Sannan hallitus on tänään hajoamassa ja samaan aikaan Sanna lomailee jossain päin Tyyntä valtamerta

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Harvoin työmatka on lomamatka, mutta tokihan nekin voi joskus yhdistää. Tuskin kuitenkaan tässä tapauksessa. Ap väänsi taas asiat oman mielensä mukaan. Onko sinulla aina tapana valehdella vai ainoastaan anonyyminä netissä?
 
vierailija
Mitä se siellä Uudessa-Seelannissa touhuaa?
"Pääministeri Sanna Marin vierailee Uudessa-Seelannissa ja Australiassa 29. marraskuuta–3. joulukuuta. Marin tapaa Uuden-Seelannin pääministerin Jacinda Ardernin Aucklandissa ja Australian pääministerin Anthony Albanesen Sydneyssä. Matkalle osallistuu myös kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari ja suomalaisyritysten valtuuskunta.
Kyseessä on ensimmäinen Suomen pääministerin vierailu kumpaankin maahan. Suomen suhteet sekä Australian että Uuden-Seelannin kanssa ovat viime vuosina monipuolistuneet. Suomalaiset yritykset ovat jo hyvin läsnä Australiassa siinä missä Uuden-Seelannin potentiaalit kaupallis-taloudellisissa suhteissa ovat vielä osin hyödyntämättä.
Kansainvälisen turvallisuusympäristön muutos sekä yhteisten arvojen puolustaminen edellyttävät samanmielisiltä mailta yhä tiiviimpää yhteistyötä. Australia, Uusi-Seelanti ja Suomi ovat vahvoja monenvälisen järjestelmän tukijoita. Suomella on tarjota luotettavia ratkaisuja esimerkiksi uusissa teknologioissa ja digitalisaatiossa, kaivosteknologioissa sekä vihreän siirtymän toteuttamisessa.
Myös Euroopan unioni tiivistää suhteita indopasifiseen alueeseen. EU:n ja Uuden-Seelannin välistä vapaakauppasopimusta koskevat neuvottelut on hiljattain saatu päätökseen. Suomi pitää tärkeänä, että lopuista avoimista kysymyksistä myös Australian kanssa saadaan sovittua pian."

Lisää voit lukea alta. Ei kestä kiittää.

Ok, kiitti. Mutta Skinnarikin ois tuonne riittäny...
 
vierailija
No kyllä se nyt on kaiketi protokollan mukaista, että tällaisella ensimmäisellä vierailulla pääministeri tapaa pääministerin, eikä pelkästään jotakin toista ministeriä.
Tämän palstan naiset ovat katkeria ja kateellisia Sannalle jokaikisestä asiasta.
Heidän elämässään ei ilmeisesti ole mitään kadehtimisen aihetta.
Juttujen perusteella hänestä rumasti kirjoittavat ovat mustia sieluiltaan.
Ehkä he ovat jonkun olion ohjaamia automaattikirjoittajia. Palsta vilisee örkkejä.
 
Joo, tuskaisia ovat nämä vuodet olleet heille, varsinkin kun ulkomaita myöden hän saa kehuja 🤣
 
Perskeko-miehistä Niinistö matkusti Indonesiaan, muut pysytteli EU:n alueella. Toki matkoja oli sinne paljon, ennen koronaa.

Mulla on Sannasta Yli-Viikari-fibat. Unelmahöttöä pää täynnä. Vaikka kunnon reissaamista Sanna ei onneks oo aloittanut.

No, Japanissa kävi.

Viimeksi muokattu:
Tämän palstan naiset ovat katkeria ja kateellisia Sannalle jokaikisestä asiasta.
Heidän elämässään ei ilmeisesti ole mitään kadehtimisen aihetta.
Juttujen perusteella hänestä rumasti kirjoittavat ovat mustia sieluiltaan.
Ehkä he ovat jonkun olion ohjaamia automaattikirjoittajia. Palsta vilisee örkkejä.
Olen ennenkin sanonut, että kateuskorttien heittäjät ovat jotenkin yksioikoisia ihmisiä. Katsotaan elämää vain parin palikan avulla.
 
vierailija
"Pääministeri Sanna Marin vierailee Uudessa-Seelannissa ja Australiassa 29. marraskuuta–3. joulukuuta. Marin tapaa Uuden-Seelannin pääministerin Jacinda Ardernin Aucklandissa ja Australian pääministerin Anthony Albanesen Sydneyssä. Matkalle osallistuu myös kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari ja suomalaisyritysten valtuuskunta.
Kyseessä on ensimmäinen Suomen pääministerin vierailu kumpaankin maahan. Suomen suhteet sekä Australian että Uuden-Seelannin kanssa ovat viime vuosina monipuolistuneet. Suomalaiset yritykset ovat jo hyvin läsnä Australiassa siinä missä Uuden-Seelannin potentiaalit kaupallis-taloudellisissa suhteissa ovat vielä osin hyödyntämättä.
Kansainvälisen turvallisuusympäristön muutos sekä yhteisten arvojen puolustaminen edellyttävät samanmielisiltä mailta yhä tiiviimpää yhteistyötä. Australia, Uusi-Seelanti ja Suomi ovat vahvoja monenvälisen järjestelmän tukijoita. Suomella on tarjota luotettavia ratkaisuja esimerkiksi uusissa teknologioissa ja digitalisaatiossa, kaivosteknologioissa sekä vihreän siirtymän toteuttamisessa.
Myös Euroopan unioni tiivistää suhteita indopasifiseen alueeseen. EU:n ja Uuden-Seelannin välistä vapaakauppasopimusta koskevat neuvottelut on hiljattain saatu päätökseen. Suomi pitää tärkeänä, että lopuista avoimista kysymyksistä myös Australian kanssa saadaan sovittua pian."

Lisää voit lukea alta. Ei kestä kiittää.

Tuon ois voinut hoitaa etäyhteydellä ja ilmastokin olisi kiittänyt. Sannan hiilijalanjälki on maailman suurimpia ja mitä se pikkuinen Emmakin miettii kun ei näe äitiänsä.

Oikeasti Suomen pitäisi asettaa Australialle pakotteita, koska Australia tuottaa vientiin ja omaan käyttöön hiiltä, eikä aio sitä lopettaa.

"Australia ei ole monien muiden maiden tavoin sitoutunut tavoitteeseen kasvihuonekaasupäästöjen nollaamisesta tulevaisuudessa tai hiilen hyödyntämisen lopettamisesta."
 
  • Tykkää
Reactions: Echo

Muistakaa sitten ihmeessä seuraavankin hallituksen aikana kertoa, miten päättäjien tulisi toimia ja miten liikkua, miten hoitaa kokoukset ja tapaamiset. On myöskin tunne, että täällä on niin paljon osaajia, että teidän olisi syytä olla vähintäänkin avustajina eduskunnassa kuin istua kirjoittamassa täällä pötyä, koska noin upeat voimavaranne valuvat hukkaan, päivä, kuukausi, vuosi toisensa jälkeen. So sad.
 
Etköhän sinä pidä huolen Orpon ja Purran hallituksen haukkumisesta.
 
Nyt on vihreillä ja keskustalla paha riita. Keskusta ilmeisesti ihan oikeasti kuvittelee, että tällä olisi jotain vaikutusta kannatukseen.
 
No sanotaan näin, että vaikken ole kepun kannattaja (en tykkää EU:sta, kettutarhauksesta tai turvesoiden käyttämisestä loppuun), niin metsänomistaja olen.

Vihreät puuttuvat omistamiseen nyt. EU:ssa maat jotka ovat itse hakanneet metsänsä sileäksi, pyrkivät määräämään Suomea, jossa metsänhoito on ollut ekologista jo iät ja ajat

Vesistöjen reuna-alueiden lisäämistä mäkin kannatan. Ja
Suomessa on ollut uudelleenistutusvelvoite hakkuiden jälkeen, sen saisi palauttaa.

Mutta olisi jotenkin kivempi totella vihreitä, jos johtavat EU-maat itse vaalisivat "sankkoja" metsiään....
 
Yhteistyössä