No niin, jospa nyt olisi hieman aikaa
aika on kyllä mennyt todella nopeasti siitä kun tultiin kotio, pikkuinen vie niin suuren osan huomiosta ja sitten kun tyttö nukkuu niin on itsekin pitänyt laittaa unille että saisi univelat kuitattua. Mutta ei silti, tämä on aivan ihanaa!!
Elikkäs siitä synnytyksestä.. jouduttiin siis käynnistämään kun vauveli ei itse ollut halukas tulemaan ulos. Menin ma sairaalaan ja sain murusen cytoteciä (oisko ollu näin..? nimi jäi vähän epäselväksi), supistuksia alkoi tulla mutta eivät muuttuneet säännöllisiksi, siinä vaiheessa vielä sanoinkin että kipeää käy mutta ei haittaa, kävis vain kipeämpää, heh tietämättömänä tulevasta! No maanantai siinä käveltiin ympäri sairaalaa ja portaita ylös alas eikä sen kummempaa muutosta tapahtunut. Tiistaiaamuna sitten käskettiin suoraan saliin että puhkaistaan kalvot ja laitetaan tippa niin saadaan homma käyntiin. Kalvojen puhkaisu oli vähän epämiellyttävää kun kohdunsuu oli vielä niin takana.. Reilun tunnin päästä alkoivat säännölliset supistukset, mutta 4 tunninkaan päästä ei ollut kohdunsuun tilanne muuttunut 2 cm:sta mihinkään ja kivut alkoivat todella olla kovia. Ilokaasua yritin hengitellä, mutta se ei auttanut, tuli vain olo kuin olisi ollut pienessä kännissä.. Vihdoin sain kolmen maissa kohdunkaulan puudutteen, joka oli aivan mahtava, kaikki kivut häipyivät aivan täysin, mies vain kyseli että supistaako (näki käyrästä että kunnon supistus oli päällä) mutta itse vain meinasin että ei kait. Onneksi pääsin liikkumaan ympäri huonetta, pinni josta sydänääniä seurattiin (laitettiin vauvan päähän kalvojen puhkaisun yhteydessä) toimi langattomasti eikä ollut sitten kun tippateline mikä piti ottaa mukaan jos halusi laajempaa rinkiä käveleskellä. Laittoivat myös kohdunsuuta rentouttavaa piikillä kankkuun että jos nopeuttaisi aukeamista. Sitten alkoikin tapahtua, 4 puudutetta ehdittiin laittaa loppujen lopuksi (yhden vaikutus kesti n. 1,5 tuntia) ja ponnistusvaihe ajoittui vielä viimeisen puudutteen vaikutuksen sisään. Kipua siis en ponnistuksen aikana tuntenut vaan ihan kuin olisi ollut aivan mieletön vessahätä, ponnistuksessa menikin vähän reilu tunti vaikka vauva oli laskeutunut todella hyvin jo valmiiksi. Loppujen lopuksi jouduttiin vähän leikkaamaan kun näytti että pikkuinen ei mahdu muuten tulemaan, ja sen lisäksi vielä vähän repesin. Ainut kipu mikä ponnistuksen aikana tuntui oli kun pää ja hartiat tuli ulos, muuten olin autuaan tietämätön alapään tilanteesta. 3380 g kokoinen pikkuinen tyttöhän sieltä sitten putkahti ulos ja pituutta oli 52 cm. Synnytyksestä ei jäänyt minkäänlaista kauhua ja ne kivutkin unohti heti kun sai pikkuisen syliin! Siinä sitten miehen kanssa ihailtiin uutta tulokasta kun kätilö kursi haavat kasaan. Mies oli onneksi koko synnytyksen ajan mukana (onneksi ei tarvinnut olla töissä missään kaukana!) mikä oli aivan mahtavaa ja saatiin perhehuonekin koko sairaalassaoloajalle. Mukana synnytyksessä muuten oli myös harjoittelija, joka kans oli todella hyvä juttu, kätilöhän ei välttämättä pysty koko aikaa olemaan huoneessa... Että kaikin puolin positiivinen kokemus, ainakin näin jälkeen päin ajateltuna =)
Huh tulipas varsinainen "tiivistelmä" (toivottavasti ei tullut kovin epäselvä teksti kun piti välissä käydä syönnillä ja vaipan vaihdossa..), mutta taas pitää rientää, kirjottelen taas kun aikaa! Toivottavasti voit vielä hyvin ison masun kanssa, nauti mahasta sitä tulee jopa ikävä
Np
