. Paiskoo ovia niinkuin pahemmatkin murkkuikäiset, sörkkii puuroansa lautasella "Yök!! Puuro on ällöä!!!!

Tosi sellasia juttuja, etten oikein tiedä, mistä on edes oppinut..

Minusta tuo kuulostaa uhmalta. Tyypillinen 6-vuotias. Joillakin se tulee noin vahvana. Jotkut takertuu ja pillittää, toiset raivoaa ja karjuu. Kysyin neuvolasta ja eskarista neuvoja omalle lapselleni, kun meillä alkoi arki olla aika työlästä. Epäilin kykyjäni, osaamistani, jaksamistani, kaikkea... Kuvittelin kilahtavani just tai lemppaavani pojan pellolle rääkymästä, kiusaamasta ja tuhoamasta.

Mulle sanottiin, että se on hyvä merkki, kun lapsi uskaltaa raivota kotona. Se on merkki turvallisista vanhemmista kuulemma. Ja mää olin kuvitellut, että olen ite pilannut kaiken ja poika vihaa jo mua. Mua tsempattiin ja neuvottiin edelleen pitämään asettamamme rajat ja antamalla huonosta käytöksestä huonoa seuraamusta ja hyvästä hyvää. (ja se hyvä voi olla rapsutus, hali, kiitos, kirjastoreissu...) Ja toki semmosesta tyhjänpäiväisestä narinasta ei kannata ees välittää.

Omaa aikaa ja huomiota neuvottiin edelleen antamaan. Vaikka se sillä hetkellä kuulosti vaikealta. Mietin välillä, että on se hölmöä lähteä kalastamaan tai uimaan pojan kans kaksin kaiken raivoamisen ja taistelujen jälkeen. Silti vein tai mies vei.

Lapsi tasaantui ekaluokan syksyllä. Muuttui ihan erilaiseksi. :heart: Nyt asioista voi keskustella ja poika ymmärtää ja kuuntelee perusteluja, eikä sylttää heti kuuntelematta loppuun. Lapsella on tulinen luonne ja edelleen kiihtyy ja on itsepäinen, mutta meillä menee nyt kivasti. Jaksamista arkeen!

Just presiis olet oikeilla jäjillä, ihan sellaset fiilikset mullakin. Ja mä tiedän, että olen tähän asti ollut hyvä. Oon pitänyt tiukkaa linjaa vaadittaessa, välillä löysännyt jos on ollut aihetta tai vaan huvikseenkin. Oon selvinnyt ihan loistavasti, olosuhteisiin nähden. Mutta enää en. En osaa, en pysty enkä jaksa. En usko että tästä selvitään hengissä. Ei huvita tehdä mitän yhdessä: kaikesta seuraa kuitenkin vaan raivari. Tänään tein rahkaa ja kutsuin yllärinä kavereita leikkimään, siitäkin tuli huuto. "Ne oli vaan vähän aikaa, mä haluan niille leikkimään!! Miksei? Häh, ihan tyyyyyhhhmäää!"

Oon jo oikeasti miettinyt, olisko tytön parempi isällään. Tuskin oikeasti olisi, mutta nyt on sellanen vaihe, etten luota itseeni tässä asiassa. Mä epäilen kanssa, että tyttö inhoaa mua ylitse kaiken muun. Vaikka tietysti varmaankaan ei niin ole. Mutta ...

 

Testaa sun rakkautta.